Ostereita Bretagnessa

Bretagne sijaitsee Ranskan länsirannikolla, Englannin kanaalin ja Biskajanlahden välisellä niemimaalla. Rantaviivaa riittää ja Atlantti tyrskyää, vuoroveden vaihtelu erityisesti Saint-Michelin lahdella on todella voimakasta. Golf-virran vaikutuksesta ilmasto on leuto erityisesti talvisin, vastaavasti kesäisin lämpötila jää edelleen melko matalaksi. Bretagnen pääkaupunki on Rennes. 

1950- luvun loppupuolella Bretagnesta irrotettiin osa joka nykyisin tunnetaan Loire-Atlantiquen departmenttina, osana Pays de la Loiren aluetta. Samaan aikaan Pays de la Loiren alueen pääkaupungiksi valittiin Nantes, sekin oli aiemmin osa Bretagnea. Myöhemmin alueiden yhdistämistä on vaadittu uudelleen ja on väläytelty bretonin-kielen aseman vahvistamista. 

Taas on lounasaika

Suomessa ei tule syötyä ostereita, hinta voi olla yllätyksellinen. Hintatasoa ei tarvinnut pohtia Cancalessa joka on Bretagnen ostereiden pääkaupunki. Jos osterit eivät satu olemaan herkkuruokaasi Cancalessa on lukuisia viehättäviä ravintoloita joista valita. Tai ehkä käyt nauttimassa osterit alkupalaksi majakan vieressä ja suuntaat lounaalle johonkin mukavaan ravintolaan?

Cancalen rantabulevardin päässä on majakka ja "aidot, oikeat" osteriasiat tapahtuvat sen juurella. Majakan vieressä on pieni aukio jossa on kahdeksan paikallisen osterikasvattajan torikojut. Ostereiden hinnoittelu riippui osterin koosta ja take-away (ilman avausta) oli hiukan huokeampia. Kuten sanottu, hinta ei päätä huimannut. Valittavana on kahta erilaista osteria, kiviosteria sekä lättäosteria. Nimikkeet eivät ole virallisia, ihan itse ne nimesin nautiskellessani. Joka tapauksessa osterit ovat eri makuisia riippuen lajikkeesta ja kasvupaikasta.

Kun syötävät osterit oli valittu täytyi tehdä tärkeä valinta viinin suhteen. Asiaa onneksi auttoi majakan toisella puolella oleva pieni pakettiautokioski josta valinnan varaa löytyi laseittain oikein mainio määrä. Tällä kertaa valinta osui Chablisin heleisiin makuihin.

Meitä oli vinkattu etukäteen missä nämä toriosterit syödään, mahdollisuus etikettivirheeseen oli ilmeinen. Pehvat portaille, ihan siihen naapurin viereen vaan, ja piknik-tyyppinen lounas oli valmis alkamaan. Itse pidän ostereista sitruunan kera, pieni puserrus ja suun täydeltä meren raikkautta. 

Ostereita syödessä syntyy paljon biojätettä, osterinkuoria. Syöminen on sormille hiukan tahmaista hommaa, ainakin näin tottumattomalle. Puhdistushommat onnistuivat sitruunanpuolikkaan kera, onneksi repussa oli mukana serviettiä. Ja ne kuoret....ne paiskottiin siihen portaiden alapäähän rannalle. Oli hassua kun iso äijäseurue kippasi kymmeniä kuoria rantsulle niin että kilinä kävi. Kuoria oli paiskonut aikojen saatossa joku muukin, niitä oli paljon ja vielä enemmän. Kuoria oli niin paljon ettei rantahiekkaa enää näkynyt. Jännä kyllä, paikalla oli erillinen roskis johon ne käytetyt sitruunanpuolikkaat pystyi lajittelemaan. Muuta roskaa tästä lounaasta ei pitäisi syntyä, me työnsimme servietit takaisin reppuumme.

