Missä olit silloin? Syyskuu

Syyskuussa on matkailtu usein jossain Euroopan kohteessa. Vielä viimeiset auringonsäteet, herkkuillalliset ja latautuminen pimeään Suomen syksyyn. Jos oikein tarkasti arkistoja tutkailen niin usein matka on vienyt Kreikkaan eri saarille. Syy on tietenkin ilmeinen, matkojen hinnat suorastaan romahtivat kun koulut alkoivat. Etelä-Euroopassa on mukavan lämmin vielä syyskuussa, meri on kuin kylpyamme ja suuret turistimassat ovat jo poissa.

Kreikan saaret

Kreikka on helppo matkakohde. Lentomatka on säällinen ja sitä saa mitä tilaa. En muista pettyneeni mutta usein kyllä ilahtuneeni. Uskon, että Kreikassa maana olisi paljon löydettävää ja tutkittavaa pitkäksi aikaa. Historiaa on tarjolla antiikin ajoista saakka.  On kuitenkin tunnustettava, että oma kreikkailuni aikuisiällä on ollut turismin iloja puhtaimmillaan, usein koko perheen voimin.

Ensimmäinen matkani Kreikkaan taisi olla vuonna 1988. Olen tainnut joskus sanoa, että voisin muuttaa Kreikkaan asumaan noin eläkeikäisenä. Sen päätöksen aika ei taida olla vielä ja tuosta lausahduksesta on jo jokunen tovi.

Kos, Kreikka. Syyskuu 2022.
Kreikkalaisia makuja

Kos, Kreikka. Syyskuu 2022.
Sun&sea, loma parhaimmillaan

2018 Dublin, Irlanti

Palattuani matkaopashommista Mallorcalta oli pienen lepotauon paikka ennen "oikean", Suomen leipätyön alkamista. Mieheni kävi Dublinissa A-luokan matkalla (lue; yksin lomailemassa) jokunen vuosi sitten. Hänen lomamuisteluiden jälkeen päätin että kyllä minäkin vielä joskus. 

Dublin ei ole sään puolesta optimaalisin syksykohde. Lapaset ja myssy käytiin ostamassa paikallisesta kaupasta, välillä sataa tihuutti. Onneksi Dublin on pubeja pullollaan ja niistä lämmikettä löytyi.

Reissuumme mahtui synkkää historiaa vankilassa, kaunista arkkitehtuuria, ihania taideaarteita ja rantaelämää sekä käveltyjä kilometrejä. Hiukan oluiden ja siidereiden maistelua, jokunen fish & chips ja paljon muuta. Dublinista on moneksi!

Bray, Irlanti. Syyskuu 2018.

2020 Ahvenanmaa, Suomi

Johonkin on päästävä vaikka mikä K-tauti jylläisi maailmassa. Järki päässä olisi suotavaa pysyä maan rajojen sisäpuolelle joten lähdimme "ulkomaille Ahvenanmaalle". Koulut olivat jo alkaneet ja vain etukäteistilauksesta löytyi majapaikkaa tai ravintola, erityisesti pikkuisilla saarilla.

Kiersimme Saaristorengas-reitin ja nautimme luonnosta. Rauhallista matkailua eikä lauttajonoista ollut tietoakaan. Uskoisin että toimiva ajankohta edelleen jos haluaa rauhassa matkata. 

Kökar, Suomi. Syyskuu 2020.

Vuonna 2020 sanoin, että olisi kiva olla Ahvenanmaalla hiukan pidempään, kokea Ahvenanmaa oikeasti. Tänä vuonna sitten vietimme lähes koko kesän aurinkoisella Ahvenanmaalla. Toiveilla on taipumus toteutua kun ryhtyy toimeen.

2021 Mallorca, Espanja

Kun iso K iski loppui matkailu. Olimme ystäväni kanssa saaneet aiemmin matkalahjakortit joiden voimassaoloaika jo läheni loppuaan. Niillä lahjakorteilla fiksasimme erilaisia reissuja, eri maihin ja eri ajankohtiin kuusi eri kertaa -iso K rajoituksineen iski jokaikinen kerta. Vihdoin onnisti ja saimme onnistumaan tyttöjen pitkän viikonlopun Mallorcalle. Lasi kuohuvaa, tapaksia, aurinkoa ja kauniita maisemia ja rentoa lepoa. Olimme niin ansainneet tämän!

