Joulutunnelmaa Rouenissa

Joulun alusajan tunnelmankohottaja on joulumarkkinat. Ranskassa niitä kovasti mainostetaan mutta viime vuoden kokemuksemme perusteella jotain jää tunnelmasta puuttumaan. Tänä vuonna lähdimme etsimään joulutunnelmaa Rouenista, Normandian pääkaupungista.

Jo muinaiset roomalaiset ja viikinkipäällikkö Rollo

Rouen on perustettu Seine-joen suulle roomalaisten toimesta (kaikkialle he ehtivät kun rupesivat toimeen). Noin 1000-luvun paikkeilla Rouenista tuli Normandian pääkaupunki. Tuohon aikaan kaupunkia hallitsi viikinkipäällikkö Rollo, terveiset vaan Rovaniemelle kaikille tutuille. 

Rollon jälkeen kaupungin historiasta löytyy lukuisia muita suuria nimiä kuten Vilhelm Valloittaja, Jeanne d'Arc ja Rikhard Leijonamieli. Rouenista löytyy historiallisia kerrostumia kaikilta aikakausilta ja ne näkyvät myös kaupungin rikkaassa arkkitehtuurissa. Rouen on kaunis ja moniulotteinen kaupunki.

 Tai no, tunnustan etten niin välittänyt modernista Jeanne d'Arcin kirkosta. Tästä kanssani on samaa mieltä aika moni paikallinen, melko erikoinen pytinki keskellä kaunista vanhaa kauppapaikkaa. Oman mielipiteesi voit muodostaa vaikka allaolevasta kuvasta, risti on juuri siinä paikassa jossa Jeanne d'Arc poltettiin. Hänen tuhkansa siroteltiin Seine-jokeen joten hautapaikkaa muisteltavaksi ei jäänyt. Kirkon sisällä oli ranskalaisittain erikoisempi, muotoiltu puukatto ja sisällä tuoksui uimahallin sauna. Olihan se yhden sorttinen kirkko se....

Rouen on helposti käveltävä kaupunki, askelia karttuu päivän mittaan mutta sen voi ottaa kuntoilun kannalta. Julkinen liikenne tuntui toimivan ihan näppärästi, kaupungista löytyy ainakin vilkas bussiverkosto ja metro. Oma majoituksemme oli keskustan liepeillä Seine-joen toisella puolella, ihan siinä vankilan vieresssä. Yöpaikkamme toisella puolella oli poliisiasema joten olo oli turvallinen ja unet leppoisat. Kadunvarsiparkkeja on niukasti tarjolla joten kannattaa asia huomioida majoitusta suunnitellessa.

Mietin tätä vankilan seinää katsellessa, että kuinkahan modernia meno on on muurien sisäpuolella. Poliisiasema näytti sen sijaan ulkopuolelta ihan nykyaikaiselta.

Katseltavaa ja ihmeteltävää

Ennen vierailuamme Rouenissa tuli kaupungista mieleeni lähinnä "joku kello" ja Jeanne d'Arc. Etäisesti muistelin että siellä on myös jotenkin tärkeä kirkko, kaikissa ranskalaisissa kaupungeissa on. Näiden lisäksi Rouenissa on paljon, paljon muuta. Niin paljon muuta että pientä karsintaa piti meidänkin tehdä, kaikkeen ei riitä viikonlopun vierailu. 

Gros-Horloge on se "joku kello" jota ennen reissuamme muistelin. Suuri renesanssiajan kello jonka kellomekanismi on tehty 1389. Aiemmin kello oli kellotapulissa mutta kaupunkilaiset eivät nähneet sitä riittävän hyvin. Tämän vuoksi 1500-luvulla kello siirrettiin nykyiselle paikalleen josta se edelleen pimputtelee vartin välein säveliä. Toimiva kapistus siis, toki ajan kuluessa sille on annettu useaan otteeseen huomiota ja lempeyttä. Gros-Horloge on hieno monella tapaa ja Rouenin ehdoton must see- nähtävyys. 

