Loire-joki on hiukan yli 1000 kilometriä pitkä, alkaen Rhone-Alpesin alueelta ja laskien Atlanttiin suunnilleen Saint -Nazairen tienoilla. Loirella on ollut suuri merkitys koko Ranskaan, maataloudesta logistiikan kautta kuningaskuntiin saakka. Loiren laakso Sully-sur-Loiren ja Chalonnesin välillä on listattu Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 2000 historian, linnojen ja Loire- joen itsensä vuoksi. Valloittava ja valtava on Loire edelleen ja keski-Loiren aluetta lähdimme tutkimaan viikonloppureissullamme.
Angers
Kävimme Angersissa joulun alla (linkki Täällä) ja kaupungista jäi vielä paljon tutkittavaa. Edellisellä kerralla ehdimme käymään Chateau de Angersissa ja tutustumaan linnan käsittämättömän suureen gobeliinityöhön, Apocalypse Tapestry. 103 m pitkä ja 4,5 m leveä gobeliini on maailman suurin keskiaikainen seinävaate ja se on listattu Unescon toimesta. Gobeliini on kerta kaikkiaan hämmästyttävä käsityön taidonnäyte, on toki sanottava että hämmästyttävä on itse linnakin. Hiukan mietin mihin Agnersin linnan kaikkia 17 tornia oikein tarvittiinkaan keskiajalla.
Tällä kertaa päädyimme kävelemään pitkin Angersin katuja ja niitä riittää. Angers on helposti lähestyttävä kaupunki ja eksymisen vaaraa tuskin kellään on. Ihanasti kevätaurinko lämmitti aukioita ja tunnelma kaupungissa oli kepeä.
Saumur
Agnersista suuntasimme pikkuteitä, Loiren rantapengertä pitkin, kohti Saumuria. Saumurin kaupunki ei ole suuri, asukkaita alle 30 000, mutta sijainti keski-Loiren alueella on mainio viininviljelyksestä tunnetulla Anjoun alueella. Pikkuteiden varsilla oli viinimaisteluita, tehtaanmyymälöitä ja tietenkin viinin tuotantoalueita runsain mitoin. Saumuria voin lämpimästi suositella tukikohdaksi jos olet kiinnostunut linnoista, viineistä ja kauniista jokimaisemista. Loiren rantatiet ovat pittoreskeja ajella ja varsin lyhyillä ajomatkoilla on paljon nähtävää. Tosin voin helposti kuvitella että kesäkaudella näillä pikkuteillä on jokunen muukin turisti tutustumisreissulla.
Saumurin kaupungissa on paljon nähtävää, Chateau de Saumur kohoaa kaupungin ylle suorastaan majesteetillisen kokoisena. Linna on rakennettu 1300-luvulla Anjou-suvun toimesta, myöhemmin linna on toiminut puolustuslinnakkeena. Saumurissa sijaitsee tunnettu ranskalaisen ratsastustaiteen keskus Cadre Noir de Saumur, joka viettää tänä vuonna jo 200-vuotisjuhliaan. Pitkään mietin että mikä ihmeen sokeiden museo Saumurissa on, viittoja näkyi keskustassa useita. Autokuski valisti minua että tankit ovat "sokeita" ja tämä museo olikin keskittynyt panssaroituihin ajoneuvoihin 1917-luvulta alkaen yli 800 esimerkin voimalla. Ei ehkä yllätys jos kerron ettemme käyneet....
Me saavuimme Saumuriin juuri sopivasti illallisaikaan. Olimme tehneet pöytävarauksen ravintolaan nimeltä l' instict (varaus on välttämätön). Vaihtoehtojen runsaus pisti pohdituttamaan:
Pöytään kannettiin suunnattoman herkullisia annoksia ja yllätyksiä lautanen toisensa jälkeen. Ja nyt pääsimme, ilman autoa, tutustumaan paikallisiin viineihin oikein toden teolla. Runsaan, pitkän ja herkullisen illallisen jälkeen olimme valmiita vyörymään kohti hotellia. Tämä illallinen oli todella nautinto.