Matka läheni ja ystäväni soitti ja kiroili käheällä äänellä...se ei edes ollut iso-K vaan ihan tavallinen flunssa. Mutta sen sorttinen flunssa että ei pienintäkään mahdollisuutta lentämiseen. Sitten kiroilin hetken jo minäkin. Mietin, että jos sitten käyn lepäilemässä palmun alla itsekseni kunnes muistin tyttäremme Iinan ja hänen joustavat opintonsa. Reilu päivä oli aikaa saada matkavaraukset järjestykseen ja Iinalle voimassaoleva koronatestitulos. Melkoista hässäkkää ja sitä ansaitumpi miniloma Mallorcalla. 

Tuttuja kulmia ja maisemia mutta niin autiota. Ei brittejä, ei saksalaisia, ei juuri minkäänmaalaisia turisteja. Baareissa ja ravintoloissa sai ottaa maskin pois vain jos söi tai joi. Maskin käyttö tuntui turvalliselta ja luontevalta. Palatessamme Tikkurilan asemalla meno hirvitti, porukka pyöri pitkin käytäviä ja kaikki lorvailivat tietenkin ilman maskia.

Mallorca, Espanja. Syyskuu 2021.

Missä olit silloin- blogihaaste 2026 on oivallisen blogistin Via Per Aspera Ad Astra julkaisema muisteluhaaste. Matkoja riittää yllättävän paljon ja ihania muistoja jaettavaksi.

 Missä olit silloin? Tammikuu

Missä olit silloin? Helmikuu

Missä olit silloin? Maaliskuu

Missä olit silloin? Huhtikuu

Missä olit silloin? Toukokuu

Missä olit silloin? Kesäkuu

Missä olit silloin? Heinäkuu

Missä olit silloin? Elokuu

Rauhan ajatuksia hautausmailla Ranskassa

Maailmansodat ovat jättäneet pysyvät jäljet Ranskaan. Sotien jälkiä ei pääse pakoon, ne muistuttavat ihmiskunnan historiasta lähes jokaisen kylän keskustassa. Uljaita patsaita, muistomerkkejä, betonibunkkereita hiekkarannoilla, suuria sotilashautausmaita ja tietenkin esimerkiksi Normandian valtavat D-day rannat. Näiden lisäksi on paljon erilaisia museoita, sotaisaa historiaa ei häivytetä tai peitellä. Sodat ovat osa ihmiskunnan historiaa, merkittävä osa Ranskan historiaa.

Bagnoles-de-l'Orne, Ranska. Toukokuu 2026.

D-day beaches, Normandy American cemetery

Internet on pullollaan tietoa D-daysta; ennakkovalmisteluista, itse tapahtumista ja lopputuloksesta. Eittämättä käy selväksi että D-day oli yksi toisen maailmansodan käännekohdista Euroopan näkökulmasta. Tapahtumapaikat ja tapahtumien mielettömyys avautuvat vasten historian kulkua. 

Omaha Beach, Ranska. Lokakuu 2024.
Omaha Beach

Saint-Laurent-sur-Mer, Ranska. Lokakuu 2024.

Tutustuimme tapahtumapaikkoihin myöhään syksyllä, turistisesongista ei ollut tietoakaan mutta silti ihmisiä riitti hämmästyttävän paljon.  Jätimme auton Omaha Beachin parkkipaikalle ja kävelimme lenkin metsäpolkua pitkin haustausmaalle ja myöhemmin dyynejä pitkin takaisin rannan toiseen päähän. Matka ei ollut kilometreissä pitkä mutta jollain tavalla mielelle raskas. Tämä ei ollut kevyt hupikävely.

Colleville-sur-Mer, Ranska. Lokakuu 2024.

American cemetery opetti paljon erityisesti sodan skaalautuvuudesta. Rautaisannos tapahtumien kulusta on hyvin selkeästi esitetty ja selvitetty. 

Colleville-sur-Mer, Ranska. Lokakuu 2024.

Niin surullista kuin se onkin, tämä pohjustus oli tarpeen kun siirryttiin hautausmaalle. Ristien loputon määrä muutti mielen hiljaiseksi. Jokainen risti kertoi yhden ihmisen elämästä, usein nuoren sotilaan. Joku näitä nuorukaisia jäi kaipaamaan toisella mantereella.

Colleville-sur-Mer, Ranska. Lokakuu 2024.
Normandy American cemetery

Colleville-sur-Mer, Ranska. Lokakuu 2024.

Brittany American cemetery, Montjoie-Saint-Martin

Vaikka American cemetery Normandiassa on varmasti tunnetuimpia amerikkalaisten hautausmaista se ei ole ainoa laatuaan. Melko lähellä Mt-St- Micheliä, St James kaupungin lähellä, on vaikuttava Montjoie-St-Martinin hautausmaa. Alueella on hautausmaan lisäksi kadonneiden muuri, muistokappeli, kartat sekä useita patsaita.

