Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rouen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rouen. Näytä kaikki tekstit

Kansainvälistä tunnelmaa, recap joulukuu 2025

Joulukuu on usein taianomainen, täynnä tuoksuja ja makuja. Tänä vuonna se oli lisäksi uusia tuttavia ja kansainvälistä huisketta, myös rauhoittumista ja rakkaita ihmisiä.

Perinteitä

Joulukuussamme perinteitä kunnioitetaan erityisesti itsenäisyyspäivänä ja jouluaattona. Tosin jälkimmäisen osalta olemme olleet hyvin joustavia. Presidentin juhlavastaanotto (ja sen televisiointi) on ulkomailta käsin vielä juhlavampi kokemus kuin Suomessa. Monelle uudelle tuttavallemme selitimme vastaanoton perinteitä ja se herätti paljon kysymyksiä ja keskusteluja -hiukan ihmetystäkin. Olemme ylpeästi suomalaisia ja sen merkiksi pienen gitemme ikkunalla paloivat kynttilät itsenäisyyspäivän iltana.

Vaucé, Ranska. Joulukuu 2025.

Ranskassa tai Britanniassa (josta osa isäntäväkeämme on kotoisin) joulua juhlitaan joulupäivänä. Tämän vuoksi teimme selkoa suomalaisesta jouluaatosta ja meidän perinteistämme. Pöytä koreaksi suomalaisia makuja soveltaen ja videopuhelut kuumaksi rakkaillemme ja läheisillemme -aivan pettämätön tapa viettää jouluaattoa. Kiitos teille kaikille joiden kanssa juttelimme, oli ihanaa vaihtaa kuulumisia!

Allaoleva kuva on Carrougesin linnasta mutta meilläkin oli montaa sorttia tarjolla.

Carrouges, Ranska. Joulukuu 2025.

Joulupäivään heräsimme mahat pullollaan, paljon kun syö voi ähky yllättää vielä seuraavana aamuna. Löysää mekkoa päälle ja kohti lounasta ja uutta joulukokemusta. Pitkä joululounas joulupäivänä alkoi merenelävillä ja jatkui kalkkunan kautta jälkiruokaan. Juhlapöydässä istui osallistujia kolmelta mantereelta ja edustettuna oli viisi eri kansalaisuutta. Ei ole suuri yllätys että tämän lounaan jälkeen oli jälleen hyvin syönyt olo. Lounaan tunnelma oli iloinen ja leikittelevä, ehkä me suomalaiset olemme joskus vähän totista kansaa?

Vaucé, Ranska. Joulukuu 2025.

Reissuja

Joulukuu on siitä kummallinen että sen alkaessa tuntuu että kuukausi on hyvin pitkä. Loppujen lopuksi juhlat vyöryvät päälle hurjaa vauhtia ja kalenterista loppuu sivut. Tämän vuoksi emme mekään ehtineet montaa reissua tehdä joulukuun aikana mutta jotain kuitenkin. 

Carrouges, Ranska. Joulukuu 2025.

Itsenäisyyspäivän jälkeen kävimme Carrougesin linnassa. Ei tunnetuin turistinähtävyys, ei suurin ja hienoin mutta tutustumisen arvoinen 1300-luvun uljas linna puistoineen. Linnassa on avoinna runsaasti sisätiloja ja siellä oli ihania jouluinteriöörejä eri vuosisadoilta. Viehättävää tunnelmaa hiukan yltiöpäisen koristeellisella jouluotteella, mutta sopi ympäristöön mainiosti.

Carrouges, Ranska. Joulukuu 2025.

Joulukuussa kuuluu käydä joulutorilla. Kävimme perinteitä kunnioittaen joulutorilla Lavalissa (johan me siellä olimme viime vuonna samoissa puuhissa) ja uutena kaupunkina Rouenissa. Rouenin viikonloppureissustamme kirjoittelin tarkemmin täällä.

Rouen, Ranska. Joulukuu 2025.

