Viimeiset kukkulalta, recap elokuu 2025

Elokuu vyöryi kukkulalle hurjalla helleputkella. Samaan aikaan Suomessa taisi syksy ottaa ensi askeleensa. 

Iltapäivisin kävimme nautiskelemassa Bernsteinin kylän pikku-uimalassa, Iina kutsui tätä paikkaa Baden-Badeniksi. Sopiva lempinimi onkin rauhalliselle uimapaikalle kukkuloiden välisessä solassa. Uimalampi on lähdepohjainen ja siksi varsin raikastavan viileä, ihan Suomen järvivesien lämpötiloja.

Kaipasin elokuun viimeisenä viikonloppuna venetsialaisia tutussa, ihanassa seurassa. Mökillä olisi ollut sauna lämpöisenä, sovimme että ensi vuonna juhlimme perinteikkäästi. Nyt nautimme vielä ihanasta lämmöstä vaikka aamuissa on jo pieni puraisu ilmassa. 

Patikkaa 

Elokuu oli lämmöstä huolimatta patikkakuukausi. Kävimme monessa eri paikassa kiipeämässä mäkiä ylös, läheltäkin löytyi hienoja maisemia. Yllättävästi jaloissa ja takalistossa tuntuu kun lähtöpiste on yli 600 m merenpinnasta ja nousumetrejä tulee lenkin aikana lähes 300 metriä. On vaikea sanoa missä on ollut paras patikkani täällä maisemien puolesta. Kenties jossain Buckligen Weltin avarilla kukkuloilla ikimetsän siimeksessä.

30 vuotta on pitkä aika

Elokuun lopussa olemme kulkeneet yhteistä taivaltamme 30 vuotta. Huhhuh, on se pitkä aika vaikka onneksi emme ole juuri matkalla vanhentunut. (Vielä tänä vuonna minulta on kysytty onko siippani kenties minun veljeni...juu ei ole, kiitos kysymästä). Viisaammiksikaan emme ole tulleet mutta kokemuksia on kertynyt reppuun kaikenlaisia. Koska tämä on hyväksi havaittu malli taidamme jatkaa edelleen samalla tavalla. 

Balatonin rannoilla

Edellisestä käynnistämme Balaton-järvellä Unkarissa on jo 19 vuotta. Reissu oli monella tavalla ikimuistoinen, meitä oli iso joukko sukulaisia mukana ja liikuimme pikkubussilla pitkin Unkaria. Olimme liikkeellä alkukesästä ja aina ei aurinko paistellut lämpimästi. Ihan aina emme löytäneet sitä mitä turistioppaiden mukaan olisi löydettävissä ja ihasteltavissa. Taisimme tuolla reissulla ristiä Unkarin maaksi jossa ei ole ainuttakaan opastetta yhtään mihinkään.  

Itävaltaan tullessamme mietimme että josko kävisimme taas vilkaisemassa haalistaako aika muistikuvia Balaton- järven ihmeellisen värisestä vedestä. Ei haalistanut, Balaton on vieläkin erikoisen värinen ja toivottavasti sellaisena pysyykin. Mahdollisuudet selviytymiseen ovat ainakin parantuneet koska Balatonista tuli kansallispuisto 2007. 

Kiertelimme Balatonin pohjois- luoteisrantaa ja ällistelimme pyöräilijöiden määrää. Heitä oli merkittävät määrät polkemassa pienillä pyöräteillä ja autoteiden penkereillä. Osa kulki isoissa porukoissa, selvästi jollain järjestetyllä reissulla. Kenties viikonlopun kunniaksi Balatonin ympäri, yhdellä yöpymisellä oli mahdollista leppoisasti poljeskella. Toivottavasti osalla reissu oli suunniteltu lyhyemmäksi, varustetaso pyöräilijöillä oli varsin kirjava.

Balatonilla on monenlaista nähtävää ja on hyvä hiukan suunnitella mitä haluaa reissullaan tehdä. Liikenne ja liikkuminen vie yllättävän paljon aikaa, infra ei ole kaikilta osin ihan tikissä. Me kävimme Hevizissä, lauantaimarkkinoilla Tihanyssa ja Keszthelyn kauniissa pikkukaupungissa.

