Heipat Itävallalle, recap syyskuu 2025

Syyskuun vietimme keskellä viinialueita pohjois-Burgenlandissa. Kukkulat vaihtuivat tasaisemmiksi mäiksi ja viinitarhoja riitti loputtomasti. Pitkästä aikaa näimme turisteja ja vilkasta kuhinaa Neusiedler See-järven rannoilla. Oslipin pikkukylässä vietimme kolme aurinkoista helleviikkoa. Hiki päässä puuhastellessa ei olisi arvannut että kalenterissa oli jo syyskuu. 

Retkikohteita oli paljon tutkittavaksi ja ihmeteltäväksi. Aurinkoisia sunnuntailounaita, herkullista jäätelöä, kuumia fillarikilometrejä ja hiukan automatkailua mahtui syyskuun iloksi.

Sopron, Unkari

Tavaksemme taisi muodostua käydä retkeilemässä säännöllisesti myös Unkarissa, sieltäkin löytyy kaikenlaista mielenkiintoista. Sopron sijaitsee muutaman kymmenen kilometrin päässä Oslipista joten hurauksessa rajan yli retkeilemään. Sopronissa oli hiukan enemmän turisteja kuin etelämpänä Unkarissa Köszegissä tai Szombathelyssa, mutta muuten Sopron on unelias pikkukaupunki. Nämä rajalla olevat kaupungit eivät taida kuulua Unkarin suosituimpiin turistinähtävyyksiin.

Unkarilaisten kaupunkien paras puoli on se että kaupungin laidoilta löytyy yleensä pari isompaa kauppaa: sekä Tesco että Decathlon. Ja ne kaupat ovat myös sunnuntaisin auki! Suuri riemu Itävallan nihkeämmälle kauppapolitiikalle kyllästyneelle suomalaiselle -siis minulle. Unkarilaisten kaupunkien ja kylien keskustasta löytyy myös aina hyvä kahvila jonka hintataso on erittäin kohtuullinen.

Suuri pieni Eisenstadt

Kävimme Eisenstadtissa ensimmäisen kerran keväällä, noin puoli vuotta sitten. Hurjaa kuinka aika kuluu nopeasti. Keväisessä, hiukan viluisessa, tunnelmassa mietiskelin että tänne ja erityisesti Esterházyen palatsiin olisi kiva palata paremmalla ajalla. Kuinka vähän tiesinkään miten asiat humpsahtivat kohdilleen, nyt Oslipista ooli Eisenstadtiin lyhyt fillarimatka. 

Esterházyen palatsissa kävimme perusteellisella vierailulla. Täältä löydät tarinan suvun vaiheista ja palatsin aarteista. Jos olet kulmilla ehdottomasti suosittelen käymistä.

Baden bei Wien

Unescon maailmanperintökohteissa on Euroopan 11 suurta kylpyläkaupunkia. Joukossa on tuttuja nimiä kuten Italian Montecatini ja Belgian Spa, Ranskan Vichy. Mutta joukosta löytyy myös Itävallan Baden bei Wien. Badenin useissa kylpylöissä ovat seurapiiriään vahvistaneet Habsburgit, varakkaat wieniläiset ja koko joukko kuuluisia säveltäjiä. Erityisesti seurapiirien viihtymistä kenties edesauttoi edelleen toiminnassa oleva Casino. Casinolla on suuri ja kaunis puisto joka on kaupunkilaisten aktiivisessa käytössä. Useat kuuluisat säveltäjät ovat saaneet puistosta oman muistomerkkinsä.

Hiukan jo höpsähtänyt Beethoven sävelsi Badenissa yhdeksännen sinfoniansa, nk. Eurooppa hymnin. Mozart eli täysillä rikasta seuraelämäänsä omalla tavallaan ja omilla iltajuoksuillaan. Straussin sekä isä että poika viettivät Badenissa paljon aikaa, tuotteliasta sakkia olivat kumpainenkin. Johann Strauss vanhemman tunnetuimpia sävellyksiä on aito korvamato, Radetzky- marssi. Varmasti koko musiikkisakkia elvytti sävellyshommissa Badenin terveyskylpylöiden hoidot ja sopivan korkeakulttuurinen seurapiiri. 