Jouluvaloja ja riemukas open house

Normandian maaseudulla on vuodesta 1996 alkaen järjestetty valaistujen kylien tapahtuma, tarkempaa tietoa löytää täältä.. Väreistä ei ollut pulaa kun perusjoulukuvaston lisäksi St Mars' Egrennen kirkon seinästä löytyi Mooseksen käskyjen kivitaulut ja samassa kylässä pakattiin Nooan arkkia joka kadulla. Erityisesti pidin dinosauruksista ja kenguruista sekä kirahveista. 

St Mars' Egrenne, Ranska. Joulukuu 2025.

Perinteisempää joulutunnelmaa löytyi Beauchenen kylästä jossa kylän kaikki 250 asukasta pistävät joka vuosi parastaan. Kylän suuri yhteinen panostus on tuonut kauneimman valaistun kylän palkinnon jo monena vuonna peräkkäin. Lopputulos oli todella hieno ja valaistu alue oli suuri. Verrokkitietona kylän asukasluvusta: Kolin kylässä on reipas 200 asukasta ja ihan varmasti ei yhtä hienoja valoja edes jouluna.

Beauchene, Ranska. Joulukuu 2025.

Kuulumme osaltamme osaksi kansainvälistä yhteisöä ja olemme siitä todella iloisia. Erityinen paikka sydämessämme on, isäntäperheemme lisäksi, suomalaisella leidillä brittimiehineen. Olimme ilahtuneita saadessamme häneltä kutsun pikkujoulutyyppiseen open house- juhlaan. Jälleen kohtasimme paljon uusia ihmisiä ja tarinoita eri maista. Erityisesti jäin miettimään avoimuutta, vieraanvaraisuutta ja iloista tunnelmaa joka juhlassa oli. Kaikki vieraat eivät olleet keskenään tuttuja (tai ainakaan me emme olleet) mutta tutuksi tultiin. 

Osittain saman porukan ansiosta kaikuivat englantilaiset joululaulut St Frambaultin kirkossa. Puolet konsertin ohjelmistosta koostui ranskalaisista jouluklassikoista, en tuntenut juuri mitään niistä. Joulumieli oli korkealla ja onneksi jalassamme oli myös villakalsarit housujen alla, kivikirkko oli kylmä istua.

St Frambault, Ranska. Joulukuu 2025.

Vuoden lopuksi

Ensimmäinen täysi reissuvuosi on takanamme ja on todettava että olipahan melkoinen vuosi, elämänmakuinen ja kokemusrikas. Konkreettisesti oli monta asiaa jotka joko teimme tai näimme ensimmäistä kertaa. Lämmöllä muistelemme kaikkia teitä jotka olemme matkallamme kohdanneet.

Suurella rakkaudella kiitän rakkaitamme ja läheisiämme. Kullanarvoisia ovat ystävämme Suomessa ja puhelut olkoot vuonna 2026 edelleen pitkiä ja puherikkaita.

Tätä tarinaa ei olisi samalla tavalla kerrottavana ilman matkakumppaniani Jonia. Yhdessä jatketaan ensi vuonna kohti uusia seikkailuja mihin ne ikinä meidät vievät.

Vaucé, Ranska. Joulukuu 2025.




Joulutunnelmaa Rouenissa

Joulun alusajan tunnelmankohottaja on joulumarkkinat. Ranskassa niitä kovasti mainostetaan mutta viime vuoden kokemuksemme perusteella jotain jää tunnelmasta puuttumaan. Tänä vuonna lähdimme etsimään joulutunnelmaa Rouenista, Normandian pääkaupungista.

Rouen, Ranska. Joulukuu 2025.

Jo muinaiset roomalaiset ja viikinkipäällikkö Rollo

Rouen on perustettu Seine-joen suulle roomalaisten toimesta (kaikkialle he ehtivät kun rupesivat toimeen). Noin 1000-luvun paikkeilla Rouenista tuli Normandian pääkaupunki. Tuohon aikaan kaupunkia hallitsi viikinkipäällikkö Rollo, terveiset vaan Rovaniemelle kaikille tutuille. 