Hevizin päänähtävyys on kylpylä (ja reumatologinen sairaala) jonka keskellä on terveysvaikutteinen pieni järvi. Heviz- järven muta sopii kaikenlaisiin vaivoihin ja järvessä uiminen helpottaa kolotuksia jo 1700- luvun loppupuolelta saakka. Rikki ei haissut ilmassa yhtä vahvasti kuin mielikuvissamme edellisestä reissustamme. Silloin pulahtelijoille soitettiin säännöllisesti torvea joka muistutti uima-ajan terveellisistä aikarajoista.  Nyt ei torvi soinut ja uimarit pulikoivat sulassa sovussa kellukkeidensa kanssa oman maun mukaan. Enemmän näytti olevan väkeä terveysjärven vieressä olevan normaalin uima-allasalueen laitamilla. 

Muuttopuuhia

Elokuun lopussa on jälleen aika muistutella pakkaustaitoja mieleen. Yllättävän näppärästi ja rutiinilla tavarat löytävät paikkansa meidän pikkuautossamme. Viimeisiä tallihommia ja loppusiivoukset, sitten on aika lähteä kohti uusia seikkailuja.

Syyskuun pysyttelemme edelleen Burgenlandissa mutta aivan sen pohjoisosissa, lähellä Eisenstadtia. Oslip niminen kylä, pieni mutta suurempi kuin Bernstein, sijaitsee lähellä Neusiedler See- järveä. Toiveissa on että maasto on tasaisempaa ja pääsisimme taas fillarihommiin, toisaalta kyllä patikkakin maistuu. 

Viimeiset kukkulalta, näitä maisemia oli helppo ihastella tämä kesä.

H(a)ukkapaloja Itävallasta

Itävallassa on monta merkillistä asiaa, uskon tosin että joka maassa on omat ihmeellisyytensä. Täältä löytyy monta tuttua asiaa jotka muistuttavat Suomesta ja Suomea kovasti. Ohessa sekalainen läjä havaintoja maan ja taivaan väliltä. Mahdollisesti esitetyt mielipiteet ovat omiani -ilman faktapohjaa.

Almdudler

Virvoitusjuoma itävaltalaiseen tapaan jo vuodesta 1957. Juoma jota en ole koskaan aiemmin maistanut, vaikka verkkosivun mukaan Almdudler on laajalta tunnettu ja rakastettu. Noh, ehkä olen itse vain huono virvoitusjuomien juoja. Almdudler maistuu hiukan Pommacille, hiukan enemmän happoa ja loppusilauksena mukava yrttinen raikkaus. Ei huono mutta en osaa ajatella missä tilanteessa tätä joisin. Sokeriton versio voisi olla toimiva saunajuoma lämpimässä kesäillassa.

Samaisen verkkosivun mukaan Erwin Klein kehitti tämän juoman rakkaudenosoituksena vaimolleen Ingridille. En ollut aivan väärässä yrttien suhteen, juomasta löytyy (ainakin teoriassa) useita erilaisia yrttejä. Edelleen ikinuori pariskunta kippistelee Almdudlerin etiketissä. 

Buckligen Welt

B-kirjaimeen olikin tunkua. Buschenschankeista kirjoitin jo aiemmin täällä, ruokaan ja juomaan aihe tiiviisti liittyykin. 

Ajatus kuitenkin muuttui eilen kun kävimme patikalla Buckligen Weltin puolella. B W on äärimmäisen vaikea kuvailla ja on vaikea myöskään verrata sitä mihinkään aiemmin kokemaani. Buckligen Welt on kukkuloiden avaruus, korkeuserojen ihmeellisyys ja kuin taivaan katolla seisoisi. Täältä löytyy patikkapolkua joka kunnolle ja erityisesti hyväkuntoisille reittivalikoima on loputon. B W haastaa mutta myös palkitsee. B W on Itävallan salattu aarre, harvan turistin tuntema.

