Touhukas kevätkuukausi, recap maaliskuu 2025

Kevät nostattaa energiaa, itseni lisäksi aika monella tuntemallani henkilöllä. Huomasin puuhastelevani pitkin linnan pihaa ja ulkorakennuksia askareissani ihan vaan tekemisen ilosta. Taimet, perennat, hedelmäpuut ja puskat kaipasivat kilvan huomiotani.

Luonto puhkeaa

Kävimme Rennesissä katselemassa kevään merkkejä ja Thaborin puisto oli aivan erinäköinen kuin joulun tienoilla. Magnoliat, talvikirsikat, luumut ja lukuisat koristepensaat ja -puut loistivat eri väreissä. Kesken puistokävelymme alkoivat rummut päristä ja yhtäkkiä olimmekin keskellä kevätkarnevaaleja ja -paraatia. Ihan espanjalaisten tasoita pukuloistoa ei ollut nähtävissä mutta rumpujen rytmittäessä paraatissa oli iloinen ja kepeä kevättunnelma.

Heppajuttuja

Perheemme heppahistoria alkoi kun tyttäremme Iina oli tomera ekaluokkalainen, siis aika kauan aikaa sitten. Päädyimme yhdessä ratsastusharrastuksen pariin useiksi, useiksi vuosiksi. Joni ja Iina kilpailivat sekä koulussa että esteratsastuksessa, paljon koettiin aikaisia kisaherätyksiä ja jännittäviä hetkiä. Itse yritin ymmärtää hevosten sielunelämää ja oman kehon toimintaa, ratsastus käy opiksi näihinkin teemoihin. Kävimme perheen yhteisenä harrastuksena ratsastamassa ulkomailla, erityisesti Unkarissa. Takamusta on satulaan hinkattu, joskus jopa kevennetty. Edellisestä kerrasta on jo tosi pitkä aika.

Aikaa kului pitkään ilman heppoja arjessamme. Kunnes nyt löysimme itsemme heppojen luota Ranskan maaseutua. Tämä on ollut mielenkiintoinen ja erilainen kokemus verrattuna aiempiin heppakokemuksiimme. Kun tänne tulimme emme ajatelleet että hepoista tuli tärkeä osa ranskalaista arkipäiväämme. Nykyisin talomme etupihalla asustelee pari pikkupollea tehohoidossamme, miniatyyri arabialainen mutta suuren sielun daami Lillibeth ja tavallisempi perusponi Urielle. Karvakaverit seurustelevat kanssamme sujuvasti hirnahtamalla tasaisin väliajoin -ja aina kun liikumme pihalla. Voihan toki olla että pollet toivovat saavansa hiukan herkkuja, edes heinää, jokainen kerta kun torppamme ovi aukeaa. 

Hepparintamalla oli maaliskuussa vilkasta muillakin laitumilla. Vanhojen herrojen seniori-aktiivit (pappakerho joka keskittyy vain syömiseen ja nautiskeluun, keski-ikä on huomattava) saivat uutta virtaa kun vaihdettiin päivittäinen maisema uuteen näkymään, täällä isoja laitumia riittää. Laitumen vaihto nuorensi porukkaa henkisesti ainakin jokusen vuoden.

Le Mansissa kävimme katselemassa estekilpailuita. Puitteet olivat niin hienot että hengästytti. Kentät olivat viimeisen päälle, esteet olivat todella hienot. Kuulutukset toimivat seitsemällä areenalla yhtä aikaa, järjestys säilyi ja porukka viihtyi. Ei sähinää, ei sählinkiä vaan hyvin sujuva suuri hevostapahtuma. Selvästi tätä oli harjoiteltu ja tapahtuman sujumista ei kasattu pelkästään vapaaehtoisten varaan. Oma ihmettelyn aihe oli myös suunnattomat (lue kalliit) heppakuljetusautot ja luksusrekat parkkipaikalla, on todettava että pikkurahalla niitä ei ole hankittu. 

Me kannustimme kotitallimme Ferrari-heppaa Fellini de la Lezierea huippusuorituksiin ja hyvin Fellini töitä tekikin, kuskin taidoissakaan ei ollut valittamista. Alla olevassa kuvassa Fellini hyppää estettä joka on tuttu Pariisin olympialaisista. Olympialaisorganisaatio luovutti kaikki käytössä olleet esteet hevosurheilukeskuksille ympäri Ranskaa, myös Le Manse sai omansa.