Rollon jälkeen kaupungin historiasta löytyy lukuisia muita suuria nimiä kuten Vilhelm Valloittaja, Jeanne d'Arc ja Rikhard Leijonamieli. Rouenista löytyy historiallisia kerrostumia kaikilta aikakausilta ja ne näkyvät myös kaupungin rikkaassa arkkitehtuurissa. Rouen on kaunis ja moniulotteinen kaupunki.

Rouen, Ranska. Joulukuu 2025.

 Tai no, tunnustan etten niin välittänyt modernista Jeanne d'Arcin kirkosta. Tästä kanssani on samaa mieltä aika moni paikallinen, melko erikoinen pytinki keskellä kaunista vanhaa kauppapaikkaa. Oman mielipiteesi voit muodostaa vaikka allaolevasta kuvasta, risti on juuri siinä paikassa jossa Jeanne d'Arc poltettiin. Hänen tuhkansa siroteltiin Seine-jokeen joten hautapaikkaa muisteltavaksi ei jäänyt. Kirkon sisällä oli ranskalaisittain erikoisempi, muotoiltu puukatto ja sisällä tuoksui uimahallin sauna. Olihan se yhden sorttinen kirkko se....

Rouen, Ranska. Joulukuu 2025.

Rouen on helposti käveltävä kaupunki, askelia karttuu päivän mittaan mutta sen voi ottaa kuntoilun kannalta. Julkinen liikenne tuntui toimivan ihan näppärästi, kaupungista löytyy ainakin vilkas bussiverkosto ja metro. Oma majoituksemme oli keskustan liepeillä Seine-joen toisella puolella, ihan siinä vankilan vieresssä. Yöpaikkamme toisella puolella oli poliisiasema joten olo oli turvallinen ja unet leppoisat. Kadunvarsiparkkeja on niukasti tarjolla joten kannattaa asia huomioida majoitusta suunnitellessa.

Mietin tätä vankilan seinää katsellessa, että kuinkahan modernia meno on on muurien sisäpuolella. Poliisiasema näytti sen sijaan ulkopuolelta ihan nykyaikaiselta.

Rouen, Ranska. Joulukuu 2025.

Katseltavaa ja ihmeteltävää

Ennen vierailuamme Rouenissa tuli kaupungista mieleeni lähinnä "joku kello" ja Jeanne d'Arc. Etäisesti muistelin että siellä on myös jotenkin tärkeä kirkko, kaikissa ranskalaisissa kaupungeissa on. Näiden lisäksi Rouenissa on paljon, paljon muuta. Niin paljon muuta että pientä karsintaa piti meidänkin tehdä, kaikkeen ei riitä viikonlopun vierailu. 

Gros-Horloge on se "joku kello" jota ennen reissuamme muistelin. Suuri renesanssiajan kello jonka kellomekanismi on tehty 1389. Aiemmin kello oli kellotapulissa mutta kaupunkilaiset eivät nähneet sitä riittävän hyvin. Tämän vuoksi 1500-luvulla kello siirrettiin nykyiselle paikalleen josta se edelleen pimputtelee vartin välein säveliä. Toimiva kapistus siis, toki ajan kuluessa sille on annettu useaan otteeseen huomiota ja lempeyttä. Gros-Horloge on hieno monella tapaa ja Rouenin ehdoton must see- nähtävyys. 

Rouen, Ranska. Joulukuu 2025.

Se "joku kirkko" on Rouenin Notre Damen katedraali. Katedraali on niin valtava kooltaan ettei se mahdu kuviin tavan matkaajan kameravarustuksell. Siis aivan valtava niin ulkoa kuin sisältä. Niska kenollaan sitä tutkailimme monena päivänä eri vinkkeleistä. Tulimme lopputulokseen ettei sitä voi käsittää, niin paljon veistoksia ja yksityiskohtia on katedraaliin ulkoseiniin kaiverrettu. Goottilaistyyppistä katedraalia on käynyt tuijottelemassa tiiviisti mm. Claude Monet. Tutkailun lopputuloksena syntyi yli 30 maalauksen sarja katedraalista eri kulmista ja eri valo-olosuhteissa. 