Grüss Gott

Paikallista tervehdystä kuulee kaikkialla. Toisin kuin Suomessa täällä tervehditään aina. Grüss Gott on katolilaiseen tapakulttuuriin liittyvä tervehdys, ehkäpä suomalaisessa kulttuurissa voisi verrata "Jumalan terve"- tervehdykseen. Voi olla että vertaus on aivan vääräkin mutta näin olen käsittänyt. Tänä kesänä olen lukenut useammankin paikallisen lehtiartikkelin jossa tervehdystä ja sen uskonnollista perimää käsitellään. Voisiko jopa puhua debatista, tärkeä asia tuntuu kuitenkin olevan. Olisiko ilmassa yhteiskunnallista muutosta?

Uskonnollisuuden näkökulma on tietenkin ilmeinen, mitä vastata tervehdykseen jos itse ei ole uskonnollinen? Guten Tag tuntuu jotenkin epäsopivalta. Joku on taas sitä mieltä että uskonnollisuuden leima tervehdyksestä on hävinnyt jo ajat sitten, heippa- tervehdys kuin tervehdys. Toinen pohdiskeli että olisiko Grüss Gott sopiva vanhemman väen tervehdykseksi edelleen ja muuten voisi siirtyä Guten Tag- tervehdykseen.

Omaan suuhuni Grüss Gott tuntui aluksi varsin kankealta ja vieraalta, nykyisin sitä vastailee sujuvasti ilman pohdintoja. Tärkeintä on muistaa aina tervehtiä.

Käteinen raha

(K- kirjaimeen oli tarjolla myös keisarit mutta heistä kirjoittelin Wienin reissun yhteydessä, teksti löytyy täältä )

Itävalta uskoo edelleen vahvasti käteisen rahan voimaan. Täällä tuskin törmäät ravintolaan joka ei käteistä rahaa maksuksi kelpuuttaisi. Juurikin luin Hesarista artikkelin jossa kerrottiin Suomessa toisenlaisesta kehityksestä. Sen sijaan täällä melko varmasti törmäät paikkaan jossa ei käy pankki- tai luottokortti. Tämä on tuottanut joitakin ikäviä tilanteita meille, muovi- ja mobiilimaksamisen kuluttajille. Olemme siis uudelleen oppineet setelien ja kolikoiden voiman, olemme myös oppineet tarkistamaan ennen lounasta sopivan maksutavan. Kahvien maksu pelastettiin autossa olevalla kolikkopussilla, edellisellä viikolla samassa kahvilassa kortti kävi.

Meijerituotteet

Itävalta on meijerituotemaa, ihan niin kuin Suomikin! Täältä löytyy rahkaa, kermaa, jogurttia, juustoa ja kaikkea tuttua ja turvallista. Täältä toki löytyy jotain kummallisuuksia kuten magertopfen, jonkunlainen rasvainen tuorejuustolevite. Hiukan kuin tiukkaa, kuiva-ainepitoista rahkaa. En keksi mihin sitä käyttäisin, maistuukin hiukan kitkerältä. Rahka sen sijaan on täällä nimeltään Skyr, ja erotukseksi edellisestä se on aina nimeltään Islantiin viittaava.

Muutama asia maitohyllystä puuttuu. Raejuustoa täällä ei tunneta, ei kyllä juuri Ranskassakaan. Hyvin perinteikkääseen tapaan lähes kaikissa meijerituotteissa on rasvapitoisuus kohdillaan. Täältä ei juuri kevyttuotteita, löydä sen sijaan pienin peruskuohukermaputeli on puoli litraa vetoisuudeltaan (rasvapitoisuus 36%). Ehkä kolesterolista ei aiheuta kansalaisilla suurempaa murhetta, ainakin voin kulutus tuntuu olevan runsasta.

Kaikki mahdollinen pakataan lasipurkkiin erityisesti meijerituotteissa. Kerta-annosjogurtit, maidot ja kermat kaikki pulloon vaan. Nämä pullot eivät ole palautusjärjestelmän piirissä joten niitä kiikutetaan kierrätyspisteisiin oman innon mukaan. 