Se "joku kirkko" on Rouenin Notre Damen katedraali. Katedraali on niin valtava kooltaan ettei se mahdu kuviin tavan matkaajan kameravarustuksell. Siis aivan valtava niin ulkoa kuin sisältä. Niska kenollaan sitä tutkailimme monena päivänä eri vinkkeleistä. Tulimme lopputulokseen ettei sitä voi käsittää, niin paljon veistoksia ja yksityiskohtia on katedraaliin ulkoseiniin kaiverrettu. Goottilaistyyppistä katedraalia on käynyt tuijottelemassa tiiviisti mm. Claude Monet. Tutkailun lopputuloksena syntyi yli 30 maalauksen sarja katedraalista eri kulmista ja eri valo-olosuhteissa. 

Katedraalin sisällä köllöttelee ikiunessa erään vanhan tuttumme sydän. Viime keväänä kävimme Fontevraudin luostarissa Loiren laaksossa ja siellä nukkui Rikhard Leijonamielen ruumis -miinus hänen sydämensä. Sydän balsamoitiin ja se on edelleen Rouenin Notre Damen katedraalissa Rikhardin nukkuvan patsaan sisällä. 

Notre Dame ei suinkaan ole ainoa kirkko Rouenin keskustassa. Sen lisäksi taisimme käydä ydinkeskustassa neljässä eri kirkossa vierailulla, kaikki tutustumisen arvoisia. Kirkkoja kierrellessä kannattaa käydä myös Saint-Macloun kirkossa ja sen vieressä olevassa ossuaarissa. Ossuaarin konsepti on ollut, suomalaisesta näkökulmasta, melko makaaberi. 

Keskustassa kävellessä on vielä yksi paikka jonka ohi kannattaa suunnata, Palace de Justice. Suuri rakennus näyttää kirkolle tai luostarille mutta siellä pitää majaansa Normandian parlamentti. Rakennus on yhden korttelin kokoinen joten kierrettävää riittää, jossain kadunkulmassa joimme cafe au laitit vahvistukseksi. Syvällisesti en jaksanut tämän rakennuksen tarinaan tutustua. Historiaankin tulee ähky kun annostus on ylenpalttinen lyhyessä ajassa. 

Joulutunnelmaa

Perun kaikki aiemmat pahat ajatukseni ranskalaisten jouluttamisesta tai sen puutteesta. Rouen on todellinen joulukaupunki! Katedraalin aukiolla oli suuret joulumarkkinat joissa tunnelmaa riitti, vin chaud tuoksui ja ruokaa oli tarjolla joka nälkään. Pikkuiset myyntimökit,  kuin Tampereen Joulutorilla konsanaan, olivat täynnä lahjaideoita ja houkutuksia. Rento musiikki soi torilla  ja ihmiset näyttivät iloisilta. 

Rouenin keskusta oli koristeltu jouluvaloin varsin suurelta alueelta. Kauppojen ulkopuolella oli hienoja joulukoristeita ja illan pimeydessä kadut olivat täynnä joulutaikaa. Me suunnistimme iltaisin kuppiloihin ja kippoloihin syömään hyvin ja söimme yltäkylläisesti herkullista ruokaa -taisimme lasillisen punaista nautiskella palanpainikkeeksi. Rouen tarjoaa jokaiselle jotakin aivan varmasti Ranskalaiseen tapaan ruokailun ajoituksessa kannattaa olla tarkkana, joskus se on, ilman ennakkovarausta, vain minuuteista kiinni millaisten herkkujen ääreen päätyy.

Meille Rouen oli iloinen ja positiivinen kaupunki. Ei olisi yllätys vaikka joskus toistekin tiemme tänne veisi. Paljon jäi tutkittavaa ja käveltävää sekä monta pikkuista ravintolaa tutustuttavaksi.

Paljon värejä, recap marraskuu 2025

Marraskuu on minulle vaikea kuukausi. Valo vähenee ja erityisesti Suomessa se tuntuu koko kehossa. Joskus jopa niin voimallisesti ettei hyvästä asenteesta ja positiivisesta mielestä ole apua. Tekisi mieli vain nukkua koko pitkän kuukauden läpi. 

Tänä vuonna on jo kolmas marraskuu peräjälkeen jota emme ole Suomessa viettäneet, tunnustan etten ole ikävöinyt. Ikävää olen kuluneena kuukautena miettinyt paljon. Vuoden ajan olemme retkunneet ympäri Eurooppaa ja sopeutuneet kaikenlaisiin asioihin. Eniten ikävöin tällä hetkellä rakkaitamme, ystäviämme ja kavereitamme. Kun joulu lähenee tunne kasvaa ja ikävän aiheet laajentuvat perinteisiin ja ruokaan. Olen sanonut tämän aiemminkin mutta onneksi tekniikka on apunamme, linjat vain kuumaksi!