Katedraalin sisällä köllöttelee ikiunessa erään vanhan tuttumme sydän. Viime keväänä kävimme Fontevraudin luostarissa Loiren laaksossa ja siellä nukkui Rikhard Leijonamielen ruumis -miinus hänen sydämensä. Sydän balsamoitiin ja se on edelleen Rouenin Notre Damen katedraalissa Rikhardin nukkuvan patsaan sisällä. 

Rouen, Ranska. Joulukuu 2025.

Notre Dame ei suinkaan ole ainoa kirkko Rouenin keskustassa. Sen lisäksi taisimme käydä ydinkeskustassa neljässä eri kirkossa vierailulla, kaikki tutustumisen arvoisia. Kirkkoja kierrellessä kannattaa käydä myös Saint-Macloun kirkossa ja sen vieressä olevassa ossuaarissa. Ossuaarin konsepti on ollut, suomalaisesta näkökulmasta, melko makaaberi. 

Rouen, Ranska. Joulukuu 2025.

Keskustassa kävellessä on vielä yksi paikka jonka ohi kannattaa suunnata, Palace de Justice. Suuri rakennus näyttää kirkolle tai luostarille mutta siellä pitää majaansa Normandian parlamentti. Rakennus on yhden korttelin kokoinen joten kierrettävää riittää, jossain kadunkulmassa joimme cafe au laitit vahvistukseksi. Syvällisesti en jaksanut tämän rakennuksen tarinaan tutustua. Historiaankin tulee ähky kun annostus on ylenpalttinen lyhyessä ajassa. 

Rouen, Ranska. Joulukuu 2025.

Rouen, Ranska. Joulukuu 2025.

Joulutunnelmaa

Perun kaikki aiemmat pahat ajatukseni ranskalaisten jouluttamisesta tai sen puutteesta. Rouen on todellinen joulukaupunki! Katedraalin aukiolla oli suuret joulumarkkinat joissa tunnelmaa riitti, vin chaud tuoksui ja ruokaa oli tarjolla joka nälkään. Pikkuiset myyntimökit,  kuin Tampereen Joulutorilla konsanaan, olivat täynnä lahjaideoita ja houkutuksia. Rento musiikki soi torilla  ja ihmiset näyttivät iloisilta. 

Rouen, Ranska. Joulukuu 2025.

Rouen, Ranska. Joulukuu 2025.

Rouen, Ranska. Joulukuu 2025.

Rouenin keskusta oli koristeltu jouluvaloin varsin suurelta alueelta. Kauppojen ulkopuolella oli hienoja joulukoristeita ja illan pimeydessä kadut olivat täynnä joulutaikaa. Me suunnistimme iltaisin kuppiloihin ja kippoloihin syömään hyvin ja söimme yltäkylläisesti herkullista ruokaa -taisimme lasillisen punaista nautiskella palanpainikkeeksi. Rouen tarjoaa jokaiselle jotakin aivan varmasti Ranskalaiseen tapaan ruokailun ajoituksessa kannattaa olla tarkkana, joskus se on, ilman ennakkovarausta, vain minuuteista kiinni millaisten herkkujen ääreen päätyy.

Rouen, Ranska. Joulukuu 2025.

Rouen, Ranska. Joulukuu 2025.

Meille Rouen oli iloinen ja positiivinen kaupunki. Ei olisi yllätys vaikka joskus toistekin tiemme tänne veisi. Paljon jäi tutkittavaa ja käveltävää sekä monta pikkuista ravintolaa tutustuttavaksi.

Rouen, Ranska. Joulukuu 2025.





Missä olit silloin? Syyskuu

Syyskuussa on matkailtu usein jossain Euroopan kohteessa. Vielä viimeiset auringonsäteet, herkkuillalliset ja latautuminen pimeään Suomen sy...