Ruokakulttuurista

Itävaltalainen ruokakulttuuri herättää minussa paljon ajatuksia. Ensimmäinen ajatus on että onko sitä olemassakaan? Tunnistan paljon lainaa naapurimaista mutta mietin mikä olisi oikeasti ehtaa itävaltalaista. 

Sianliha on arvossaan. Kaupan lihatiskiä vilkaistessaan huomaa että nautaa on niukemmin tarjolla ja se on kilohinnaltaan kallista. Täällä syödään paljon riistaa kuten kaurista ja peuraa. Esimerkiksi kukkulamme isäntäväki metsästää lähes kaiken kuluttamansa lihan, metsästä (tai pellolta) pöytään -lähiruokaa. Lihaa syödään paljon, kalaa ei juuri ole tarjolla ja sen kilohinta on laatuun nähden erittäin korkea. Samaisesta kaupan kylmäaltaasta löytyy myös broileria ja erityisesti kalkkunaa.

Knöödeleiden ideaa en oikein ymmärrä. Taikinamöykyn sisään leivotaan suolaista tai makeaa täytettä, kypsennetään ja lisukkeeksi tarjoillaan jotain lautaselle sopivaa. Peruskuppilassa knöödeleitä on kuitenkin lähes aina tarjolla. Jos valitsit suolaisen version, olut isossa tuopissa on oikein oivallinen ruokajuoma.

Kahvilakulttuuri on voimissaan pienimmässäkin kyläpahasessa. Jos kylässä ei ole kahvilaa, on se tosi pieni kylä. Lähikylämme Bernstein on pikkuruinen mutta sieltäkin löytyy kolme erilaista kahvilaa. Erinomaisen kahvin lisäksi täällä osataan tehdä herkullista jäätelöä ja vieläkin herkullisempia leivoksia. Paikallinen kahvi on lähes poikkeuksetta erinomaista.

Sunnuntai

Sunnuntai on pyhäpäivä ja se on pyhitetty asian vaatimalla tavalla. Kirkonkellot raikaavat pitkin kukkuloita ja väki käy kirkossa. Sunnuntaina mikään ei ole auki, on turha etsiä pikkukauppaa josta jotain pientä hakisi. Ei ole ei. Hyvällä tuurilla, mutta tarkista ensin!, voit löytää jostain lähistöltä hiukan suuremman bensa-aseman jossa on pieni elintarvikeosasto. Paino sanalla pieni.

Jonkun ravintolan voit löytää lounasaikaan sunnuntaina avoinna yllättävästäkin paikasta. Mutta se paikka pitää tietää ja etukäteen tarkistaa onko se juuri sinä sunnuntaina auki. Lounasaika päättyy joskus kolmen neljän tienoilla ja sitten ei ole auki enää pieninkään kuppila. Paitsi ehkä jossain auringonpaisteessa voi olla vielä kylän baari hetken auki. Poikkeuksia poikkeuksien perään mutta periaatteessa sunnuntaina mikään ei ole auki. 

Tästä syystä sunnuntai on oikein hyvä päivä käydä vaikkapa Slovakiassa (Bratislavaan ei ole pitkä matka) tai vielä lähempänä, Unkarin puolella kaupassa. Sunnuntaisin olemme usein myös patikalla, metsässä ei ole ruuhkaa.

Wienerschnitzel

Wieninleike tai paneroitu leike, termistöllä on väliä, on täälläpäin ravintolan menun peruspilari. Melkein väittäisin että jokaisessa kuppilassa jossa olemme syöneet, on tämä ruokalaji ollut listalla tarjolla. Tyypillisesti se tarjoillaan kylmän, kirkkaan perunasalaatin kera ja ei muita lisukkeita. En muista nähneeni sitruunakapris-koristeita kertaakaan kun olemme turistialueet jättäneet taaksemme (alla oleva kuva on keväältä Salzburgista, tunnistan sen sitruunasta). Jos oikein hyvä tuuri käy voi lautasella olla myös hiukan hapankaalia tai ehkä kurkkuviipale. Ruokajuomaksi iso tuopponen olutta sitä kaipaaville.