Olen ostereiden ystävä ja kyllä ne Jonillekin maistuu. Tulen muistamaan Cancalen ostereista, kokemus oli verrattoman herkullinen. Vai muistaisinko sittenkin lounaalla nautitun kala-annoksen jonka rakuunakastike oli käsittämättömän herkullista...

Keski- Loiren alueen ihmeitä

Loire-joki on hiukan yli 1000 kilometriä pitkä, alkaen Rhone-Alpesin alueelta ja laskien Atlanttiin suunnilleen Saint -Nazairen tienoilla. Loirella on ollut suuri merkitys koko Ranskaan, maataloudesta logistiikan kautta kuningaskuntiin saakka. Loiren laakso Sully-sur-Loiren ja Chalonnesin välillä on listattu Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 2000 historian, linnojen ja Loire- joen itsensä vuoksi. Valloittava ja valtava on Loire edelleen ja keski-Loiren aluetta lähdimme tutkimaan viikonloppureissullamme. 

Angers

Kävimme Angersissa joulun alla (linkki Täällä) ja kaupungista jäi vielä paljon tutkittavaa. Edellisellä kerralla ehdimme käymään Chateau de Angersissa ja tutustumaan linnan käsittämättömän suureen gobeliinityöhön, Apocalypse Tapestry. 103 m pitkä ja 4,5 m leveä gobeliini on maailman suurin keskiaikainen seinävaate ja se on listattu Unescon toimesta. Gobeliini on kerta kaikkiaan hämmästyttävä käsityön taidonnäyte, on toki sanottava että hämmästyttävä on itse linnakin. Hiukan mietin mihin Agnersin linnan kaikkia 17 tornia oikein tarvittiinkaan keskiajalla.

Tällä kertaa päädyimme kävelemään pitkin Angersin katuja ja niitä riittää. Angers on helposti lähestyttävä kaupunki ja eksymisen vaaraa tuskin kellään on. Ihanasti kevätaurinko lämmitti aukioita ja tunnelma kaupungissa oli kepeä.

Saumur

Agnersista suuntasimme pikkuteitä, Loiren rantapengertä pitkin, kohti Saumuria. Saumurin kaupunki ei  ole suuri, asukkaita alle 30 000, mutta sijainti keski-Loiren alueella on mainio viininviljelyksestä tunnetulla Anjoun alueella. Pikkuteiden varsilla oli viinimaisteluita, tehtaanmyymälöitä ja tietenkin viinin tuotantoalueita runsain mitoin. Saumuria voin lämpimästi suositella tukikohdaksi jos olet kiinnostunut linnoista, viineistä ja kauniista jokimaisemista. Loiren rantatiet ovat pittoreskeja ajella ja varsin lyhyillä ajomatkoilla on paljon nähtävää. Tosin voin helposti kuvitella että kesäkaudella näillä pikkuteillä on jokunen muukin turisti tutustumisreissulla. 

Saumurin kaupungissa on paljon nähtävää, Chateau de Saumur kohoaa kaupungin ylle suorastaan majesteetillisen kokoisena. Linna on rakennettu 1300-luvulla Anjou-suvun toimesta, myöhemmin linna on toiminut puolustuslinnakkeena. Saumurissa sijaitsee tunnettu ranskalaisen ratsastustaiteen keskus Cadre Noir de Saumur, joka viettää tänä vuonna jo 200-vuotisjuhliaan. Pitkään mietin että mikä ihmeen sokeiden museo Saumurissa on, viittoja näkyi keskustassa useita. Autokuski valisti minua että tankit ovat "sokeita" ja tämä museo olikin keskittynyt panssaroituihin ajoneuvoihin 1917-luvulta alkaen yli 800 esimerkin voimalla. Ei ehkä yllätys jos kerron ettemme käyneet.... 