Sadonkorjuujuhlat

Vähitellen meidän oli aika pohdiskella auton pakkausta tulevaa matkaa varten. Sitä ennen vietimme vielä viimeiset kekkerit Itävallassa. St. Margarethen on pieni kylä keskellä viinialuetta mutta juhlat järjestettiin suuren maailman tyyliin. Porukkaa kertyi vapaa-aikakeskuksen viheriölle ainakin satamäärin. Orkesteri puhalteli perinnepolskaa kymmenien soittajan voimin tuntikaupalla, tanssijoita riitti ja ilo oli ylimmillään. 

Aurinko paistoi ja olut oli kylmää, snapseja, kotitekoisia liköörejä ja sektiä oli myytävänä pilkkahintaan. Ruoka-annoksia myytiin traktorien ja kuorma-autojen lavoilta eri seurojen ja yhteisöjen toimesta. Tarjolla oli kaikenlaista herkkua mm. erilaisia makkara-annoksia, knödeleitä ja paistettua speckiä. Edelleenkään en ole itävaltalaisen ruokakulttuurin suurin ystävä mutta aina jotain pientä löytyi naposteltavaksi. Iloitsin että täkäläiset osaavat juhlia eivätkä ole hurjassa huppelissa vaikka hauskaa pitävätkin. Rähinäjuomaa ei ole, ja jos jotakuta rupeaa väsyttämään, hoidetaan tilanne tyylillä. 

Superhelteisen sunnuntai-iltapäivän juhlaohjelma jatkui ja jatkui, me totesimme että nyt taitaa auringonpaistetta riittää tältä erää. Se olikin viimeinen hellepäivä syyskuulle. Oli aika kaivaa farkut kassin pohjalta esiin ja joku pitkähihainen paitakin lämmittämään viileämpiä aamuja.  

Syyskuu oli kiireinen ja tapahtumarikas, näimme aivan uuden ja toisenlaisen palan Itävallasta. Seuraavaksi matkamme jatkui pohjois-Italian kautta kohti Ranskaa ja uusi talvikotimme odottaa asukkejaan Loiren laakson pohjoisosassa, lähellä Normandian rajaa.  

Esterházien jalanjäljissä Eisenstadtissa

Eisenstadtin kaupunki on Itävallan Burgenlandin osavaltion pääkaupunki. Kaupunki ei ole suuri mutta mainion päiväretken arvoinen jos seudulla sattuu liikkumaan. Keskeisellä paikalla kaupunkia kohoaa Euroopan suurimpiin kuuluva barokkityyppinen Esterházyn palatsi, sitä vastapäätä sijaitsevat palatsin hevostallit ja hevoskärryvarasto. Yhdessä rakennukset muodostavat vaikuttavan aukion ja kokonaisuuden josta Eisenstadtin pääkatu alkaa.

Esterházyn palatsin takana on suuri puisto. Puisto on suunniteltu englantilaistyyppiseksi maisemapuutarhaksi jota edelleen pidetään lähes malliesimerkkinä tämäntyyppisestä puistosuunnittelusta. Puistossa on mm. suuri orangerie (kätevästi juhlatilaisuuksiin vuokrattavana, varsin hulppea tila) sekä lampi jossa on romanttinen puutarhamaja. Alueelta löytyy myös julkinen maauimala kuumien päivien iloksi. 

Sekä palatsia että puistoa kunnostettiin ja laajennettiin noin 100 vuoden välein, jokainen suvun edustaja halusi jättää oman jälkensä palatsiin. Kerrostuneisuus näkyy myös palatsin sisätiloissa, jokainen suvun päämies puolisoineen, erityisesti puolisot, remontoivat ja koristelivat huoneitaan ja saleja mieleisekseen. 