Yllättäviä asioita

Itävalta on käsittämättömän siisti ja puhdas. En muista törmänneeni roskisten puutteeseen tai epäsiisteyteen, en täällä maalla kuin isommassakaan kaupungissa. Ja jos jossain roska olisikin ollut, se on ihan varmasti turistipohjainen. Itävalta tuntuu turvalliselta. Wienissä edes ruuhka-aikaan metrossa ei ollut epämiellyttävä olo. Toisin kuin vaikka Hesan rautatieasemalla toisinaan.

Itävalta on kaunis, maasta löytyy kaunista maisemaa ihasteltavaksi. Talojen pihat ovat pieteetillä hoidettu ja nurmikot sentin tarkasti nyljetty oikeaan mittaansa. Talojen puutarhat ovat täsmällisiä. Joku intohimo tai fiksaatio paikallisilla on puutarhakitschiin, puutarhatontut ja muuta kummalliset koristeet könöttävät täsmällisesti omilla paikoillaan. 

Itävalta on vanhoillinen ja vanhanaikainen valtio, tähän mielipiteeseen nyt olen päätynyt. Sekä hyvässä että pahassa mutta kaipaan hiukan notkeampaa pohjavirettä. Toki voi olla että tämä kokemus korostuu täällä maalla ollessa. Tosin ei Wien tunnelmaltaan mikään tulevaisuuden airut ollut sekään. 

Joku osuvasti sanoi että "Itävalta on kuin Suomi 50 vuotta sitten". Täsmällisesti kiteytetty!

Hiljainen heinäkuu, recap heinäkuu 2025

Heinäkuu hiihteli omaa latuaan hiljaisena ja meille hyvin arkisena aherruksena. Heinäkuun ajan olimme kukkulan eläimistä vastuussa itseksemme, suomeksi ei eroa arkiaskareissa oli sitten sunnuntai tai keskiviikko. Kaikki eläin(heppa)ihmiset voivat helposti arvata mitä askareet olivat käytännössä, kanojen ja kissojen perushoidon lisäksi. 

Mieli lepää kun päivien rytmi on rauhallinen ja ennakoitava. Päiviin mahtui säännöllisesti joogahetki ja paljon aikaa lukemiseen, joskus köllöttelyä ilman kiirettä. Suomesta saimme terveisiä helleputkesta, täälläpäin keli pysytteli alle hellerajan. Ehkä se meidän hellevuoro vielä tulee, olisi melkoinen tuuri jos kesän ainoa kuumuus oli juuri silloin kun olimme Wienissä.

Graz, Itävallan Tampere?

Vapaan viikonloppumme käytimme Grazin reissuun. Grazin vanhakaupunki on myös Unescon maailmanperintökohde ja syystä. Grazista tuli mieleen Tampere, opiskelijakaupunki tunnelmaltaan ja turistejakin oli jokunen kuljeskelemassa. Burgenlandin kukkuloilla metsittyy helposti, siksi yllättäen edes meidän makuumme turisteja ei ollut liikaa. 

Keskellä Grazin kaupunkia on selvä "Hämeenkatu", ratikat huristelee tutusti ja kukkula on (kyllä Pyynikki kukkulasta käy) aivan kaupungin keskustasta. Asukasluku kummassakin kaupungissa suurin piirtein samaa luokkaa. Ei siis ihme että oli tuttu fiilis kävellä ja nautiskella auringosta.

Joitakin pieniä eroavaisuuksiakin löytyy. Tampereelta et löydä keisarin mausoleumia ja kirkot ovat tuoreempaa vuosikertaa kuin Grazissa. "Hämeenkadun" (Herrengasse) vierustat ovat täynnä mitä hurmaavampia vanhoja taloja, arkkitehtuurin koristeellisuudessa Tampere kyllä hiukan häviää. 