Me saavuimme Saumuriin juuri sopivasti illallisaikaan. Olimme tehneet pöytävarauksen ravintolaan nimeltä l' instict (varaus on välttämätön). Vaihtoehtojen runsaus pisti pohdituttamaan:

Pöytään kannettiin suunnattoman herkullisia annoksia ja yllätyksiä lautanen toisensa jälkeen. Ja nyt pääsimme, ilman autoa, tutustumaan paikallisiin viineihin oikein toden teolla. Runsaan, pitkän ja herkullisen illallisen jälkeen olimme valmiita vyörymään kohti hotellia. Tämä illallinen oli todella nautinto.

Pieniä kyliä, suuria linnoja

Loiren alueella on yli 1000 linnaa ja laskematta tämä fakta on todella helppo uskoa. Joen viertä ajellessamme linnoja (ja viinitarhoja) putkahti eteen joka kulman takaa. Raskas olisi reissu jos jokaisessa linnassa pitäisi vierailla samalla kertaa. Tästä ajatuksesta huolimatta haluaisin käydä keski-Loiren alueella ainakin Montsoreaun linnassa, Saumurin linnassa, Chinonin linnassa ja Brissacin linnassa. Voisin käydä myös kaikissa niissä linnoissa jotka näyttävät muuten vaan mukavalle, valinnanvaraa riittää. Hiukan idempänä Loiren vartta olisi myös Bloisin ja Amboisin linnat tutustumislistalla.

Montsoreaun kylä on pikkuinen mutta se mainitaan yhtenä Loiren alueen kauneimmista kylistä. Montsoreaun lisäksi kannattaa piipahtaa viereisessä Candes-Saint-Martinin kylässä, söpö kuin karkki konsanaan. Jos fillarikunto olisi mainio tämä alue olisi ihanteellinen päiväretkille tai reissuille gitestä toiseen yöpyen. Ehkä lounaalla lasillisen Chinonin muhkeaa punaviiniä maistellen...

Fontevraud- l´Abbaye

Välttelimme linnaähkyä lähes sattuman kaupalla, linnoja oli vain liian paljon äkkiseltään vierailulle valittavaksi. Reittimme vei Fontevraud-l´ Abbayen kylään. Se on perinteisen ranskalaisen kylän esikuva, pieni ja kompakti mutta kaikki tarpeellinen on saatavilla. Selvästi täälläkin käy turisteja kesäkaudella, kylässä oli jopa hotelli ja useampikin ravintola.

Kylässä on yksi nähtävyys yli muiden ja se on suunnaton kuninkaallinen luostari. 1100-luvulla Richard Leijonamieli perusti uskonnollisen yhteisön naisille ja miehille. Yhteisö kasvoi ja muuttui Euroopan suurimmaksi nunnaluostariksi noin 700 nunnan yhteisöksi. Luostaria johti kautta vuosisatojen kuninkaallisten sukujen edustajat. 

700 vuotta luostari kukoisti ja kehittyi kunnes 1804 vallankumouksen tuiskeessa Napoleon Bonaparte antoi asetuksen luostarin uudesta elämästä. Asetuksen mukaan luostariin perustettiin vankila lähes 2800 vangille. Vankila toimi aktiivisesti 1963- luvulle saakka ja sitä pidettiin yhtenä Ranskan ankarimmista vankiloista. Vankilatoiminnan päätyttyä luostaria ryhdyttiin Ranskan valtion toimesta kunnostamaan ja sitä kunnostetaan yhä edelleen. 

Luostari oli todella mielenkiintoinen ja erilainen käyntikohde. Halutessaan voi tutustua historiaan, entisöintiin, taiteeseen tai arkkitehtuuriin eri näkökulmista. Uskoisin että täältä löytyy kullekin sopivaa nähtävää, myös lapsille. Hyvät kengät jalkaan ja kesällä juomista mukaan. Ihan nopea kiertokävely tämä ei ole, luostarialue on monine rakennuksineen valtava. 

Kuriositeettina mainitsen vielä että luostarialueella sijaitsee pieni laatuhotelli Michelin-tähdellä ryyditetyllä ravintolalla. Emme jättäneet lounastamme tämän varaan, lounasmenu oli alkaen 110€ per henkilö ilman juomia (varaus pakollinen).