Väri-iloittelua marraskuun alkuun

Ylä-Bretagnen kasvitieteellinen puutarha on avoinna marraskuun puoliväliin saakka. Pyhäinpäivän kunniaksi suuntasimme värikylläisyyteen ja toiveissamme oli löytää syksytunnelmaa japanilaisista puutarhoista. 

Puutarha sai ensimmäiset kasvinsa noin 1850- luvulla kun linnaa rakennettiin. Tämän jälkeen historia (erilaiset sodat) pyyhki linnan mailla. Linna ja puutarha pysyivät yksityisessä omistuksessa lähes 170 vuoden ajan, vihdoin 1996 puutarha sai viimeisen silauksensa ja kasvitieteellisenä puutarhana avautui yleisölle. Puutarhassa on yli 25 hehtaaria ihmeteltävää ja erilaisia suuria teemakokonaisuuksia on kymmenkunta. Suunnattoman kaunis paikka, marraskuun harmauteen värejä löytyi jopa riehakkuuteen saakka.

Puutarhan webbisivuilla on erinomainen kartta jossa kerrotaan kulloinkin kukkivat lajikkeet ja missäpäin puutarhaa niitä voi ihastella (Puutarhan webbisivut löytyvät täältä). Jos kaipaat kuumana kesäpäivänä varjoa ja raikastusta tämä puutarha voisi olla sopiva kohde. Kevään raikasta vihreyttä aiomme itse mennä ensi vuonna ihastelemaan, ehkäpä iristen ja kamelioiden aikaan?

Kuningas Arthuria etsimässä

Normandia on täynnä satuja ja taikaa, tunnetuin lienee Kuningas Arthurin tarina. Ennen tätä patikkaretkeä luulin että superkuningas Arthur on ollut olemassa ja tarinat perustuisivat löyhästi historiaan. Patikka parantaa tietoisuutta ja nyt tiedän että ihan kaikki tutkijat eivät ole vakuuttuneet Arthurista ja hänen tarinoistaan. Eikö kuitenkin vähän voi uskoa tarujen maailmaan?

Me lähdimme tutkimaan Arthurin lähdettä (Fosse Arthur) ja samalla patikoimaan yllättävän jylhissä maisemissa. Sonce- joki solisi ja matka maistui vaihtelevissa maisemissa. Melkein kuulin normannien hevosten korskahtelut ja sotilaiden hyväntahtoisen kiusottelun.

Meren rantaan 

Mont St. Michelin ihmeellinen saari luostareineen sijaitsee melko lähellä kotiamme. Saari on merkittävä kohde koko Ranskan mittakaavassa sekä maailmanlaajuisesti. Aiemmin kirjoitin saaresta ja luostarista juttua tarkemmin, se löytyy täältä.

Marraskuisena lauantaina suuntasimme Avaranchesin markkinoille. Herkkujen ihmettelyn lisäksi kuljimme pitkin vanhan kaupungin kujia. Kaupunki ei ole tunnettu turistikohde mutta erittäin viehättävä ja pääsee omalle suosittelulistalleni. Matkatoimistosta löytyy oivallinen kartta jossa on todellinen tietoisku kaupungin ja sen lähialueen historiasta. Avaranchesin korkeimmalta kukkulalta näkyi päivän seuraava kohteemme kuin haamuna keskellä merta. 

Tällä kertaa emme käyneet saarella mutta kuljimme pitkin merenlahtea. Tuuli tuiversi korvissa, nousuvesi oli käsittämättömän nopea ja hiekkaista rantaviivaa oli loputtomasti. Täälläpäin Atlantti on täynnä kalaa ja äyriäisiä, kävellessä tyhjät kuoret rouskuivat kenkien alla. 

Illalliseksi nautimme kotona todellista lähiruokaa, sinisimpukoita Mont Saint-Michelin lahdesta. Käypäinen kilohinta sinisimpukoille on täälläpäin vajaa viisi euroa kilo, ja herkkupatonki kylkeen noin euron luokkaa. Kaapista yleensä löytyy joku sopiva viini ruoalle kaveriksi. 