Palatsin rakentaminen aloitettiin jo 1200-luvulla, vanhimmasta osasta on jäljellä osa linnanmuuria joka on muurattu myöhemmin osaksi palatsin rakenteita. Nykyisin palatsi toimii sekä turistien vierailukohteena että kulttuuritapahtumien pitopaikkana. Palatsissa on akustiikaltaan ylivertainen ja kuuluisa Haydn-sali sekä lukuisia pienempiä saleja pienempiä konsertteja varten. Haydn-saliin kannattaa kurkistaa myös kauneuden vuoksi. Salissa on suuret kattofrescot jotka maalattiin perinteisesti telineillä selällään maaten. Mahtoi taiteilijalla olla olkapäät hellinä urakan jälkeen

Palatsin sisäpihalla on sopiva hetki huomata että kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää, eikä kaikki ikkunat ole ihan aitoja. Esterházyn suku oli hyvin rikas eikä elämäntyyli ollut vaatimaton. Julkisivusta ei tingitty vaikka olisi ollut hiukan tilapäistä rahapulaa. Pikkumurheista onneksi selvittiin aina realisoimalla maaomaisuutta.

Esterházy suvun tarina

Esterházy suvun tarina alkaa 1200- luvulta. Suku on ollut merkittävä vaikuttaja erityisesti Unkarin mutta myöhemmin myös koko Euroopan aatelissukujen joukossa. 1700-luvulla varallisuutta oli kertynyt runsaasti erityisesti maakauppojen myötä. Varallisuus on mukava asia mutta suvun jäseniä harmitti kovasti se että sukua ei arvostettu kuninkaalliseksi. Aatelisena on kiva olla mutta kuninkaallisena olisi mukavampi.

Palatsista löytyy Esterházien sukutaulu, jota paranneltiin edustavammaksi 1800-luvulla. Alkujuurista löytyy Aatami ja Eeva (suoraan alenevassa polvessa) sekä sopivia viittauksia kuninkaallisiin. Todellisuudessa Esterházyt kaveerasivat Itävallan Habsburgien kanssa aina mahdollisuuksien mukaan. Koska sotiminen oli tullut kalliiksi, oli Habsburgeilla finanssikriisi. Silloin Esterházyt riensivät ilomielin apuun ja auttoivat kurjuudesta kärsiviä ystäviään. Opin sen, että aikansa kun rahoittaa kuninkaallista sukua voi itsekin yletä kuninkaalliseksi -ainakin paperilla. 

Esterházyn suku oli vahvimmillaan 1700-luvusta eteenpäin ja heidän vaikutuksensa näkyi erityisesti Unkarissa 1900-luvun alkupuolelle saakka. Suku oli tunnettu taiteiden vaalijana ja palatsin sisätiloissa on merkittävä määrä öljymaalauksia suvun edustajista ja tietenkin muutama kappale Habsburgeista. Itävaltalainen palatsi tai linna ei ole oikea ja aito ellei siellä ole maalausta kuningatar Sissistä -onneksi Esterhàzyn palatsista sekin löytyy.

Tunnetuin palatsin palvelusväestä on Joseph Haydn joka toimi kesäisin Esterházyn palatsin palveluksessa säveltäjänä tai soittajana. Tarvittaessa hän järjesti myös nukketeatteriesityksiä ja muita huvituksia suvun kesäjuhliin. Talvisin Haydn sai elantonsa Eisenstadtin kirkon urkurina. Palatsissa on kaunis kappeli jonka urut tulivat Haydnille tutuksi. Kaiken kaikkiaan Haydn vietti aikaa Eisenstadtissa yli 40 vuotta ja kaupungissa vietetään vuosittain useita Haydniin liittyviä tapahtumia.

Toinen maailmansota rymisteli taiteen ja rauhan tyyssijaankin. Suku oli kuihtunut kovin pieneksi ja sota vei suvun viimeisen prinssin Paul Esterházyn vankilaan Budapestissä 1948. Paul vapautettiin vankilasta Unkarin kansannousun yhteydessä 1956 ja silloin hän pakeni vaimonsa Melindan kanssa Sveitsiin. Sveitsistä käsin prinssi Paul sekä prinsessa Melinda hallinnoivat suvun varallisuutta. Pariskunta jäi lapsettomaksi ja Paulin kuoltua oli Melindan aika ryhtyä suvun päämieheksi. Melinda eli pitkään 92-vuotiaaksi saakka ja ennen kuolemaansa hän säätiöi suvun omaisuuden ja erityisesti palatsin toimintaan (kiinteistö, kulttuuri, maatalous, viinintuotanto sekä ravitsemus ja matkailu) liittyvät toiminnot. Tänään Esterházyn palatsin toimintoineen omistaa ja hallinnoi Esterházyn yksityissäätiö prinsessa Melindan ohjeistuksen mukaisesti. 