Keski-Loiren alue oli hieno kokemus turistisesongin ulkopuolella tai ehkäpä juuri senkin vuoksi. Internetissä on hyvin tietoa tarjolla jos joku tietty linna tai muu käyntikohde kiinnostaa. Täälläpäin tuntuu olevan tapana pitää turistikohteiden vuosihuoltoa tammikuussa joten kannattaa tarkistaa ennen reissua. Tai sitten voi matkailla ihan tuurilla ja eksyä hienoihin paikkoihin sattumalta.

Ruokajuttuja

Ranskasta ei voi puhua eikä tätä maata voi kokea ilman ruokaa, ruoka-asioita ja makuelämyksiä. Olemme todellakin tehneet parhaamme ruokarintamalla, laajalla skaalalla makeasta suolaiseen. Valtaosa ruokailuistamme tapahtuu kotonamme oman keittiön herkkujen äärellä. Hyvä näin koska muuten edessä olisi isompien housujen osto ja samalla pitäisi uusia myös patikointipöksytkin. 

Liitutaulupaikat

Hyviä ruokaravintoloita löytyy mitä pienimmistä kylistä. Hintataso ei päätä huimaa, kolmen ruokalajin lounas kustantaa noin 15-20€/ hlö, toisinaan myös juustot ja lasilliset viiniä hinnassa mukana. Kalliimpiakin vaihtoehtoja löytyy helposti mutta liitutaulupaikkojen menu du jour on hyvä valinta. 

Olemme ranskalaistuneet ruokatavoissamme. Nykyisin ymmärrän mainiosti että hyvään lounaspaikkaan, yleensä johonkin pikkukylään, kannattaa ajaa kilometri jos toinenkin. Eduksi on jos ravintola ei ulospäin näytä kovin kummoiselta ja jos sen edustalla on parkkipaikat tiukassa. Sunnuntaisin on riski lähteä lounaalle jos ei ole pöytävarausta tehnyt etukäteen. En muista että huonolaatuista ruokaa olisin vielä kertaakaan saanut, ihania ja positiivisia yllätyksiä moniakin. Täällä todella osataan hyödyntää sesongin raaka-aineita ja nauttia hyvästä ruoasta.

Lounaan ajoitus on kaikki kaikessa. Useissa liitutaulupaikoissa tarjoillaan lounaalla vain yksi kattaus ja ovet sulkeutuvat heti kohta kahden maissa. Ravintolat ovat melko pieniä eikä istumapaikkoja ole runsain mitoin. Joten heti kohta puolen päivän maissa on syytä olla lounasvalmiudessa. Jos ravintolassa on pidempi aukioloaika lounaalla voisi seuraava sopiva hetki lounastamiseen olla yhden jälkeen. Silloin pöytiä yleensä jo vapautuu ja suurin ruuhka helpottaa. 

Patonkia, patonkia

Leipä on pyhä asia ja se tuli hyvin selväksi heti oleskelumme alkumetreillä. On tärkeää tietää milloin minkäkin kylän leipomo on auki ettei tuoreen patongin puute iske. Entrammesin leipomo ei ole auki maanantaisin, Villiers- Charlemagnen leipomo ei taas ole auki perjantaisin mutta maanantaisin kyllä. Toisaalta Villiersin lihakaupasta saa myös patonkia, apua on siis lähellä. Onneksi E.Leclercistä saa leipää joka päivä kun supermarketti on auki. 

Me emme ole patonginpurijoita, on juhlavampi hetki kun vehnäleipään tartumme. Sen sijaan on tosi suuri ilo kuinka runsas leipävalikoima täällä on! Täysjyväleipää, pähkinäleipää, sekoiteleipää ja ties sun minkälaista leipää, paljon kaikenlaista leipää. En tiedä mihin kategoriaan briochet kuuluvat mutta myynnissä ne ovat leipähyllyn vieressä. Tuoreet briochet tuoksuvat superherkullisille ja houkutukselle.