Kuukauden suurin tapahtuma oli ehdottomasta pienen tyttövarsan syntymä ja hänen ensimmäiset viikkonsa huolehtivan mamman kanssa. Kaikenlaisia nimisääntöjä, kantakirjaa ja ties muita sääntöjä kunnioittaen pikkuisen nimeksi tuli Padam de la Leziere. Pikkuisella on paljon jalkoja ja rohkea mieli. Uskon että hänestä kasvaa oikein mainio tamma aikanaan, onnea matkaan.

Puhumista, lukemista ja kirjoittamista

Maaliskuussa aktivoiduin kommunikaatioasioissa. Vaikkei blogissa montaakaan julkaisua maaliskuulle ole, olen kirjoittanut paljon. Kai se kevät pistää runosuonen pulppuamaan. Kunhan tarinat kypsyvät ne tänne sitten putkahtavat. Viime vuonna kaverini toivotti onnea matkaan ja mietiskeli ääneen että riittääkö aiheita blogiin kirjoitettavaksi. Juuri nyt arvioisin että tarinoita riittää, kunhan ehtisi kaiken vain kirjoittamaan.

Työkaverini menneisyydestä on nykyisin kirjailija. Sellainen oikea kirjailija joka on julkaissut ihan oikeita, painettuja kirjoja. Työkaverini tekstisuoni on myös pulpunnut ja uusi kirja on nyt kirjoitettu, vain pientä kypsymistä vaille sekin. Olen saanut etuoikeuden lukea tätä uutta julkaisematonta kirjaa ja hieno kokemus se on monelta kantilta ollutkin. Kun kirja on vielä hiontavaiheessa itsekin lukee sitä eri silmin ja pohtii lukemaansa. Samalla tulee miettineeksi omaa kirjoittamistaan ja käsialaansa. Toivottavasti tekstini on riittävän selkeää luettavaksi, pilkkuvirheitä sen sijaan on varmasti tarjolla. 

Puhumisen vaikeus vai supervoima? Tällä teemalla olen viettänyt maaliskuuta verkkokurssin parissa. Olen oppinut erilaisia näkökohtia mutta myös faktoja mm. puhenopeudesta, temposta, rytmistä, intonaatiosta ja puheen vaikuttavuudesta. Olen harrastanut akrobaattista verbaalijumppaa (hevoset eivät pistä hanttiin, ne tykkää kun niille puhuu) ja pohdiskellut jännittämistä ja esiintymisen laajaa skaalaa. Aihepiiri on ollut erittäin mielenkiintoinen ja on ollut mukava pysähtyä näiden asioiden äärelle. Selvästi tällainen leppoisa elämäntyyli tekee hyvää aivokapasiteetille, antaa mahdollisuuden uppoutua. Hiukan on epäselvää mihin näitä taitojani jatkossa kenties käytän mutta onhan niitä nyt hiukan päivitetty. Olen aiemmin todennut että opiskeleminen on kivaa, hyvältä se maistuu edelleen. 

Istuminen ei ole hyväksi Ranskassakaan joten kävimme Mayanne-joella viime sunnuntaina pyöräillen päiväretkellä, baanaa riittää ja se on tasaista. 

Tulevaisuus

Kevät saa myös reissujalan vipattamaan ja meidänkin on aika ruveta pakkaushommiin. Huhtikuun alkupuolella hyvästelemme Ranskan tältä erää. Luvassa on alppimaisemia ja musikaali- sekä klassisen musiikin sävelmiä kun matkustamme Itävaltaan. Kumpikaan meistä ei ole Itävallassa käynyt joten ihania, uusia kokemuksia on varmasti luvassa. 

Matkustaminen Itävaltaan on pakkausta vaille suunniteltu joten tämä maaliskuun recap tulee hiukan etupeltoon -pakkausaskareet odottavat. Ensi viikolla pakkaamme, pelaamme autotetristä ja vähitellen jätämme heipat linnan väelle. Ehkä viimeiset kuohuvat, boulangerien herkut ja ihana liitutaululounas. Viihdyimme Ranskassa mainiosti.