Montjoie-Saint-Martin, Ranska. Helmikuu 2026.

4408 hautakiveä joista kristittyjä 4327. Daavidin tähti löytyy 81 hautakivestä. 500 kaatunutta joiden ruumista ei ole löydetty, 97 ruumista joiden henkilöllisyys jäi tuntemattomaksi. Veljespareja 21 kappaletta. Näiden lukujen äärellä mietin jälleen sodan hulluutta. Tämä hautausmaa ei ole massiivinen kooltaan, se on tunnelmaltaan rauhallinen ja kunnioittava. Montjoie ei ole turistinähtävyys ja sinne harva turisti vahingossa eksyy.

Montjoie-Saint-Martin, Ranska. helmikuu 2026.
Brittany American cemetery

Pointe du Hoc 

Sodasta jäi muitakin jälkiä kuin pelkät hautausmaat. Normandiassa 300 m korkealla rantakalliolla käytiin Pointe du Hocin taistelu.  Veretön ei ollut tämä taistelu kummallekaan osapuolelle. Taistelun lopputulos kuitenkin oli selvä ja saksalaiset joutuivat luopumaan asemapaikastaa.

Pointe du Hoc, Ranska. Lokakuu 2024.

Pointe du Hocissa ajattelin kuinka paljon ihminen on valmis näkemään kurjuutta sodan vuoksi. Olisiko samalla panostuksella saatu rauha maailmaan? Miksi maailmasta puuttuu tahto rauhaan?

Pointe du Hoc, Ranska. Lokakuu 2024.
Pointe du Hoc

Mont d´Huisnes, German War cemetery

Sodalla on on aina vähintään kaksi osapuolta ja väistämättä kaikilla osapuolilla on uhrinsa. Saksalaisilla on Normandiassa kuusi hautausmaata joista Mont d´Huisnes suurin. Ironista kyllä, tämä hautausmaa sijaitsee kuvankauniilla kukkulalla josta näkymä Mt-St Micheliin on suunnattoman upea.

Sen sijaan hautausmaa on tunnelmaltaan hyvin surullinen. Sodan aikana saksalaiset jättivät ruumiit jälkeensä, ruumiita ei pääsääntöisesti tuotu kotiin tai haudattu keskitetysti. Ruumiiden keräys läheisistä departementeistä sekä saarilta (Guernsey, Jersey) alkoi 1960. Ruumiiden joukossa oli saksalaisten sotilaiden lisäksi työleirin vankeja, keskitysleirien vankeja sekä siviilejä, myös naisia ja 21 lasta. 

Mont d´Huisnesiin on haudattu lähes 12 000 ruumista. Siltä osin kun tunnistus on ollut varma, haudattujen nimet löytyvät muistonäyttelyn kirjasta. Kirja on paksu ja aivan liian täynnä nimiä, mutta paljon myös nimettömiä kirjauksia "A German Soldier".

Hautausmaa ei ole kaunis, se on karu ja hyvin yksinkertainen, jopa tehokas jos tällaista termiä voi käyttää. Hautojen rakennus on ympyränmallinen ja se on kahdessa kerroksessa, yhteensä 68 eri kammiossa. 

Mont d´Huisnes, Ranska. Helmikuu 2026.
German war cemetery

Tämä ei ole hautausmaa jolla käytäisiin suuressä vapauden tai itsenäisyyden aatteen tunnossa. Karuudessaan ja arkisuudessaan tämä hautausmaa summaa kaiken kauheuden. Hautausmaa ei kaunistele eikä täällä liput liehu, ympäristö on erittäin tarkasti ylläpidetty ja hautoja kunnioitetaan. 

Toivon että haustausmaan kukkulan päältä näkymä Mont-Saint-Micheliin on lupaus paremmasta tulevaisuudesta -yhdessä ilman sotaa. 

Saint-Georges de Reintembault, Ranska. Helmikuu 2026.







Missä olit silloin? Elokuu

Taisin edellisessä, heinäkuun muistoissani pohdiskella, että Eurooppa on elokuussa liian kuuma ja siellä on liikaa ihmisiä. Arkistoja tutkaillessa selvisi että joskus ollaan mekin hikoiltu oikein urakalla.

