Häähumua itävaltalaisittain

Kesä on rakkauden aikaa ja kesähäät ovat perinne täällä Itävallassakin. Saimme tutustua häähumuun ja valmisteluihin oikein todenteolla kun landlordimme tytär sanoi tahdon näissä kauniissa maisemissa. Melkoiset häät ne olivatkin ja paljon opimme täkäläisistä perinteistä.

Ennakkovalmisteluita

Kukkulallamme oli häävalmistelut alkaneet hyvissä ajoin. Ensin kukkulalle oli tehty uusi tie juhlapaikalle. Tie olikin tarpeen logistiikan näkökulmasta ja kukkulan rinne ei ole kaikkein tasaisin. Tai se on hyvin tasaisen jyrkkä ylä- tai alamäkeen. Tie oli tarpeen kun juhlapaikkaa ryhdyttiin valmistelemaan. Eduksi oli sekin että juhlavieraat pääsivät rinnettä kulkemaan turvallisesti illan hämyssä.

Kun tie oli kunnossa oli aika vetää sähköt. Tallin nurkalta vedettiin erilliskaapeli reilun 300 m päähän juhlapaikalle ja uskon että juhlacatering oli ratkaisusta hyvin iloinen. Sähkärit hikoilivat kuumuudessa pari päivää ja kieltä tuntematta arvioisin että pari voimasanaa siinä singahti.

Holzschlag, Itävalta. Kesäkuu 2025.

Holzschlag, Itävalta. Kesäkuu 2025.

Finaaliviikko

Pitkin finaaliviikkoa kukkulalle kerääntyi talkooporukkaa, kukkulan väen ystäviä, runsain mitoin. Osa vieraista yöpyi päätalossa, osa läheisissä hotelleissa ja osa yöpyi meidän kotonamme. Aloitimme itse finaaliviikon pakkaamalla tavaramme väliaikaiseen säilöön ja alkuviikon yövyimme metsästysmajalla. Intensiivisten päivien jälkeen oli mukava olla ilta omissa oloissa luonnon rauhassa.

Holzschlag, Itävalta. Kesäkuu 2025.

Armeija kulkee täydellä vatsalla ja toimiva talkooporukka tarvitsee aivan samaa polttoainetta, Meidän tehtävämme finaaliviikolla oli pitää talkooporukka hyvillä mielin ja tarjoilla herkullista ruokaa pitkin päivää koko porukalle. Tehtävä vaati paljon ennakkosuunnittelua mutta kyllähän me siitä mainiosti selvisimme ja keittiön antimet saivat paljon kehuja. En olisi osannut ennakkoon ajatella että vanha ammattitaitoni on melko hyvässä terässä edelleen. 

Holzschlag, Itävalta. Kesäkuu 2025.

Silloin kun me kokkasimme talkooporukka hääräsi kaikkea mahdollista. Pöytäkoristeiden koekimppuja, tavaroiden roudaamista, kakkujen koekoristeluja ja viimeiset pihapiirin ja kukkapenkkien trimmaukset. Häihin liittyy paljon detaljeja ja jokainen yksityiskohta sai paikkansa excelistä tai paperisesta tehtävälistasta. Jossain kohtaa salaattia pilkkoessani mietin, että huomaako häävieraat edes kaikkia asioita joita kovalla touhulla askarreltiin priimakuntoon.

Keskiviikkona he sanoivat tahdon

Itävallassa mennään perinteisesti naimisiin kahdesti, on siviilivihkiminen jossa avioliitto juridisesti vahvistetaan sekä kirkollinen seremonia iltajuhlineen. Keskiviikkona iltapäivästä "paikallisen DVV:n" edustaja tuli kukkulalle ja oli aika virallistaa avioliitto. Pari tuntia siinä meni, puheita sekä virallisia papereiden allekirjoituksia. Yllättävän rennolla pukukoodilla tilaisuus pidettiin eikä ruokasalia erityisesti koristeltu juhlatunnelmaan. Tilaisuuden jälkeen talkooporukka pakkautui autoihin ja lähti gasthausiin illalliselle, tässä kohtaa keittiöväki kiitti. Itävaltalaiset illallisruoat eivät taida olla meidän vahvuutemme.

Siviiliosuus itävaltalaisessa avioliitossa on pakollinen, kirkollinen vihkiminen yksinään ei riitä kuten Suomessa. Jos perinteistä oikaistaan (esimerkiksi jos kyseessä on toinen avioliitto) niin sitten oiotaan kirkonmenoista. Isoissa kaupungeissa on kuulemma enenevissä määrin pelkkiä siviilivihkimisiä. Ymmärrän sen mainiosti koska ainakaan nämä häät eivät olleet pienen budjetin pikkujuhlat.

Tahti kiihtyy

Vihdoin alkoi juhlateltan pystytys ja heti perään pöytien ja tuolien roudaus. Häävieraita oli tulossa lähes kaksisataa joten askaretta riitti. Kynttilöitä, lyhtyjä, kukkia ja kaikki loput asiat excel-listasta löysivät paikkansa erittäin suuresta juhlateltasta.