Viihdyimme Esterhàzyn palatsissa useamman tunnin ja erityinen kiitos innostuneelle oppaallemme jolla tarinoita riitti. Opastetulla kierroksella pääsee käymään linnassa useissa paikoissa jotka ovat muuten suljettuna. Kun kierros on ohi voikin suunnistaa pääkadulla johonkin lukuisista kahviloista. Herkuksi kannattaa valita vaikka Esterhazy tarte kahvin kera, palasta riittää kahdellekin sen verran makeaa torttu on.

Viimeiset kukkulalta, recap elokuu 2025

Elokuu vyöryi kukkulalle hurjalla helleputkella. Samaan aikaan Suomessa taisi syksy ottaa ensi askeleensa. 

Iltapäivisin kävimme nautiskelemassa Bernsteinin kylän pikku-uimalassa, Iina kutsui tätä paikkaa Baden-Badeniksi. Sopiva lempinimi onkin rauhalliselle uimapaikalle kukkuloiden välisessä solassa. Uimalampi on lähdepohjainen ja siksi varsin raikastavan viileä, ihan Suomen järvivesien lämpötiloja.

Kaipasin elokuun viimeisenä viikonloppuna venetsialaisia tutussa, ihanassa seurassa. Mökillä olisi ollut sauna lämpöisenä, sovimme että ensi vuonna juhlimme perinteikkäästi. Nyt nautimme vielä ihanasta lämmöstä vaikka aamuissa on jo pieni puraisu ilmassa. 

Patikkaa 

Elokuu oli lämmöstä huolimatta patikkakuukausi. Kävimme monessa eri paikassa kiipeämässä mäkiä ylös, läheltäkin löytyi hienoja maisemia. Yllättävästi jaloissa ja takalistossa tuntuu kun lähtöpiste on yli 600 m merenpinnasta ja nousumetrejä tulee lenkin aikana lähes 300 metriä. On vaikea sanoa missä on ollut paras patikkani täällä maisemien puolesta. Kenties jossain Buckligen Weltin avarilla kukkuloilla ikimetsän siimeksessä.

30 vuotta on pitkä aika

Elokuun lopussa olemme kulkeneet yhteistä taivaltamme 30 vuotta. Huhhuh, on se pitkä aika vaikka onneksi emme ole juuri matkalla vanhentunut. (Vielä tänä vuonna minulta on kysytty onko siippani kenties minun veljeni...juu ei ole, kiitos kysymästä). Viisaammiksikaan emme ole tulleet mutta kokemuksia on kertynyt reppuun kaikenlaisia. Koska tämä on hyväksi havaittu malli taidamme jatkaa edelleen samalla tavalla. 

Balatonin rannoilla

Edellisestä käynnistämme Balaton-järvellä Unkarissa on jo 19 vuotta. Reissu oli monella tavalla ikimuistoinen, meitä oli iso joukko sukulaisia mukana ja liikuimme pikkubussilla pitkin Unkaria. Olimme liikkeellä alkukesästä ja aina ei aurinko paistellut lämpimästi. Ihan aina emme löytäneet sitä mitä turistioppaiden mukaan olisi löydettävissä ja ihasteltavissa. Taisimme tuolla reissulla ristiä Unkarin maaksi jossa ei ole ainuttakaan opastetta yhtään mihinkään.  

Itävaltaan tullessamme mietimme että josko kävisimme taas vilkaisemassa haalistaako aika muistikuvia Balaton- järven ihmeellisen värisestä vedestä. Ei haalistanut, Balaton on vieläkin erikoisen värinen ja toivottavasti sellaisena pysyykin. Mahdollisuudet selviytymiseen ovat ainakin parantuneet koska Balatonista tuli kansallispuisto 2007. 