2013 Puglia, Italia

Saappaan korko kutsui meitä lomailemaan matkamessujen innoittamana. Messuilla näin kuvan Monopolin valkeasta kaupungista ja siitä se suunnittelu sitten lähti. Puglia oli juuri niin ihana kuin tv-sarja Unelma Italiassa meille nyt kauniilla kuvillaan kertoo. Aurinko paahtoi, ruoka oli suorastaan ällistyttävän herkullista, Primitivo-viini tumman täyteläistä ja meri puhdasta turkoosia. Täälläpäin Italiaa ei varsinaisesti ole kiire joten en usko että tunnelma on kovasti muuttunut. Vain turisteja ja turismia on tullut läjäpäin lisää, näin oletan.


Alberobello, Italia. Elokuu 2013.

Yövyimme useammassa paikassa reissumme aikana ja meillä oli mahdollisuus nähdä Puglian eri puolia. Kartalla etäisyydet eivät näytä kovin pitkiltä mutta teillä ruuhka ja sähläys oli melkoinen. Kuumuus verotti voimia joten paljon jäi vielä näkemättä. Puglia on sellainen osa Italiaa johon haluan palata ajan kanssa uudelleen -ehkä hiukan viileämpänä ajankohtana. Paljon jäi näkemättä historiaa ja kiehtovia kaupunkeja. Joku herkullinen ruokaelämys jäi vielä syömättä valkoisessa Monopolissa, pehmeässä ja tummassa elokuun illassa.

2019 Vietnamin kiertomatka

Jälleen matkamessujen inspiroimina (tämän jälkeen emme ole tainneet ko. messuilla käydä) päädyimme tekemään useamman viikon kiertomatkan pitkin Vietnamia reppureissutyylillä. Näihin viikkoihin mahtui mm. Hanoi, Halong bay, vuoristokaupunki Sapa ja useita rannikkokaupunkeja ( Danang, Hue, Hoi An) kohti etelää. Vietnamin historia on uskomattoman rikas ja ruokakulttuuri ylivoimaisen herkullinen. 

Halong Bay, Vietnam. Elokuu 2019.

Kuuma oli Vietnamissakin elokuussa, monsuunikausi oli juuri alkamassa. Helteessä hehkuimme ja kastuimme useampaan otteeseen rankoissa sateissa. DIY- matkalla yövyimme laidasta laitaan erilaisissa majoituksissa. Hoi Anin lähellä vietimme minilomaa todellisessa luksusresortissa ja toisaalta Hanoissa yhden yön (hyvin, hyvin halvan) sellaisessa kopperossa ettei ihan heti uskoisi. Loput majapaikat taisivat olla tasoltaan enemmän tai vähemmän normaalimatkaajan perustasoa. 

Hue, Vietnam. Elokuu 2019.

Taisin menettää sydämeni pohjois-Vietnamin ruokaherkuille: banh mi, kookoskahvi, bun cha ja saman päivän tuore kalja, bia hoi. Vietnam on herkuttelijalle sopiva maa monella tapaa; raaka-ainevalikoima on laaja, hintataso erittäin edullinen ja herkullisia yllätyksiä on luvassa.

Hanoi, Vietnam. Elokuu 2019.

1995 & 2015 Lefkas, Kreikka

Lefkasilla olemme muistelleet kuinka ihanaa oli olla nuori ja elämä lupauksineen oli edessä. Tai vaihtoehtoisesti kuinka elämä on kohdellut meitä yhteisellä matkalla hyvin. Yhteistä matkaa on taivallettu jo yli 30 vuotta ja eiköhän me joskus käydä taas Lefkasilla vuosien kertymistä juhlistamassa.

Lefkas on mainio saari monella tapaa. Lähellä mannerta, paljon nähtävää ja löydettävää myös turismin ulkopuolelta. Olemme käyneet paljon Kreikan saarilla ja Lefkasissa on aina vain jotain erityistä viehätystä.

Lefkas,, Kreikka. Elokuu 2015.

Missä olit silloin- blogihaaste

Missä olit silloin- blogihaaste 2026 on oivallisen blogistin Via Per Aspera Ad Astra julkaisema muisteluhaaste. Matkoja riittää yllättävän paljon ja ihania muistoja jaettavaksi.

Missä olit silloin? Tammikuu

Missä olit silloin? Helmikuu

Missä olit silloin? Maaliskuu

Missä olit silloin? Huhtikuu

Missä olit silloin? Toukokuu

Missä olit silloin? Kesäkuu

Missä olit silloin? Heinäkuu

Kesäkirje saaristosta

Ahvenanmaalaisten laulu alkaaa sanoilla "Landet med tusende öar och skär...". Kotisaarta katsellessa voi todeta sanojen osuvan kohdilleen. Olemme käyneet Ahvenanmaalla vuosien varrella useampaan otteeseen erimittaisilla reissuilla. On fillaroitu, patikoitu sekä kierretty saaristorengasta lyhyen ja pitkän kaavan mukaan. Reissuilta on jäänyt mieleen saariston kaunis luonto, laulava ruotsinkieli ja uteliaisuus kulttuuria kohtaa. Miltähän mahtaisi tuntua oleskella saaristossa hiukan pidempi aika, vaikka kesällä?