Mereltä tuoksuva Bretagne

 Muurien Saint-Malo

Kaikki se valo jota emme näe (kirjoittaja Anthony Doerr) on kirja joka kannattaa lukea monestakin syystä. Se kannattaa lukea ennen kuin sattuu piipahtamaan Saint-Malon kaupunkiin, vierailu avautuu monella tavoin eri vinkkeleistä. Ajatus vie toiseen maailmansotaan, surullisista tapahtumista ei kuitenkaan ole vielä kovin kauaa.

Saint-Malon kaupunki on rakennettu Rance-joen suulle ja se on vilkas satamakaupunki. Sesonkiaikaan Saint-Malosta pääsee pienellä paatilla Dinardiin lahden poikki säännöllisen väliajoin. Tämä voi olla erinomainen vaihtoehto koska turisteja riittää huippusesongin aikana.

Muihin näkemiimme kyliin ja kaupunkeihin verrattuna Saint-Malo oli yllättävä. Vanha kaupunki on muurien ympäröimä ja vahvaa oli historian havina linnoitustorneissa. Yli 500 vuotta Saint-Malo on ollut kaupankäynnin ja merenkulun keskus. Jaques Cartier purjehti täältä, turskaa pyytäessään ehkä vahingossa, Kanadan Newfoundlandiin. Jaquesin nimi historian kirjoissa on kirjoitettu Kanadan Newfoundlandin löytäjänä. Perustellusti voi sanoa että Saint-Malo on seikkailullinen pikkukaupunki. 

Kolikon toinen puoli on suosion hinta, kävimme täällä helmikuussa ja ajankohdasta huolimatta paikat olivat väärällään porukkaa. Saint-Malossa näimme ensi kertaa aitoja turistikauppoja ja lounasajan ulkopuolella avoimia ravintoloita. Kaikesta huolimatta Saint-Malo oli viehättävä tuttavuus ja arkkitehtuuriltaan hyvin erilainen satamakaupunki. Kirjan luettuaan tänne täytyy tulla ainakin päiväkävelylle muureja pitkin. Kesällä uimapuku kannattaa ottaa mukaan, laskuvesi paljasti upeita hiekkarantoja.

Iloinen Dinard

Dinard pursuaa elämää ja se on erityisen suosittu lomakohde sekä brittien että amerikkalaisten kesken. Tyylikkäitä, vanhoja huviloita, tunnettu elokuvafestivaali, kasino ja kaikkea muutakin iloa ja humputusta on tarjolla. Esimerkiksi lukuisia erittäin laadukkaita ja mukavia ravintoloita, tokihan niitä täytyi itsekin testata. Dinardissa on markkinat keskiviikko, torstai ja lauantai-aamuisin. Jos olet sopivasti kohdilla käy ihmeessä, näitä markkinoita ei kannata unohtaa. 

Dinardiin ei voi olla ihastumatta, niin viehättävä merenrantakaupunki se on. Muista ottaa uikkarit mukaan, upeaa hiekkarantaa riittää ja meren väri on houkuttelevan turkoosi. Jos patikka maistuu niin lyhyen ajomatkan päässä Dinardista löytyy mukavia patikkareittejä pitkin rannikkoa. Maisemat ovat huikaisevan hienot.

Yövyimme varsin vinkeässä majapaikassa Dinardin rantabulevardilla. Ulkopuolelta kaikki näytti todella upealta, mieleen tuli Havannan legendaarinen Hotel Nacionale.

Hotel Royalin loiston päivät olivat noin 1900-1920 välisenä aikana, pari sataa huonetta täynnä elämää the Great Gatsby- tyyliin. Mutta jo 1960-luvulla, kenties rakennuksen vähän rapistuessa, omistajien piti pohtia muutakin käyttöä. Osa hotellihuoneista muutettiin vakituisiksi asunnoiksi ja tällä hetkellä talossa noin 60 asuntoa on asuntokäytössä. Tarina ei kerro mitä niille muille 140 huoneistolle tällä hetkellä kuuluu. Olisivatko kenties myynnissä, remonttitaitoiselle sopiva projektikohde.