Kiertelimme Balatonin pohjois- luoteisrantaa ja ällistelimme pyöräilijöiden määrää. Heitä oli merkittävät määrät polkemassa pienillä pyöräteillä ja autoteiden penkereillä. Osa kulki isoissa porukoissa, selvästi jollain järjestetyllä reissulla. Kenties viikonlopun kunniaksi Balatonin ympäri, yhdellä yöpymisellä oli mahdollista leppoisasti poljeskella. Toivottavasti osalla reissu oli suunniteltu lyhyemmäksi, varustetaso pyöräilijöillä oli varsin kirjava.

Balatonilla on monenlaista nähtävää ja on hyvä hiukan suunnitella mitä haluaa reissullaan tehdä. Liikenne ja liikkuminen vie yllättävän paljon aikaa, infra ei ole kaikilta osin ihan tikissä. Me kävimme Hevizissä, lauantaimarkkinoilla Tihanyssa ja Keszthelyn kauniissa pikkukaupungissa.

Hevizin päänähtävyys on kylpylä (ja reumatologinen sairaala) jonka keskellä on terveysvaikutteinen pieni järvi. Heviz- järven muta sopii kaikenlaisiin vaivoihin ja järvessä uiminen helpottaa kolotuksia jo 1700- luvun loppupuolelta saakka. Rikki ei haissut ilmassa yhtä vahvasti kuin mielikuvissamme edellisestä reissustamme. Silloin pulahtelijoille soitettiin säännöllisesti torvea joka muistutti uima-ajan terveellisistä aikarajoista.  Nyt ei torvi soinut ja uimarit pulikoivat sulassa sovussa kellukkeidensa kanssa oman maun mukaan. Enemmän näytti olevan väkeä terveysjärven vieressä olevan normaalin uima-allasalueen laitamilla. 

Muuttopuuhia

Elokuun lopussa on jälleen aika muistutella pakkaustaitoja mieleen. Yllättävän näppärästi ja rutiinilla tavarat löytävät paikkansa meidän pikkuautossamme. Viimeisiä tallihommia ja loppusiivoukset, sitten on aika lähteä kohti uusia seikkailuja.

Syyskuun pysyttelemme edelleen Burgenlandissa mutta aivan sen pohjoisosissa, lähellä Eisenstadtia. Oslip niminen kylä, pieni mutta suurempi kuin Bernstein, sijaitsee lähellä Neusiedler See- järveä. Toiveissa on että maasto on tasaisempaa ja pääsisimme taas fillarihommiin, toisaalta kyllä patikkakin maistuu. 

Viimeiset kukkulalta, näitä maisemia oli helppo ihastella tämä kesä.

H(a)ukkapaloja Itävallasta

Itävallassa on monta merkillistä asiaa, uskon tosin että joka maassa on omat ihmeellisyytensä. Täältä löytyy monta tuttua asiaa jotka muistuttavat Suomesta ja Suomea kovasti. Ohessa sekalainen läjä havaintoja maan ja taivaan väliltä. Mahdollisesti esitetyt mielipiteet ovat omiani -ilman faktapohjaa.

Almdudler

Virvoitusjuoma itävaltalaiseen tapaan jo vuodesta 1957. Juoma jota en ole koskaan aiemmin maistanut, vaikka verkkosivun mukaan Almdudler on laajalta tunnettu ja rakastettu. Noh, ehkä olen itse vain huono virvoitusjuomien juoja. Almdudler maistuu hiukan Pommacille, hiukan enemmän happoa ja loppusilauksena mukava yrttinen raikkaus. Ei huono mutta en osaa ajatella missä tilanteessa tätä joisin. Sokeriton versio voisi olla toimiva saunajuoma lämpimässä kesäillassa.

Samaisen verkkosivun mukaan Erwin Klein kehitti tämän juoman rakkaudenosoituksena vaimolleen Ingridille. En ollut aivan väärässä yrttien suhteen, juomasta löytyy (ainakin teoriassa) useita erilaisia yrttejä. Edelleen ikinuori pariskunta kippistelee Almdudlerin etiketissä. 

Buckligen Welt

B-kirjaimeen olikin tunkua. Buschenschankeista kirjoitin jo aiemmin täällä, ruokaan ja juomaan aihe tiiviisti liittyykin. 