Vihreydestä valkoisuuteen

Viime vuonna näimme lunta maassa 22.11, nykyisestä kodistamme vajaa 100 km sisämaahan päin. Iloinen asia oli se että lunta ei juuri näkynyt tämän päivämäärän jälkeen. Tosin vettä satoi kuin Esteristä, erityisesti tammikuussa, mutta aina ei voi valita. 

Tänä vuonna 14.11 auton lämpömittari näytti lämpöisiä lukemia, eikä auto ollut edes suorassa auringonpaisteessa.

Tämäkään ei ole kestävää ja viikon päästä 22.11 (voikohan tämän päivämäärän jo ennustaa ensi vuodelle?) tilanne olikin hiukan toinen. Kirpeän kuulasta ja kaunista sen hetken kun se kesti. Tämä taisi riittää minulle talvitunnelmaksi tälle talvelle, katsotaan kuinka käy. 

Sadonkorjuun aika, recap lokakuu 2025

Lokakuu alkoi autossa istuen, yllättävän raskasta hommaa repsikan puolellakin. Kilometrejä riitti Itävallasta pohjois-Italian kautta Ranskaan, muutama lomapäivä pidettiin reissun varrella. Samalla reissulla tuli tarkastettua pieneltä osin kunkin maan viinituotantoa, sadonkorjuu oli juuri alkamassa; tilanne on lupaava. Kirjoittelen automatkailusta myöhemmin, kokemuksia kertyi reppuun oivallinen määrä.

Talvikotimme

Uusi kotimme sijaitsee Pays de la Loiren puolella, aivan Bretagnen ja Normandian rajalla. Ihana, perusranskalainen ja romanttinen erillistalo on kotinamme tulevan talven. Isäntäväen matkustellessa meillä on "lähes oma koira" Stella ja Fifi-kissa kaipaa toisinaan rapsutuksia. Laitumella nurmikon pituudesta pitää huolta äijälauma, kolme sopuisasti käyttäytyvää ruunaa. 

Kävimme Vaucéssa aiemmin keväällä tutustumassa isäntäväkeen joten olo oli varsin kotoisa kun saavuimme. Auton pakkaus ja purku meni jo rutiinilla, koti on olotila. Ilo oli käydä jälleen ranskalaisessa ruokakaupassa boulangerien herkkuja unohtamatta. Iltasella takkaan tuli, illallisen kaveriksi lasillinen punaviiniä ja olimme valmiita uusiin seikkailuihin.

Sadonkorjuun aika

Normandia ja Bretagne on omenaseutua. Kotitontillamme kasvaa 154 omenapuuta jotka tuottavat omenaa ainakin riittävästi. Omenaa tuli tänä vuonna poikkeuksellisen paljon ja isäntäväki kutsui monsieur Hubert kavereineen pelastamaan tilannetta. Monsieur saapui koneiden, traktorin ja trailerin kanssa. Tehokasta toimintaa muutama tunti ja omenasato pieneni selkeästi. En ole aiemmin nähnyt kuinka omenaa kerätään maasta kuin nurmikonleikkuu konsanaan.

Lokakuun aikana monsieur Hubert kävi muutaman kerran. Tätä kirjoittaessani, marraskuun alussa, omenaa on vieläkin puut väärällään. Ensi vuoden alussa uuden sadon siideri on valmista juotavaksi ja sitä onkin sitten hauska maistella. Ranskassa en ole huonoa siideriä maistanut ja se lupaa hyvää myös tämän vuoden erästä. Luvassa on kuulemma myös tuorepuristettua mehua ja joskus aikanaan sitten calvadosta. Jälkimmäisen valmistumiseen taitaa mennä jokunen hetki.

Kuin ei pois olisi ollutkaan

Oli helppoa solahtaa takaisin ranskalaiseen elämänmenoon. Liikenneympyrät, brasseriet, markkinat ja lounasaika ovat lähes instituutioita, ne pysyy aina arvossaan. Kävimme lauantaimarkkinoilla Fougeressa, tunnelma oli mainio ja niin tuttu. Mainio oli myös ensimmäinen tämän syksyn galettemme jonka lounaaksi söimme.