Lisää porukkaa putkahti paikalle pitkin viikkoa kun pitkämatkalaiset mm. Suomesta ja Ruotsista saapuivat juhlavieraiksi. Häävieraita taisi olla kuudesta eri Euroopan maasta, Itävalta on sopivasti lähellä kaikkea. 

Holzschlag, Itävalta. Kesäkuu 2025.

Holzschlag, itävalta. Kesäkuu 2025.

Holzschlag, Itävalta. Kesäkuu 2025.

Juhlapäivä

Maalaisperinteiden mukaan vihkiminen tapahtuu kirkossa noin puolen päivän aikaan, tämän jälkeen on vastaanotto. Jos morsiamen perheellä on sukutila tai joku vastaava paikka sekä vastaanotto että iltajuhla pidetään siellä. Morsiamen isä on vastuussa kustannuksista, en tiedä miten tämä toteutuu oikeassa elämässä. On toisaalta helppo kuvitella että käytännössäkin juuri näin.

Vastaanotolle kutsutaan kaikki vieraat, kuulin tarinan jossa eräällä häävastaanotolla oli 500 vierasta. Vastaanotto on kuin cocktail-tilaisuus, drinkkejä ja pikkusuolaisia. Ruokaa ei tarjota eikä puheita pidetä, minglaillaan ja jutellaan mukavia. Perinteisesti vastaanoton pukukoodi on miehille saketti ja naisille jotain asiaan sopivaa. Pari tuntia vastaanottoa on riittävä aika ja sen jälkeen kaikki vieraat ymmärtävät lähteä takaisin koteihinsa tai majapaikkoihinsa.

Iltajuhla alkaa perinteen mukaan melko myöhään, noin klo 19-20 tienoilla. Varsinaiseen juhlaan kutsutaan erikseen, esimerkissäni noin puolet 500 juhlijasta sai kutsun iltajuhlaan. Iltajuhlan kaava on tutunsorttinen meille suomalaisille, puheita, juomaa, ruokaa, tanssia ja yleistä riekkumista. Hääleikkejä ei täälläpäin leikitä ja on pakko todeta että täällä osataan juhlia. Pukukoodi iltajuhlaan on miehille frakki ja naisille juhlavampaa kolttua.

Kukkulan häät vietettiin rennommin kuin perinteet velvoittavat. Vihkiminen oli klo 17 ja häämessu kesti puolitoista tuntia, tämän jälkeen oli vastaanotto. Frakki näkyi vain vain sulhasen, hänen isänsä ja morsiamen isän päällä, komeita olivat miehet. Vieraille pukukoodi oli rennommin tumma puku ja naisilla näkyi kevyitä kesämekkoja. Vastaanotolta kaikki vieraat siirtyivät juhlatelttaan illalliselle juhlatunnelmissa. Alla olevassa kuvassa vieraat ovat kerääntymässä vastaanotolle.

Holzschlag, Itävalta. Kesäkuu 2025.

Holzschlag, Itävalta. Kesäkuu 2025.

Illallisen plaseeraminen on taitolaji ja näissäkin häissä se hiukan aiheutti tiukkaa pohdintaa. Juhlailtana olivat pöytäkartat valmiina ja uskon että kaikki vieraat viihtyivät.

Holzschlag, Itävalta. Kesäkuu 2025.

Holzschlag, Itävalta. Kesäkuu 2025.

Juhlaillallinen tarjoiltiin lautasannoksina pöytiin, alkupalana oli tarjolla parsaa ja ilmakuivattua kinkkua. Pääruoaksi tarjoiltiin paahtopaisti ja perunagratiinia. 

Kakkupöytää koristi kolmessa osassa Ruotsista lentokoneella tuotu krokantti (tämä oli melkoinen vastuutehtävä ko. häävieraille). Jälkiruoaksi morsiamen äiti oli leiponut suklaisia, hiukan mutakakun tyyppisiä kakkuja jotka koristeltiin yltäkylläisesti tuoreilla marjoilla ja hedelmillä sekä suklaa ganachella.

Holzschlag, Itävalta. Kesäkuu 2025.

Holzschlag, Itävalta. Kesäkuu 2025.

Juhlat kestivät läpi yön. Vieraille oli järjestetty shuttle-kyytejä eri hotelleihin jotta ajoturvallisuus säilyi mahdollisista juhlajuomista huolimatta. Musiikkia kuului aamukuuteen asti ja viimeiset yömyssyt kipattiin puoli kahdeksan aikaan aamulla. Hiljaisempaa oli kukkulalla kun itse lähdimme aamupäivästä tutustumaan Unkarin puolelle Köszegin viehättävään pikkukylään. 

Morsiusparille haluamme vielä kerran toivottaa myötätuulta yhteisellä matkallanne, olkoon matkanne täynnä onnea.

Holzschlag, Itävalta. Kesäkuu 2025.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mielelläni kuulisin ajatuksiasi!

Missä olit silloin? Tammikuu

Seurailen aktiivisesti erilaisia blogeja, ei edes niin yllättäen, erityisesti matkailuaiheisia.  Blogi Viaperasperaadastra  haastoi muistel...