Ajatus kuitenkin muuttui eilen kun kävimme patikalla Buckligen Weltin puolella. B W on äärimmäisen vaikea kuvailla ja on vaikea myöskään verrata sitä mihinkään aiemmin kokemaani. Buckligen Welt on kukkuloiden avaruus, korkeuserojen ihmeellisyys ja kuin taivaan katolla seisoisi. Täältä löytyy patikkapolkua joka kunnolle ja erityisesti hyväkuntoisille reittivalikoima on loputon. B W haastaa mutta myös palkitsee. B W on Itävallan salattu aarre, harvan turistin tuntema.

Grüss Gott

Paikallista tervehdystä kuulee kaikkialla. Toisin kuin Suomessa täällä tervehditään aina. Grüss Gott on katolilaiseen tapakulttuuriin liittyvä tervehdys, ehkäpä suomalaisessa kulttuurissa voisi verrata "Jumalan terve"- tervehdykseen. Voi olla että vertaus on aivan vääräkin mutta näin olen käsittänyt. Tänä kesänä olen lukenut useammankin paikallisen lehtiartikkelin jossa tervehdystä ja sen uskonnollista perimää käsitellään. Voisiko jopa puhua debatista, tärkeä asia tuntuu kuitenkin olevan. Olisiko ilmassa yhteiskunnallista muutosta?

Uskonnollisuuden näkökulma on tietenkin ilmeinen, mitä vastata tervehdykseen jos itse ei ole uskonnollinen? Guten Tag tuntuu jotenkin epäsopivalta. Joku on taas sitä mieltä että uskonnollisuuden leima tervehdyksestä on hävinnyt jo ajat sitten, heippa- tervehdys kuin tervehdys. Toinen pohdiskeli että olisiko Grüss Gott sopiva vanhemman väen tervehdykseksi edelleen ja muuten voisi siirtyä Guten Tag- tervehdykseen.

Omaan suuhuni Grüss Gott tuntui aluksi varsin kankealta ja vieraalta, nykyisin sitä vastailee sujuvasti ilman pohdintoja. Tärkeintä on muistaa aina tervehtiä.

Käteinen raha

(K- kirjaimeen oli tarjolla myös keisarit mutta heistä kirjoittelin Wienin reissun yhteydessä, teksti löytyy täältä )

Itävalta uskoo edelleen vahvasti käteisen rahan voimaan. Täällä tuskin törmäät ravintolaan joka ei käteistä rahaa maksuksi kelpuuttaisi. Juurikin luin Hesarista artikkelin jossa kerrottiin Suomessa toisenlaisesta kehityksestä. Sen sijaan täällä melko varmasti törmäät paikkaan jossa ei käy pankki- tai luottokortti. Tämä on tuottanut joitakin ikäviä tilanteita meille, muovi- ja mobiilimaksamisen kuluttajille. Olemme siis uudelleen oppineet setelien ja kolikoiden voiman, olemme myös oppineet tarkistamaan ennen lounasta sopivan maksutavan. Kahvien maksu pelastettiin autossa olevalla kolikkopussilla, edellisellä viikolla samassa kahvilassa kortti kävi.

Meijerituotteet

Itävalta on meijerituotemaa, ihan niin kuin Suomikin! Täältä löytyy rahkaa, kermaa, jogurttia, juustoa ja kaikkea tuttua ja turvallista. Täältä toki löytyy jotain kummallisuuksia kuten magertopfen, jonkunlainen rasvainen tuorejuustolevite. Hiukan kuin tiukkaa, kuiva-ainepitoista rahkaa. En keksi mihin sitä käyttäisin, maistuukin hiukan kitkerältä. Rahka sen sijaan on täällä nimeltään Skyr, ja erotukseksi edellisestä se on aina nimeltään Islantiin viittaava.

Muutama asia maitohyllystä puuttuu. Raejuustoa täällä ei tunneta, ei kyllä juuri Ranskassakaan. Hyvin perinteikkääseen tapaan lähes kaikissa meijerituotteissa on rasvapitoisuus kohdillaan. Täältä ei juuri kevyttuotteita, löydä sen sijaan pienin peruskuohukermaputeli on puoli litraa vetoisuudeltaan (rasvapitoisuus 36%). Ehkä kolesterolista ei aiheuta kansalaisilla suurempaa murhetta, ainakin voin kulutus tuntuu olevan runsasta.