Yleisissä tiloissa oli päivisin reipasta remonttipuuhastelua käynnissä. Iltaisin sisääntuloaulaan ja autioihin pitkiin käytäviin laskeutui aivan toisenlainen tunnelma. Mielleyhtymä Kubrickin Hohtoon oli enemmän kuin ilmeinen, vain redrum puuttui.

Asuntomme sijaitsi talon vinttikerroksessa ja rauhassa saimme olla, muita asukkaita ei näkynyt vaikka pikkuisella käytävällä oli useampia lukittuja ovia. Jotain vanhan ajan loistoa oli jätetty iloksemme, kaunein vessanpytty jonka olen koskaan nähnyt. 

Pytty on tarpeeseen mutta parasta oli tämä merimaisema. Aallot kohisivat tuutulaulua nousuveden tahtiin illalla ja aamulla ikkunoista voi tervehtiä Saint-Maloa lahden toisella puolen.

Kevään aloitus Dinanissa

Kotimatkalla pysähdyimme vielä Dinanissa, sisämaan puolella sijaitsevassa pikkukaupungissa. Aurinko paistoi kutsuvasti ja nautimme kävelystä kaupungin kapeilla ja mäkisillä kaduilla. 

Ranskalaiseen lounasaikaan oli jälleen aika etsiytyä sopivaan ruokailupaikkaan. Ensimmäinen terassilounas auringossa tänä vuonna. Tervetuloa kevät!

Kevättä kohti, recap helmikuu 2025

Helmikuu on lyhyt kuukausi ja paljon täytyy ehtiä kun talven selkä on taittumassa. Virallisesti julistimme kevätkauden avatuksi lauantaina 22.2 kun nautimme lounasta aurinkoisella terassilla Dinanissa. 

Suuria linnoja 

Ensimmäinen helmikuun reissumme suuntautui keski-Loiren alueelle. Ajelimme Loiren rantapenkereitä pitkin keskellä viehättävää viinialuetta. Saumurin ja Chinon punaviinit, Vouvrayn Cremant ja kevättä ennakoivat roseet ovat täältä kotoisin.

Pieniä ja erityisesti suuria chateauta on joen varsi väärällään, millään ei voinut pysähtyä edes kuvaamaan kaikkia. Pysähdyimme siis kuninkaalliseen luostariin ja sehän olikin mainio, erilainen tutustumiskohde. Loire-joen varsi tarjoaa varmasti kaikille matkailijoille nähtävää ja koettavaa. Hyvä suunnittelu ja valmistautuminen voivat olla tarpeen erityisesti sesonkiaikaan. 

Merellistä tunnelmaa

Bretagnen retkeämme olimme suunnitelleet jo pidemmän aikaa ja meillä kävi huikean hyvä tuuri ilmojen puolesta. Yövyimme Dinardissa ja sieltä oli lyhyt matka kaikkialle: käydä patikoimassa sekä tutustua muihin rannikkokaupunkeihin. 

Saint-Malo ja Cancale niputettiin yhden päivän kiertoreissuksi. Bretagnen lahden pohjukassa on mukava matkustaa kun välimatkat ovat hyvin maltillisia. 

Kotimatkalle lähtiessä pysähdyimme vielä Dinanissa jossa historia havisi vahvasti, vanhimmat talot olivat noin 1100-luvulta. On aika käsittämätöntä että talot ovat vielä puupaaluineen pystyssä.

Herkkujen helmikuu

Reissut ovat oivallisia (teko)syitä poiketa arkiruokailusta ja helmikuussa me todellakin herkuttelimme.

Angersissa kävimme galettella, tämä ruokalaji ei todellakaan ole terveyspommi...

Saumurissa nautimme illallisen pitkän kaavan mukaan. Illan menu oli täynnä yllätyksiä ja herkkuja joka lähtöön.

Bretagnea ei voi ohittaa syömättä ostereita. Cancalessa mekin kävimme meren aarteita nautiskelemassa.

Bretagnessa (toki myös Normandiassakin) taidetaan siiderin tekeminen ja valikoimaa on kuin oluissa konsanaan. Ravintolassa siideri tarjoillaan posliinikannusta ja juodaan posliinikupeista, teekuppi lähinnä tulee mieleen. Rance-joki laskee Dinanin lähellä suistoon ja sieltä on kotoisin Val de Rance- siideri, makoisaa kuin mikä.