Kotosalla olemme osa kansainvälistä yhteisöä, tontiltamme löytyy brittejä ja uusi-seelantilainen, aktiiviseen tuttavapiiriin kuuluu jenkkejä, lisää brittejä sekä suomalainen Anneli. Olemme saaneet paljon uusia tuttavia ja päässeet mukaan monenlaiseen kivaan tekemiseen. Yhteisiä illallisia, rakennusprojekteja, elokuvakokemuksia (vinkeä kokemus ranskalaisella tekstityksellä) ja kalenteri näyttää jo varsin täydeltä loppuvuoden osalta. Täällä yhteisöllisyys on vahvaa, muistuttaa vanhanaikaisesta suomalaisesta kyläkulttuurista. 

Lempeä lokakuu päätettiin kurpitsajuhliin, isolla porukalla kaiverrettiin taideteoksia ja syötiin loistava illallinen, erään vieraan synttärijuhlat tuli samalla vietettyä. Uskon että kaikkien puolesta voin sanoa että hauskaa oli!

Takaisin Ranskaan

Auton pakkaus sujui rutiinilla, jokaiselle laukulle ja kapsäkille löytyi paikka. Viimeisten nyssäköiden kanssa hiukan huokailtiin mutta johonkin koloon nekin asettuivat. Heipat Itävallalle ja matkaan!

Oslip- San Biagio di Callalta, 540 km

Steiermarkin ja Kärtenin osavaltioiden läpi vievä tie on maisemaltaan vaikuttava. Jylhät vuoret hiipivät kuin varkain Dolomiittien pohjaksi. Näiltä seuduilta on helppo suunnata moneen valtioon, kyltit ohjeistavat ainakin Kroatiaan, Sloveniaan, Romaniaan ja Italiaan. 

Koska oli sunnuntai ei rekkaliikennettä teillä juuri ollut, mutta siitä huolimatta ensimmäinen ajopäivä tuntui raskaalta. Lounastimme proosallisesti pellon laidalla puskaparkissa, aurinko paistoi ja elämä hymyili. Aurinko ja lämpö olivat matkakumppaneinamme Italiaan asti. Yöpaikkana pieni majatalo jonka alakerran ravintolassa tarjottiin suurella sydämellä valmistettua ruokaa. Oli ihanaa päästä taas takaisin makujen maailmaan!

San Biagio di Callalta- Erbrusco, 230 km

Matkamme jatkui pieniä teitä pitkin leppoisissa tunnelmissa. Välttelimme moottoriteitä ja vietimme lomapäivää. Lounastimme pikkukylän torikuppilassa jossa olimme ainoat ulkomaalaiset asiakkaat. Paras ruoka tarjoillaan juuri näissä pienissä paikoissa johon voi vain eksyä, ei löytää.

Erbrusco- Annecy, 400 km

Oli hyvä että edellisenä iltana keräsimme voimia koska edessä oli muutama kuskilta hermoja vaativa tilanne. Milanon eteläpuolella oli tietullin jälkeen käytössä noin 3,5 ajokaistaa mutta autoja oli kuusi rinnakkain. Torvet tööttäsivät mutta sopu sijaa antaa kun vetoketjuperiaatteella edetään. On kummallista miten tämä ei kertakaikkiaan Suomessa toimi samalla logiikalla.

Mont Blancin tunneli on kiinni vuoden loppuun saakka remontin vuoksi. Vaihtoehdoiksi jäi siis joko ylittää Alpit tai sitten hurauttaa Frejusin tunnelin läpi. Koska minä istuin repsikan paikalla jälkimmäinen vaihtoehto oli ainoa oikea vaihtoehto. En jotenkin nähnyt itseäni huristelemassa korkealla Alppien solissa en ylä- mutta en myöskään alamäkeen. 

Valle di Susassa pieni pysähdys viimeisellä huoltsikalla ennen tunnelia. Sen verran korkealla oltiin että aurinko tuntui kirkkaalta ja voimakkaalta, taisi nenä siinä parkkipaikalla vähän kärähtää. Vuoristoilma tuntui raikkaalta mutta viileältä, tuli villatakkia ikävä. Alpit olivat kaukaakin ihasteltuna vaikuttavat.

Olimme onnekkaita että Frejusin tunnelissa ei juuri ollut jonoa. Lyhyen odottelun jälkeen pääsimme tunneliin ja sen jälkeen matka jatkui alppimaisemissa. Hurautimme Ranskan puolella jälleen pikkuteitä pitkin ja maisemat olivat kuin postikortista. Ensimmäiset syksyn merkit näkyivät Albertvillessä, puiden ruska teki tuloaan. 