Patonkiautomaatti auttaa aina pahan päivän sattuessa -jos mikään leipomo ei ole auki missään kylässä.

Galette

Mayennen alueella, hyvin lähellä Bretagnea, galette tarkoittaa bretagnelaista galettea. Joka on tietenkin aivan eri ruokatuote kuin ranskalainen yleisgalette. Perusgalette tarkoittaa yleensä pyöreänmuotoisia, kaikki muukin muoto käy, lettusia tai rapeita piirasia joissa on täyte. Joka tapauksessa ilman vuokaa valmistettavia herkkuja. Bretagnen galette sen sijaan on tattarijauhosta, vedestä ja suolasta valmistettu piiranen jonka täyte on suolainen. Tyypillisesti täyte valmistetaan juustosta, kinkusta, kananmunasta ja tietenkin riittävästä määrästä voita.

Galette-pohjia myydään kaupoissa varsinaisissa perhepakkauksissa. Tomera perheenäiti siitä tekaisee helpot eväät perheelleen. Me olemme mieltäneet galettet markkinaruoaksi, jos Lavalin markkinoilla käymme on galette-sedän luona vierailtava. Melkoiset pötköt galette-mies meille tekaiseekin, lounas tulee siinä samalla hoidettua. Pötkylöiden kanssa voi sitten mennä torin laidalla olevaan kahvilaan nautiskelemaan kupposen kahvia (tai viiniä) lounaan kanssa. Jos kahvilassa on vain juomatarjoilua saa sinne viedä omat eväät juomahalua herättämään.

Paris-Brest

Paris-Brest leivonnainen on choux-pohjainen vannike joka täytetään praliini-kermavaahdolla ja koko komeus hunnutetaan paahdetuilla mantelilastuilla. Louis Durand kehitti Paris-Brestin 1910 mainostamaan Paris-Brest-Paris (1200 km) pyöräkilpailua. Paris-Brestissä on paljon energiaa ja sanottiin että tämä leivonnainen auttaa kilpailijoita jaksamaan ankarat ponnistukset. Reilu 600 kilokaloria, sisältäen lähes pelkkää rasvaa ja sokeria, auttaa varmasti pitkälle -ei epäilystäkään!

Paris-Brest on todella gourmet, se ei ole pikkuinen arkipulla perjantain kahvipöydässä. Itse törmäsin, tai jouduin törmätyksi ja kanveesiin, Paris-Brestiin itsenäisyyspäivän juhlalounaallamme. Olimme Lavalissa paremmassa brasseriessa ja toki jälkiruoka kuului osana kokemustamme. Ennen jälkiruokaa oli oli jo nautittu pitkän kaavan mukaan ja masut oli täynnä kummallakin. Ja sitten pöytään tupsahti sekä Paris-Brest että varsin isokokoinen Rhum Baba- annos Jonille. Paris-Brestille 6-0, en kerta kaikkiaan jaksanut enkä pystynyt tähän annoskokoon. Voi olla että kestää hetki ennen kuin seuraavan kerran Paris-Brestiä ravintolassa syön, vaikka se on syntisen hyvää.

Ruokatarinoita riittäisi kerrottavaksi jokaiselta ruokailulta omansa. On ihanaa kuinka suuria makuelämyksiä ranskalainen ruokakulttuuri tarjoaakaan. Nöyrästi hattu päästä pois, vaikka olen todellinen Välimeren keittiön ystävä, on ollut ilo tutustua bretagnelaiseen twistiin ruokamaailmassa.

On säitä pidellyt, recap tammikuu 2025

Tammikuu 2025 on ollut sääkuukausi, ei pelkästään meillä vaan Mayennen alueella. Tammikuussa täällä sataa keskimäärin noin 60-70 mm vettä, tänä vuonna se tipahti taivaalta ensimmäisen viikon aikana. Sateessa usein on lämpimämpää ilmaa mutta kuran, mudan ja vetelän määrä on ihan hurja. Lämmin tulee kun kura-asuissa ja kumppareissa kertoo aamutallissa heppasille että pihalla on kivaa vesisateessa.