Ostereita Bretagnessa

Bretagne sijaitsee Ranskan länsirannikolla, Englannin kanaalin ja Biskajanlahden välisellä niemimaalla. Rantaviivaa riittää ja Atlantti tyrskyää, vuoroveden vaihtelu erityisesti Saint-Michelin lahdella on todella voimakasta. Golf-virran vaikutuksesta ilmasto on leuto erityisesti talvisin, vastaavasti kesäisin lämpötila jää edelleen melko matalaksi. Bretagnen pääkaupunki on Rennes. 

1950- luvun loppupuolella Bretagnesta irrotettiin osa joka nykyisin tunnetaan Loire-Atlantiquen departmenttina, osana Pays de la Loiren aluetta. Samaan aikaan Pays de la Loiren alueen pääkaupungiksi valittiin Nantes, sekin oli aiemmin osa Bretagnea. Myöhemmin alueiden yhdistämistä on vaadittu uudelleen ja on väläytelty bretonin-kielen aseman vahvistamista. 

Taas on lounasaika

Suomessa ei tule syötyä ostereita, hinta voi olla yllätyksellinen. Hintatasoa ei tarvinnut pohtia Cancalessa joka on Bretagnen ostereiden pääkaupunki. Jos osterit eivät satu olemaan herkkuruokaasi Cancalessa on lukuisia viehättäviä ravintoloita joista valita. Tai ehkä käyt nauttimassa osterit alkupalaksi majakan vieressä ja suuntaat lounaalle johonkin mukavaan ravintolaan?

Cancalen rantabulevardin päässä on majakka ja "aidot, oikeat" osteriasiat tapahtuvat sen juurella. Majakan vieressä on pieni aukio jossa on kahdeksan paikallisen osterikasvattajan torikojut. Ostereiden hinnoittelu riippui osterin koosta ja take-away (ilman avausta) oli hiukan huokeampia. Kuten sanottu, hinta ei päätä huimannut. Valittavana on kahta erilaista osteria, kiviosteria sekä lättäosteria. Nimikkeet eivät ole virallisia, ihan itse ne nimesin nautiskellessani. Joka tapauksessa osterit ovat eri makuisia riippuen lajikkeesta ja kasvupaikasta.

Kun syötävät osterit oli valittu täytyi tehdä tärkeä valinta viinin suhteen. Asiaa onneksi auttoi majakan toisella puolella oleva pieni pakettiautokioski josta valinnan varaa löytyi laseittain oikein mainio määrä. Tällä kertaa valinta osui Chablisin heleisiin makuihin.

Meitä oli vinkattu etukäteen missä nämä toriosterit syödään, mahdollisuus etikettivirheeseen oli ilmeinen. Pehvat portaille, ihan siihen naapurin viereen vaan, ja piknik-tyyppinen lounas oli valmis alkamaan. Itse pidän ostereista sitruunan kera, pieni puserrus ja suun täydeltä meren raikkautta. 

Ostereita syödessä syntyy paljon biojätettä, osterinkuoria. Syöminen on sormille hiukan tahmaista hommaa, ainakin näin tottumattomalle. Puhdistushommat onnistuivat sitruunanpuolikkaan kera, onneksi repussa oli mukana serviettiä. Ja ne kuoret....ne paiskottiin siihen portaiden alapäähän rannalle. Oli hassua kun iso äijäseurue kippasi kymmeniä kuoria rantsulle niin että kilinä kävi. Kuoria oli paiskonut aikojen saatossa joku muukin, niitä oli paljon ja vielä enemmän. Kuoria oli niin paljon ettei rantahiekkaa enää näkynyt. Jännä kyllä, paikalla oli erillinen roskis johon ne käytetyt sitruunanpuolikkaat pystyi lajittelemaan. Muuta roskaa tästä lounaasta ei pitäisi syntyä, me työnsimme servietit takaisin reppuumme.