Annecyyn pysähdyimme muutamaksi päiväksi lomailemaan. Paikka valikoitui ei yhtään minkään perusteella, oli erinomaisesti valittu! Olin kuullut ja lukenut jostain että Annecyssa olisi kaunista. Olihan se itse käytävä katsomassa ja kokemassa. Samalla tuli uusi suuntaus ranskalaisesta keittiöstä tutuksi, ilman Roblochon- juustoa ei Haute Savoiessa pärjää.

Annecy- Sancerre, 400 km

Alpit jäi taakse muutaman päivän reippailun ja reippaan syömisen jälkeen. Juuston jälkeen suuntasimme kohti viiniä ja erityisesti kohti Sancerren viinejä. Itselläni on erinomaisia makumuistoja Sancerren alueen viineistä ja tämä oli ehkä ainoa syy suunnata juuri Sancerren kylään. 

Lämpötila tippui alle 10 asteen ja oikeasti jo kaivelimme takit takakontista esiin. Sateisesta Annecysta suuntasimme kirkkaan auringonpaisteen läpi sankkaan Rhone- joen sumuun, pikkuteitä pitkin tietenkin. Lounastimme menu du jourin tahdittamana pikkukuppilassa ja saimme pääruoaksi mainiot kala-annokset. Itävallassa kaipasimme kalaa säännöllisesti ja vihdoin sitä oli saatavilla. 

Sancerreen pikkuinen kylä oli viehättävä ja erityisesti sesonkikauden ulkopuolella pistäytymisen arvoinen. Kylä ei ole suuri mutta viinimyymälöitä on lukuisia, mukavia ravintoloita joitakin ja vanhoja taloja ja kujia ihasteltavaksi. Mitä muutakaan satunnainen matkailija kaipaisi? Paitsi sitä viiniä, se oli herkullista!

Sancerre- Couesmes- Vaucé 404 km

Viimeinen päivä ja matka kohti talvikotia oli lopussa. Autolla matkaillen ehtii mieli siirtymään uuteen paikkaan rauhassa ja samanaikaisesti. Toki autossa istuminen käy työstä sekin ja viimeiset kilometrit tuntuvat pakaroissa ja selässä. 

Loiren alue tervehti meitä sateella, kuinkas muutenkaan. Mayannen departementissa sataa tihkutti ja sää muistutti meren läheisyydestä. Isäntäväki sen sijaan toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi, olimme vihdoin kotona.

Heipat Itävallalle, recap syyskuu 2025

Syyskuun vietimme keskellä viinialueita pohjois-Burgenlandissa. Kukkulat vaihtuivat tasaisemmiksi mäiksi ja viinitarhoja riitti loputtomasti. Pitkästä aikaa näimme turisteja ja vilkasta kuhinaa Neusiedler See-järven rannoilla. Oslipin pikkukylässä vietimme kolme aurinkoista helleviikkoa. Hiki päässä puuhastellessa ei olisi arvannut että kalenterissa oli jo syyskuu. 

Retkikohteita oli paljon tutkittavaksi ja ihmeteltäväksi. Aurinkoisia sunnuntailounaita, herkullista jäätelöä, kuumia fillarikilometrejä ja hiukan automatkailua mahtui syyskuun iloksi.

Sopron, Unkari

Tavaksemme taisi muodostua käydä retkeilemässä säännöllisesti myös Unkarissa, sieltäkin löytyy kaikenlaista mielenkiintoista. Sopron sijaitsee muutaman kymmenen kilometrin päässä Oslipista joten hurauksessa rajan yli retkeilemään. Sopronissa oli hiukan enemmän turisteja kuin etelämpänä Unkarissa Köszegissä tai Szombathelyssa, mutta muuten Sopron on unelias pikkukaupunki. Nämä rajalla olevat kaupungit eivät taida kuulua Unkarin suosituimpiin turistinähtävyyksiin.

Unkarilaisten kaupunkien paras puoli on se että kaupungin laidoilta löytyy yleensä pari isompaa kauppaa: sekä Tesco että Decathlon. Ja ne kaupat ovat myös sunnuntaisin auki! Suuri riemu Itävallan nihkeämmälle kauppapolitiikalle kyllästyneelle suomalaiselle -siis minulle. Unkarilaisten kaupunkien ja kylien keskustasta löytyy myös aina hyvä kahvila jonka hintataso on erittäin kohtuullinen.