Kummastakin kaupungista löytyy joki keskeltä kylää, Tammerkoskelle tästä pisteet tehdasmiljöön ainutlaatuisuuden vuoksi. Grazissa on paljon nähtävää (museoita, kirkkoja ja ties mitä hienoa) mutta me vietimme aikaa kävellen ja ihmetellen. Pitkä lounas ja ihanat kakkukahvit, siitä oli meidän Grazin reissu rakennettu. Jos satun kulmille joskus, käyn ehdottomasti uudelleen! 

Buschenschankia etsittiin, mostschank löydettiin

Buschenschank on paikallisen viinitilallisen "pop-up-ravintola" joka saa olla auki vain tilapäisesti ja erikseen ilmoitettuina ajankohtina. Vapaasti kääntäen buschenschank tarkoittaa puskaravintolaa tai -baaria. Paikassa saa tarjoilla vain oman tilan tuotteita ja tyypillisesti ruokavalikoima on leipäpohjaista; leipää ja lisukkeita joka lähtöön. 

Paikka saa olla auki rajoitetun määrän päiviä vuoden aikana. Tästä syystä buschenschankit ovat auki yleensä sadonkorjuun yhteydessä ja elokuun viikonloppuina loma-aikaan. Me emme heinäkuussa avoinna olevaa buschenschankia löytäneet, alla olevaan kylttiin kuitenkin törmäsimme. Ja tietenkin kävimme elokuussa kokeilemassa...

Etelä-Burgenland ei ole turistille ihan helppo paikka. Täällä ei ole suuria nähtävyyksiä joita mainostettaisiin laajasti, kaikki paikat pitää löytää. Tienvarsilla on kylttejä joita kannattaa vilkaista toisenkin kerran. Kylttien koosta tai ammattimaisuudesta ei voi arvioida mitään tapahtuman laadusta tai suuruudesta. Sosiaalisesta mediasta tuurilla voit löytää tarkempaa tietoa -kunhan ensin tiedät mitä ja millä nimellä etsit.

Heinäkuussa ei siis onnea buschenschankin kanssa mutta löysimme mostschankin läheltä Unkarin rajaa. Konsepti on sama mutta oman viinin sijasta tarjoillaan most- nimistä juomaa eri lantringeilla. Kaupan viinejä, olutta ja muita juomatarvikkeita toki listalla oli normaali valikoima. 

Most on omenapohjainen viinityyppinen juoma, paikan omaa tuotantoa, joka laimennetaan "gespritzen" esim. soodavedellä ja lopputulos on etäisesti siideriä muistuttava pitkä juoma. Maistoimme tätäkin ihmetuotetta, siideriä se ei minusta makumaailmaltaan muistuta mutta raikas ja mukava kuitenkin. Kukkulan nuorempi väki varoitti että jos mostia enemmänkin juo voi se aiheuttaa liukasta vatsantoimintaa seuraavana päivänä. Siitä en tiedä mutta prosentteja tuntui laimennuksen jälkeenkin olevan jonkun verran. Onpa kova ikävä ranskalaisia siidereitä....

Mostschank Gusto ei ollut helposti löydettävissä. Kyltin vieressä oleva seppele kertoi että paikka on auki, jos seppelettä ei näy paikka on sinä päivänä kiinni. Vain viikonloppuisin kannattaa seppelettä toiveikkaasti vilkuilla. Ruokaa tarjottiin perinteiseen tapaan varsin edulliseen hintaan. Jos autoa ei liikkumiseen tarvitsisi voisi viihtyä pitkänkin illan rennossa tunnelmassa maukkaita annoksia napostellen.

Tätä tekstiä editoidessani, nyt elokuun puolivälissä, ulkona on yli 30 astetta lämmintä. Hiki virtaa ja meidän helleputkea on nyt riittänyt yli viikon. Superhienoa ja nautimme. Olemme palanneet normaaliin työrytmiin vapaine viikonloppuineen, kukkulan väki on palannut lomaltaan. Vielä on jotakin reissuja suunnitelmissa ennen kuin on uuden askeleen aika.