Olen ostereiden ystävä ja kyllä ne Jonillekin maistuu. Tulen muistamaan Cancalen ostereista, kokemus oli verrattoman herkullinen. Vai muistaisinko sittenkin lounaalla nautitun kala-annoksen jonka rakuunakastike oli käsittämättömän herkullista.

Loiren ihmeitä

Loire-joki on hiukan yli 1000 kilometriä pitkä, alkaen Rhone-Alpesin alueelta ja laskien Atlanttiin suunnilleen Saint -Nazairen tienoilla. Loirella on ollut suuri merkitys koko Ranskaan, maataloudesta logistiikan kautta kuningaskuntiin saakka. Loiren laakso Sully-sur-Loiren ja Chalonnesin välillä on listattu Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 2000 historian, linnojen ja Loire- joen itsensä vuoksi. Valloittava ja valtava on Loire edelleen ja Loiren aluetta lähdimme tutkimaan viikonloppureissullamme. 

Angers

Kävimme Angersissa joulun alla (linkki Täällä) ja kaupungista jäi vielä paljon tutkittavaa. Edellisellä kerralla ehdimme käymään Chateau de Angersissa ja tutustumaan linnan käsittämättömän suureen gobeliinityöhön, Apocalypse Tapestry. 103 m pitkä ja 4,5 m leveä gobeliini on maailman suurin keskiaikainen seinävaate ja se on listattu Unescon toimesta. Gobeliini on kerta kaikkiaan hämmästyttävä käsityön taidonnäyte, on toki sanottava että hämmästyttävä on itse linnakin. Hiukan mietin mihin Agnersin linnan kaikkia 17 tornia oikein tarvittiin keskiajalla.

Tällä kertaa päädyimme kävelemään pitkin Angersin katuja ja niitä riittää. Angers on helposti lähestyttävä kaupunki ja eksymisen vaaraa tuskin kellään on. Ihanasti kevätaurinko lämmitti aukioita ja tunnelma kaupungissa oli kepeä.

Saumur

Agnersista suuntasimme pikkuteitä, Loiren rantapengertä pitkin, kohti Saumuria. Saumurin kaupunki ei  ole suuri, asukkaita alle 30 000, mutta sijainti Loiren varrella on mainio viininviljelyksestä tunnetulla Anjoun alueella. Pikkuteiden varsilla oli viinimaisteluita, tehtaanmyymälöitä ja tietenkin viinin tuotantoalueita runsain mitoin. Saumuria voin lämpimästi suositella tukikohdaksi jos olet kiinnostunut linnoista, viineistä ja kauniista jokimaisemista. Loiren rantatiet ovat pittoreskeja ajella ja varsin lyhyillä ajomatkoilla on paljon nähtävää. Tosin voin helposti kuvitella että kesäkaudella näillä pikkuteillä on jokunen muukin turisti tutustumisreissulla. 

Saumurin kaupungissa on paljon nähtävää, Chateau de Saumur kohoaa kaupungin ylle suorastaan majesteetillisen kokoisena. Linna on rakennettu 1300-luvulla Anjou-suvun toimesta, myöhemmin linna on toiminut puolustuslinnakkeena. Saumurissa sijaitsee tunnettu ranskalaisen ratsastustaiteen keskus Cadre Noir de Saumur, joka viettää tänä vuonna jo 200-vuotisjuhliaan. Pitkään mietin että mikä ihmeen sokeiden museo Saumurissa on, viittoja näkyi keskustassa useita. Autokuski valisti minua että tankit ovat "sokeita" ja tämä museo olikin keskittynyt panssaroituihin ajoneuvoihin 1917-luvulta alkaen yli 800 esimerkin voimalla. Ei ehkä yllätys jos kerron ettemme käyneet.... 

Me saavuimme Saumuriin juuri sopivasti illallisaikaan. Olimme tehneet pöytävarauksen ravintolaan nimeltä l' instict (varaus on välttämätön). Vaihtoehtojen runsaus pisti pohdituttamaan:

Pöytään kannettiin suunnattoman herkullisia annoksia ja yllätyksiä lautanen toisensa jälkeen. Ja nyt pääsimme, ilman autoa, tutustumaan paikallisiin viineihin oikein toden teolla. Runsaan, pitkän ja herkullisen illallisen jälkeen olimme valmiita vyörymään kohti hotellia. Tämä illallinen oli todella nautinto.