Sitten tuli korkeapaine ja pikkupakkanen, muta ensin jäätyi ja myöhemmin kuivui näkymättömiin. Kaunista niin kaunista muutaman päivän mutta lämpötila haastoi lämmityskapasiteettiamme uuteen ennätykseen. Muistan ajatelleeni että ei tällainen talvi ihan paha ole, oletettavasti se ei edes kestä kovin kauan.

Loppukuusta Eowyn-myrsky kuritti irlantilaisia ja kyllä mekin siitä osamme saimme. Sadetta on tullut niin paljon että Mayanne-joki ei uomassaan pysy ja eri kaupungeissa sekä kylissä on suljettu teitä, siltoja ja annettu vakavia tulvavaroituksia asukkaille. Tammikuun päätyttyä oli aika mittailla vesivarannot ja Mayannessa satoi tammikuussa 2025 yli 200 mm vettä. Se on historiallinen ennätys yli kahteenkymmeneen vuoteen. Blogin nimen mukaisesti aurinkoa odotellessa, kyllä talvi päättyy täälläkin aikanaan.

Pikkukyliä

Arki jatkaa matkaansa ja helposti käy niin että elämäkin jatkaa matkaansa, eikä mitään tapahdu siinä välissä. Uusia kokemuksia täällä olemme kerryttämässä ja tutkimassa. Tämän vuoksi olemme pyrkineet vierailemaan ja retkeilemään monessa paikassa, pienessäkin, joita tämä ihastuttava maakunta, ja maa, tarjoaa. On retkeileminen kannattanut, olemme nähneet useita hienoja paikkoja ja kaikki retket omanlaisiaan. 

Vitréssä kävimme iltapäiväteellä. Pieni kaupunki sijaitsee juuri Bretagnen maakunnan puolella ja tutut kiviristikkotalot täyttivät keskustan. Ja mikä yllätys, täältäkin löytyi tietenkin linna. Seuraavan kerran yllätyn jos linnaa ei jostain löydy.

Saint-Suzanne-et-Chammes on niin pieni kylä että peruskartasta sitä ei löydy. Keskiaikainen kylä kukkulan laella kuin Toscanassa konsanaan. Kylästä löytyi tietenkin linna, kirkko, pikkuruisia kujia ja yksi talvella avoinna oleva ravintola. Yksi ravintola riittää ikimuistoiseen lounashetkeen kun tarjolla on todella herkullista ruokaa. Päivä oli todella kylmä ja päätimme jättää pidemmät patikat keväämmälle. Mukavia patikkareittejä on kylän lähellä tarjolla useampi ja maisemat vailla vertaa. 

Sarthen departementti on alue Pays de la Loiren hallintoalueella, Mayennen departementin naapurissa. Pääkaupunki Sarthen departementilla on Le Mans (btw, kukaan ei suosittele sinne matkustamista, pois lukien autorata jos se kiinnostaa) ja meidän läheltä löytyy viehättävä Sable-sur-Sarthen kaupunki.  Kovin erilainen oli tämä kaupunki muihin näkemiimme verrattuna. Linna oli modernimpi arkkitehtuuriltaan ja kaupungin keskusta oli mukavasti levittäytynyt joen varrelle. Käyn kirkoissa tutkimassa tunnelmaa jos vain mahdollista. Aika vaatimaton koristeluiltaan oli tämä kirkko sisältä ja tosi kylmä. Pitkiä liturgioita siellä ei voisi kuunnella ilman kunnollisia toppavaatteita. Sarthe-joki oli saanut osansa tulvista ja se vyöryi vahvasti kaupungin keskellä, hiukan jo kutitellen joenrannan talojen alaterasseja.

Helmikuun lupaus on jo mukavasti ikkunan takana. Luvassa on, toivottavasti, kuivempi jakso ja vähitellen pääsemme puutarhatöihin. Tervetuloa kevät!