Kun sattuma tekee taikojaan voivat toiveet toteutua. Näin me sitten päädyimme kesäkotiimme Ahvenanmaalle, pienelle yksityiselle saarelle. Täältä kun haluaa lähteä kauppaan vaatii se hiukan suunnittelua. Ensin vajaa vartti veneellä mantereen puolelle ja Maarianhaminaan matkaa taittuu autolla reilu puoli tuntia. 

Högholmen, Suomi. Heinäkuu 2026.

Luonto on suunnattoman kaunis ja lähellä saarellamme. Mökkimme on aivan meren äärellä ja isoista ikkunoista huomaa valon ja meren virtausten vaihtelut, suuret merikotkat ja hupaisat kurjet läheisellä luodolla. Ilolla toivotamme joutsenet tervetulleeksi pieneen lahdenpoukamaan aamukahviseuraksi. Ei voi olla huomaamatta väylällä kulkevia veneitä, skoottereita ja muita ihmisen kulkuneuvoja. Onneksi olemme sen verran syrjässä, että täällä kulkevilla yleensä on jotain asiaa jonnekin.  

Högholmen, Suomi. Heinäkuu 2026.

Saariston elämä on yksinkertaista ja se vaatii hyvää ongelmanratkaisutaitoa ja kekseliäisyyttä, erityisesti jos joku paikka vaatii fiksaamista. Rautakauppa ei ole ihan vieressä ja lähimpään ruokakauppaan on kilometri jos toinen. Toisaalta yksinkertainen elämä poistaa turhat hulinat, elämä kulkee valon ja lämmön kanssa samaa rytmiä. 

Högholmen, Suomi. Kesäkuu 2026.

Ahvenanmaa on osoittautunut yllättävän vilkkaaksi kesäpaikaksi, tapahtumaa riittää pitkin pääsaarta erityisesti heinäkuussa. Kun omalla saarella kuviot käyvät pieniksi, käymme "kylillä" joko tapahtumissa tai patikalla, kenties herkullisella lounaalla. Kulttuuria, historiaa ja patikkaa on kertynyt täälläkin kokemusreppuun tuttuun tapaan.  

Eckerö, Suomi. Heinäkuu 2026.

Kastelholm, Suomi. Heinäkuu 2026.

Kuluneeseen heinäkuuhun mahtui paljon ihania hetkiä. Varmasti yksi ikimuistoisempia on Kaljaasi Emelian vesillelasku. On hienoa, että historialliset rakennustaidot ovat edelleen voimissaan. Emeliaa on rakennettu avoimessa yleisöprojektissa massiivitammesta kaljaasiksi lähes kymmenen vuoden ajan. Projektissa on mahdollisuus oppipojille mestareiden oppiin ja aikanaan myös purjehdusopiskelijoille. Tunnustan, että veneilystä en tiedä mitään, mutta Emelia oli hurjan suuri ja upeita olivat myös satamaan saapuneet muut kaljaasit. 

Maarianhamina, Suomi. Heinäkuu 2026.

Maarianhamina, Suomi. Heinäkuu 2026.

Maarianhamina, Suomi. Heinäkuu 2026.

Elokuun tummuvat illat vielä vietämme saarellamme. Euroopassa kaipaamamme luonnonmarjat odottavat poimijaansa ja toivottavasti löytäisimme hiukan sieniä kuivattavaksi. Kovin on luonto kuivaa sienien kannalta.

Syyskuun vietämme Pirkanmaan tienoilla kunnes on aika lähteä. Tällä kertaa matkamme vie toivottavasti vähäsateisempaan talvenviettoon Sisiliaan. Käymme varmasti myös Selinunten raunioilla kuten kuvassa vuodelta 2010.

Selinunte, Italia. Heinäkuu 2010.


Missä olit silloin? Heinäkuu

Heinäkuu on viimeinen hetki suunnistaa Euroopan rannikoille, miksei sisämaahankin, ennen kiihkeää lomasesonkia.  Perheellämme oli vaihe jolloin reissasimme pitkin Italiaa säännöllisesti vähintään kerran vuodessa. Ehkä itse olin matkakohdetta masinoimassa, onhan Italia mainio kesälomakohde. Toimii myös kaikkina muina vuodenaikoina. Puolustukseksi kuitenkin sanon, että lomailimme eri paikoissa ja eri puolilla saapasmaata. 