Pieniä kyliä, suuria linnoja

Loiren alueella on yli 1000 linnaa ja laskematta tämä fakta on todella helppo uskoa. Joen viertä ajellessamme linnoja (ja viinitarhoja) putkahti eteen joka kulman takaa. Raskas olisi reissu jos jokaisessa linnassa pitäisi vierailla samalla kertaa. Tästä ajatuksesta huolimatta haluaisin käydä keski-Loiren alueella ainakin Montsoreaun linnassa, Saumurin linnassa, Chinonin linnassa ja Brissacin linnassa. Voisin käydä myös kaikissa niissä linnoissa jotka näyttävät muuten vaan mukavalle, valinnanvaraa riittää. Hiukan idempänä Loiren vartta olisi myös Bloisin ja Amboisin linnat tutustumislistalla.

Montsoreaun kylä on pikkuinen mutta se mainitaan yhtenä Loiren alueen kauneimmista kylistä. Montsoreaun lisäksi kannattaa piipahtaa viereisessä Candes-Saint-Martinin kylässä, söpö kuin karkki konsanaan. Jos fillarikunto olisi mainio tämä alue olisi ihanteellinen päiväretkille tai reissuille gitestä toiseen yöpyen. Ehkä lounaalla lasillisen Chinonin muhkeaa punaviiniä maistellen...

Fontevraud- l´Abbaye

Välttelimme linnaähkyä lähes sattuman kaupalla, linnoja oli vain liian paljon äkkiseltään vierailulle valittavaksi. Reittimme vei Fontevraud-l´ Abbayen kylään. Se on perinteisen ranskalaisen kylän esikuva, pieni ja kompakti mutta kaikki tarpeellinen on saatavilla. Selvästi täälläkin käy turisteja kesäkaudella, kylässä oli jopa hotelli ja useampi ravintola.

Kylässä on yksi nähtävyys yli muiden ja se on suunnaton kuninkaallinen luostari. 1100-luvulla Richard Leijonamieli perusti uskonnollisen yhteisön naisille ja miehille. Yhteisö kasvoi ja muuttui Euroopan suurimmaksi nunnaluostariksi, noin 700 nunnan yhteisöksi. Luostaria johti kautta vuosisatojen kuninkaallisten sukujen edustajat. 

700 vuotta luostari kukoisti ja kehittyi kunnes 1804 vallankumouksen tuiskeessa Napoleon Bonaparte antoi asetuksen luostarin uudesta elämästä. Asetuksen mukaan luostariin perustettiin vankila lähes 2800 vangille. Vankila toimi aktiivisesti 1963- luvulle saakka ja sitä pidettiin yhtenä Ranskan ankarimmista vankiloista. Vankilatoiminnan päätyttyä luostaria ryhdyttiin Ranskan valtion toimesta kunnostamaan ja sitä kunnostetaan yhä edelleen. 

Luostari oli todella mielenkiintoinen ja erilainen käyntikohde. Halutessaan voi tutustua historiaan, entisöintiin, taiteeseen tai arkkitehtuuriin eri näkökulmista. Uskoisin että täältä löytyy kullekin sopivaa nähtävää, myös lapsille. Hyvät kengät jalkaan ja kesällä juomista mukaan. Ihan nopea kiertokävely tämä ei ole, luostarialue on monine rakennuksineen valtava. 

Kuriositeettina mainitsen vielä että luostarialueella sijaitsee pieni laatuhotelli Michelin-tähdellä ryyditetyllä ravintolalla. Emme jättäneet lounastamme tämän varaan, lounasmenu oli alkaen 110€ per henkilö ilman juomia (varaus pakollinen).

Loiren alue oli hieno kokemus turistisesongin ulkopuolella tai ehkäpä juuri senkin vuoksi. Internetissä on hyvin tietoa tarjolla jos joku tietty linna tai muu käyntikohde kiinnostaa. Täälläpäin tuntuu olevan tapana pitää turistikohteiden vuosihuoltoa tammikuussa joten kannattaa tarkistaa ennen reissua. Tai sitten voi matkailla tuurilla ja eksyä hienoihin paikkoihin sattumalta.