Suuri pieni Eisenstadt

Kävimme Eisenstadtissa ensimmäisen kerran keväällä, noin puoli vuotta sitten. Hurjaa kuinka aika kuluu nopeasti. Keväisessä, hiukan viluisessa, tunnelmassa mietiskelin että tänne ja erityisesti Esterházyen palatsiin olisi kiva palata paremmalla ajalla. Kuinka vähän tiesinkään miten asiat humpsahtivat kohdilleen, nyt Oslipista ooli Eisenstadtiin lyhyt fillarimatka. 

Esterházyen palatsissa kävimme perusteellisella vierailulla. Täältä löydät tarinan suvun vaiheista ja palatsin aarteista. Jos olet kulmilla ehdottomasti suosittelen käymistä.

Baden bei Wien

Unescon maailmanperintökohteissa on Euroopan 11 suurta kylpyläkaupunkia. Joukossa on tuttuja nimiä kuten Italian Montecatini ja Belgian Spa, Ranskan Vichy. Mutta joukosta löytyy myös Itävallan Baden bei Wien. Badenin useissa kylpylöissä ovat seurapiiriään vahvistaneet Habsburgit, varakkaat wieniläiset ja koko joukko kuuluisia säveltäjiä. Erityisesti seurapiirien viihtymistä kenties edesauttoi edelleen toiminnassa oleva Casino. Casinolla on suuri ja kaunis puisto joka on kaupunkilaisten aktiivisessa käytössä. Useat kuuluisat säveltäjät ovat saaneet puistosta oman muistomerkkinsä.

Hiukan jo höpsähtänyt Beethoven sävelsi Badenissa yhdeksännen sinfoniansa, nk. Eurooppa hymnin. Mozart eli täysillä rikasta seuraelämäänsä omalla tavallaan ja omilla iltajuoksuillaan. Straussin sekä isä että poika viettivät Badenissa paljon aikaa, tuotteliasta sakkia olivat kumpainenkin. Johann Strauss vanhemman tunnetuimpia sävellyksiä on aito korvamato, Radetzky- marssi. Varmasti koko musiikkisakkia elvytti sävellyshommissa Badenin terveyskylpylöiden hoidot ja sopivan korkeakulttuurinen seurapiiri. 

Sadonkorjuujuhlat

Vähitellen meidän oli aika pohdiskella auton pakkausta tulevaa matkaa varten. Sitä ennen vietimme vielä viimeiset kekkerit Itävallassa. St. Margarethen on pieni kylä keskellä viinialuetta mutta juhlat järjestettiin suuren maailman tyyliin. Porukkaa kertyi vapaa-aikakeskuksen viheriölle ainakin satamäärin. Orkesteri puhalteli perinnepolskaa kymmenien soittajan voimin tuntikaupalla, tanssijoita riitti ja ilo oli ylimmillään. 

Aurinko paistoi ja olut oli kylmää, snapseja, kotitekoisia liköörejä ja sektiä oli myytävänä pilkkahintaan. Ruoka-annoksia myytiin traktorien ja kuorma-autojen lavoilta eri seurojen ja yhteisöjen toimesta. Tarjolla oli kaikenlaista herkkua mm. erilaisia makkara-annoksia, knödeleitä ja paistettua speckiä. Edelleenkään en ole itävaltalaisen ruokakulttuurin suurin ystävä mutta aina jotain pientä löytyi naposteltavaksi. Iloitsin että täkäläiset osaavat juhlia eivätkä ole hurjassa huppelissa vaikka hauskaa pitävätkin. Rähinäjuomaa ei ole, ja jos jotakuta rupeaa väsyttämään, hoidetaan tilanne tyylillä. 

Superhelteisen sunnuntai-iltapäivän juhlaohjelma jatkui ja jatkui, me totesimme että nyt taitaa auringonpaistetta riittää tältä erää. Se olikin viimeinen hellepäivä syyskuulle. Oli aika kaivaa farkut kassin pohjalta esiin ja joku pitkähihainen paitakin lämmittämään viileämpiä aamuja.  

Syyskuu oli kiireinen ja tapahtumarikas, näimme aivan uuden ja toisenlaisen palan Itävallasta. Seuraavaksi matkamme jatkui pohjois-Italian kautta kohti Ranskaa ja uusi talvikotimme odottaa asukkejaan Loiren laakson pohjoisosassa, lähellä Normandian rajaa.