Muistoja kertaillessani huomaan että erityisesti 2020- luvulla, sattuneesta syystä, on lomailtu erähenkisissä tunnelmissa Lapissa useampaan otteeseen. Korona tai ei, jotain reissua täytyy olla ainakin suunnitteilla.

Korppoo, Suomi. Heinäkuu 2016.

2007 Umbria, Italia

Macerinon kylä on pieni ja vanha, se sijaitsee korkealla kukkulalla keskellä ei yhtään mitään. Kylä muodostuu vanhan suojalinnakkeen sisään, paikallinen viskaali piti siellä pientä maalaishoviaan. Linnake perustettiin 1019 ja siellä lomaillessamme vakiasukkaita oli 112 kappaletta keski-iän ollessa korkea. Turisteja ei kylän raitilla eikä pikkuisella aukiolla juuri näkynyt. Me sen sijaan sulahdimme kylän kanta-asiakkaiden menoon mukaan iltadigestiivillämme, Averna tuli tutuksi, ja Iina söi baarin jäätelövalikoiman läpi useaan otteeseen.

Macerino, Italia. Heinäkuu 2007.

Vaikka Macerino oli pikkutien päässä, oli sieltä kätevä tehdä päiväretkiä ympäri seutukuntaa. Lomallamme oli hyvä rytmi: päivä uima-allasta ja seuraava päivä retkeilyä. Näin seurueen nuorin osallistuja pysyi lomatuulella ja näimme paljon hienoja kaupunkeja ja nähtävyyksiä. Terni, Todi, Orvieto, Assisi, Norcia ja useat muut....moniin näistä paikoista olemme palanneet myöhemmin. Jotain viehättävää Umbriassa on, sinne voisin palata milloin vain takaisin.

Macerino, Italia. Heinäkuu 2007.

2009 Zadar, Kroatia

Vihdoin onnistuimme matkustamaan muualle kuin Italiaan. Zadar on sopivan matkan päässä monesta paikasta ja jälleen noudatimme tuttua lomakaavaa: päivä rantaelämää ja seuraava päivä päiväretkiä. Vaikka meri on suolainen Kroatian rannikolla on se niin käsittämättömän kirkasta että se kutsuu pulikoimaan. Uimatossut ovat tarpeen, kiviä ja mahdollisesti merisiilejä voi osua jalkapohjiin.

Zadar, Kroatia. Heinäkuu 2009.

Tällä reissulla söimme paljon mereneläviä, kaloja ja kaikkea mahdollista herkkua. Muistan ettei hintataso tuolloinkaan ollut aivan halpa. Olen kuullut nykyisin Kroatiaa moitittavan suorastaan kalliiksi lomakohteeksi. Ahkera markkinointikoneisto on tehnyt vaikuttavaa jälkeä. Nykyisin maassa vierailee vuosittain noin 20 miljoonaa turistia, maan väkiluku on noin 4 miljoonaa. 

Käydessämme Krkan kansallispuistossa sai vesiputouksissa ja niiden alla olevissa luonnon altaissa uida. Nykyisin uiminen on kuulemma kiellettyä. Turismilla on haittapuolensa ja luonnonkohteissa massojen jäljet ovat toisinaan suorastaan raadolliset.

Krka, Kroatia. Heinäkuu 2009.

Meidän Kroatia oli hilpeä, herkullinen ja historia täynnä oleva rantakohde. Muistoissa on yksi maailman kauneimmista auringonlaskuista -ja erinomaiset sunset- drinksut rantabaarissa.

2010 Sisilia, Italia

Hetken hairahduksen jälkeen oli jälleen hyvä palata tuttuun kesälomakohteeseen ja suunnata takaisin Italiaan. Hiukan oli lämmintä heinäkuun loppupuolella, onneksi autossa oli ilmastointi.

Corleone, Italia. Heinäkuu 2010.

Sisilia on eri maailma kuin muut osat Italiasta. Sisiliassa on oma ruokakulttuuri, omat tavat, oma aikakäsitys, historia ja ihan omat tunnelmat. Tämä matka jätti vahvan mielikuvan ja muistot. Niin vahva tunne jäi että lähdemme tänä vuonna Sisiliaan syksyllä muistoja verestämään. Tällä kertaa meillä on aikaa useita kuukausia fiilistellä ja luoda uusia muistoja.

Selinunte, Italia. Heinäkuu 2010.