Pieniä kyliä, suuria linnoja
Loiren alueella on yli 1000 linnaa ja laskematta tämä fakta on todella helppo uskoa. Joen viertä ajellessamme linnoja (ja viinitarhoja) putkahti eteen joka kulman takaa. Raskas olisi reissu jos jokaisessa linnassa pitäisi vierailla samalla kertaa. Tästä ajatuksesta huolimatta haluaisin käydä keski-Loiren alueella ainakin Montsoreaun linnassa, Saumurin linnassa, Chinonin linnassa ja Brissacin linnassa. Voisin käydä myös kaikissa niissä linnoissa jotka näyttävät muuten vaan mukavalle, valinnanvaraa riittää. Hiukan idempänä Loiren vartta olisi myös Bloisin ja Amboisin linnat tutustumislistalla.
Montsoreaun kylä on pikkuinen mutta se mainitaan yhtenä Loiren alueen kauneimmista kylistä. Montsoreaun lisäksi kannattaa piipahtaa viereisessä Candes-Saint-Martinin kylässä, söpö kuin karkki konsanaan. Jos fillarikunto olisi mainio tämä alue olisi ihanteellinen päiväretkille tai reissuille gitestä toiseen yöpyen. Ehkä lounaalla lasillisen Chinonin muhkeaa punaviiniä maistellen...
Fontevraud- l´Abbaye
Välttelimme linnaähkyä lähes sattuman kaupalla, linnoja oli vain liian paljon äkkiseltään vierailulle valittavaksi. Reittimme vei Fontevraud-l´ Abbayen kylään. Se on perinteisen ranskalaisen kylän esikuva, pieni ja kompakti mutta kaikki tarpeellinen on saatavilla. Selvästi täälläkin käy turisteja kesäkaudella, kylässä oli jopa hotelli ja useampikin ravintola.
Kylässä on yksi nähtävyys yli muiden ja se on suunnaton kuninkaallinen luostari. 1100-luvulla Richard Leijonamieli perusti uskonnollisen yhteisön naisille ja miehille. Yhteisö kasvoi ja muuttui Euroopan suurimmaksi nunnaluostariksi noin 700 nunnan yhteisöksi. Luostaria johti kautta vuosisatojen kuninkaallisten sukujen edustajat.
700 vuotta luostari kukoisti ja kehittyi kunnes 1804 vallankumouksen tuiskeessa Napoleon Bonaparte antoi asetuksen luostarin uudesta elämästä. Asetuksen mukaan luostariin perustettiin vankila lähes 2800 vangille. Vankila toimi aktiivisesti 1963- luvulle saakka ja sitä pidettiin yhtenä Ranskan ankarimmista vankiloista. Vankilatoiminnan päätyttyä luostaria ryhdyttiin Ranskan valtion toimesta kunnostamaan ja sitä kunnostetaan yhä edelleen.
Luostari oli todella mielenkiintoinen ja erilainen käyntikohde. Halutessaan voi tutustua historiaan, entisöintiin, taiteeseen tai arkkitehtuuriin eri näkökulmista. Uskoisin että täältä löytyy kullekin sopivaa nähtävää, myös lapsille. Hyvät kengät jalkaan ja kesällä juomista mukaan. Ihan nopea kiertokävely tämä ei ole, luostarialue on monine rakennuksineen valtava.
Kuriositeettina mainitsen vielä että luostarialueella sijaitsee pieni laatuhotelli Michelin-tähdellä ryyditetyllä ravintolalla. Emme jättäneet lounastamme tämän varaan, lounasmenu oli alkaen 110€ per henkilö ilman juomia (varaus pakollinen).
Keski-Loiren alue oli hieno kokemus turistisesongin ulkopuolella tai ehkäpä juuri senkin vuoksi. Internetissä on hyvin tietoa tarjolla jos joku tietty linna tai muu käyntikohde kiinnostaa. Täälläpäin tuntuu olevan tapana pitää turistikohteiden vuosihuoltoa tammikuussa joten kannattaa tarkistaa ennen reissua. Tai sitten voi matkailla ihan tuurilla ja eksyä hienoihin paikkoihin sattumalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mielelläni kuulisin ajatuksiasi!