Vuonna 2010 aikaa ei ollut loputtomasti ja Sisilia on suuri saari ajella ristiin rastiin. Kun kartasta katsot, saari on isompi kuin ajattelitkaan. Sisilia on monipuolinen. Sieltä löytyy kaupunkitunnelmaa, loputtomasti historiaa, ihmeellisen ihania hiekkarantoja, Etna ja rakennustaidetta. Mainitsinko jo ruoan ja viinin, niitäkin löytyy. 

Etna, Italia. Heinäkuu 2010.


Trapani, Italia. Heinäkuu 2010.

2021 Ruka, Suomi

Vihdoin sai liikkua luvan kanssa edes hiukan pois omilta kotikonnuilta. Turvavälit mielessä reissasimme Lappiin ja pistimme tossua toisen eteen Kuusamon hienoissa maisemissa. Vuokrasimme varsin edullisesti mökin josta teimme päiväreissuja luonnon helmassa. On helppo käsittää miksi Lapin luonto lumoaa, se on erityistä ja karun haurasta. 

Riisitunturi, Suomi. Heinäkuu 2021.

Hepoköngäs, Suomi. Heinäkuu 2021.

2026 Ahvenanmaa, Suomi

Karua ja kaunista on tämän vuoden kesäkodissamme, pikkuruisella saarella Ahvenanmaalla. Saariston värit ja luonnon moninaisuus, meren äänet ja rauha. Niistä on tämä kesä tehty Suomen intensiivisen mutta lyhyen kesän ajan.

Ahvenanmaa, Suomi. Heinäkuu 2026.

Ahvenanmaa, Suomi. Heinäkuu 2026.

Missä olit silloin- blogihaaste 2026 on oivallisen blogistin Via Per Aspera Ad Astra julkaisema muisteluhaaste. Matkoja riittää yllättävän paljon ja ihania muistoja jaettavaksi.


Au revoir!

Tämähän käy jo rutiinilla, kamat kassiin ja kassit autoon. Rutiinilla ei käy uusien ystävien ja tuttavien hyvästeleminen. Kahdeksan kuukauden aikana ehtii kokea yhdessä monenlaista, uusia hienoja muistoja. Yhdessä on mm. tehty pihahommia, rakenneltu kaikenlaista, juotu lasillinen viiniä päivällisillä, katsottu elokuvia ja joogattu. Maailmaa on parannettu, uusia ystävyyssuhteita luotu ja toivottavasti puhelinnumerot tulevat tarpeeseen tulevaisuudessa. On suuri rikkaus tavata uusia ihmisiä ja tutustua uusiin kulttuureihin.

Vaucé- Fontainebleau, 335 km

Pidempiin matkoihin on hyvä sujauttaa joku turistikohde jota käydä ihmettelemässä. Tällä kertaa valitsimme reitin varrelta Chateau Fontainebleaun, Ranskan linnavertailussa samassa kategoriassa kuin Versailles. Versaillesia pohdiskelimme myös mutta se sijaitsee reitiltämme Pariisin "väärällä" puolella. On siis lisää syitä palata Ranskaan uudelleen, kyllä Versailles joskus täytyy nähdä.

Jokunen linna on jo nähty mutta kyllä Fontainebleau oli upea. Se on käsittämättömän hieno ja lähes tuhat vuotta historiaa mahtui niiden seinien sisään. Linnassa on 1500 huonetta ja kaunis puutarha oli kooltaan noin 130 hehtaaria. Siinä sitä on nurmikkoa ajeltavaksi, iso puutarhurijoukko istutti kesäkukkia pitkiin  kukkapenkkeihin. Puutarhassa kaikki oli isompaa, tilaa ja avaruutta oli paljon. Mikä parasta puutarha on julkinen ja yleisölle auki päivittäin, paljon näkyi ihmisiä lenkillä vaikka ilma oli sateisen sorttinen.

Fontainebleau, Ranska. Toukokuu 2026.

Linna itsessään oli melkoinen kokemus. Tavalliselle turistille oli auki noin 20-30 huonetta jotka olivat lähes täysin alkuperäisessä kunnossa. Kierroksella ihmettelimme mm. kuninkaiden makuuhuoneita, Marie Antoinetten uhkapelisalonkia, paavin huoneistoa ja Napoleonin buduaaria . Linnakierrokseen kannattaa varata aikaa, niin paljon tutukittavaa siellä on. Tämän linnan historiaan kun tutustuu (toivottavasti ennakkoon) tulee samalla Ranskan historian tärkeimmät tapahtumat tutuksi. 

Linnakierroksella tulee päivän niskajumppa suoritetuksi, kaikkialla oli katseltavaa eikä vähiten upeissa kattokoristeluissa. Kaiken kaikkiaan linnan prameus ja historian yltäkylläisyys olivat yhdelle kierrokselle runsaasti sulateltavaa. Kulttuuriähky voi iskeä Firenzessä mutta myös ranskalaisessa linnassa. Täällä olisi mielellään kuljeskellut toisenkin päivän ja viettänyt piknikkiä linnan puistossa.

Fontainebleau, Ranska. Toukokuu 2026.

Fontainebleau, Ranska. Toukokuu 2026.

Fontainebleau, Ranska. Toukokuu 2026.

Fontainebleu- Forbach, 415 km

Kuninkaalliset komeudet jäi taakse kun suuntasimme kohti Saksan rajaa. Kohtuullinen päivämatka pikkuteitä pitkin, viimeinen liitutaululounas ja tunnelma muuttui. Pikkuteitä ajellessa aikaa kuluu mutta moottoriteiltä puuttuu löytämisen riemu ja ihanauus.  Päädyimme pikkuruiseen kyään keskelle ensimmäisen maailmansodan polttopistettä. Historian kertaus on aina paikallaan ja nykyisin voisin väittää jo osaavani kohtuullisesti maailmansotien käännekohtia Euroopassa.

Vitry-le-Françoise, Ranska. Toukokuu 2026.

Vitry-le-François, Ranska. Toukokuu 2026.

Forbach on vielä juuri ja juuri Ranskan puolella mutta Saksan vaikutus on vahva. Kaupungissa itsessään ei ole juuri mitään nähtävää, meille se oli yhden yön pysähdys, ihan asiallinen sellainen. 

Forbach- Dusseldorf, 290 km

Sitten se moottoritie alkoi ja loppumatka oli vain kilometrien kulutusta. Dusseldorf oli yllättävän eloisa kaupunki, mukava kuhina iltasella oluttupien terasseilla. Voihan toki olla että maaseutuelämän jälkeen kaikki tuntuu vilkkaalta. 

Keskustassa rakennettiin tulevia Japani-viikkoja, kirsikankukat olivat kauniissa kukassa. En tiennytkään että Dusseldorfissa on yksi Euroopan suurimmista japanilaisten yhteisöistä.

Dusseldorf- Bremen- Travemünde, 484 km

Viimeinen reissupäivä ja Lübeck on jo nähty. Laiva lähtee yöllä ja jossain päivä täytyy kuluttaa. Päädyimme Bremeniin, auto parkkiin ratikkapysäkin lähelle ja siitä keskustaan. Vaikka mieheni Joni on kätevä, ict-taustainen herrasmies  emme ymmärtäneet lippujen ostologiikkaa apissa. Päädyimme ostamaan tiketit suoraan ratikan automaatista, se toimi mainiosti korttia vinguttamalla.

Bremen jätti hiukan ristiriitaisen fiiliksen. Kaupungissa on vanhaa hansakulttuuria, Schnoor-kortteli aivan suunnattoman viehättävä pikkuinen alue. kirkkoja joka lähtöön ja kävelemällä avoimin mielin löytää vielä enemmän. Bremenissä on myös kummallisia ehkä 1970-luvun metallipömpeleitä (ehkä ne oli taidetta) joista oli väsätty lapsille leikkipaikka. Kiva ajatus joka oli toteutettu suoraan asfaltille, paikallisen laitapuolen kulkijoiden suosikkipuiston viereen.  Noh, kaupunkiin mahtuu monimuotoisuutta ja elämää.

Bremen, Saksa. Toukokuu 2026.

Meidän Bremen oli päivän turistipysähdys, lounas, kävelyä ja ihmettelyä. Oivallinen tapa viettää aikaa ja odotella laivanlähtöä. 

Bremen, Saksa. Toukokuu 2026.

Bremen, Saksa. Toukokuu 2026.

Bremen, Saksa. Toukokuu 2026.

Viimeinen pätkä Travemünden satamaan ja vajaa kaksivuotinen reissumme on laivamatkaa vaille valmis. Suomessa on hyvä ladata akkuja sekä hoitaa käytännön asioita ennen seuraavaa seikkailua. 

Tähän oli hyvä päättää reissaaminen hetkeksi, tämän kaupungin, näiden rakennusten ja kosken kuohujen tarinat ovat tuttuja. 

Tampere, Suomi. Toukokuu 2026.


Missä olit silloin? Syyskuu

Syyskuussa on matkailtu usein jossain Euroopan kohteessa. Vielä viimeiset auringonsäteet, herkkuillalliset ja latautuminen pimeään Suomen sy...