Kaikki mahdollinen pakataan lasipurkkiin erityisesti meijerituotteissa. Kerta-annosjogurtit, maidot ja kermat kaikki pulloon vaan. Nämä pullot eivät ole palautusjärjestelmän piirissä joten niitä kiikutetaan kierrätyspisteisiin oman innon mukaan. 

Ruokakulttuurista

Itävaltalainen ruokakulttuuri herättää minussa paljon ajatuksia. Ensimmäinen ajatus on että onko sitä olemassakaan? Tunnistan paljon lainaa naapurimaista mutta mietin mikä olisi oikeasti ehtaa itävaltalaista. 

Sianliha on arvossaan. Kaupan lihatiskiä vilkaistessaan huomaa että nautaa on niukemmin tarjolla ja se on kilohinnaltaan kallista. Täällä syödään paljon riistaa kuten kaurista ja peuraa. Esimerkiksi kukkulamme isäntäväki metsästää lähes kaiken kuluttamansa lihan, metsästä (tai pellolta) pöytään -lähiruokaa. Lihaa syödään paljon, kalaa ei juuri ole tarjolla ja sen kilohinta on laatuun nähden erittäin korkea. Samaisesta kaupan kylmäaltaasta löytyy myös broileria ja erityisesti kalkkunaa.

Knöödeleiden ideaa en oikein ymmärrä. Taikinamöykyn sisään leivotaan suolaista tai makeaa täytettä, kypsennetään ja lisukkeeksi tarjoillaan jotain lautaselle sopivaa. Peruskuppilassa knöödeleitä on kuitenkin lähes aina tarjolla. Jos valitsit suolaisen version, olut isossa tuopissa on oikein oivallinen ruokajuoma.

Kahvilakulttuuri on voimissaan pienimmässäkin kyläpahasessa. Jos kylässä ei ole kahvilaa, on se tosi pieni kylä. Lähikylämme Bernstein on pikkuruinen mutta sieltäkin löytyy kolme erilaista kahvilaa. Erinomaisen kahvin lisäksi täällä osataan tehdä herkullista jäätelöä ja vieläkin herkullisempia leivoksia. Paikallinen kahvi on lähes poikkeuksetta erinomaista.

Sunnuntai

Sunnuntai on pyhäpäivä ja se on pyhitetty asian vaatimalla tavalla. Kirkonkellot raikaavat pitkin kukkuloita ja väki käy kirkossa. Sunnuntaina mikään ei ole auki, on turha etsiä pikkukauppaa josta jotain pientä hakisi. Ei ole ei. Hyvällä tuurilla, mutta tarkista ensin!, voit löytää jostain lähistöltä hiukan suuremman bensa-aseman jossa on pieni elintarvikeosasto. Paino sanalla pieni.

Jonkun ravintolan voit löytää lounasaikaan sunnuntaina avoinna yllättävästäkin paikasta. Mutta se paikka pitää tietää ja etukäteen tarkistaa onko se juuri sinä sunnuntaina auki. Lounasaika päättyy joskus kolmen neljän tienoilla ja sitten ei ole auki enää pieninkään kuppila. Paitsi ehkä jossain auringonpaisteessa voi olla vielä kylän baari hetken auki. Poikkeuksia poikkeuksien perään mutta periaatteessa sunnuntaina mikään ei ole auki. 

Tästä syystä sunnuntai on oikein hyvä päivä käydä vaikkapa Slovakiassa (Bratislavaan ei ole pitkä matka) tai vielä lähempänä, Unkarin puolella kaupassa. Sunnuntaisin olemme usein myös patikalla, metsässä ei ole ruuhkaa.

Wienerschnitzel

Wieninleike tai paneroitu leike, termistöllä on väliä, on täälläpäin ravintolan menun peruspilari. Melkein väittäisin että jokaisessa kuppilassa jossa olemme syöneet, on tämä ruokalaji ollut listalla tarjolla. Tyypillisesti se tarjoillaan kylmän, kirkkaan perunasalaatin kera ja ei muita lisukkeita. En muista nähneeni sitruunakapris-koristeita kertaakaan kun olemme turistialueet jättäneet taaksemme (alla oleva kuva on keväältä Salzburgista, tunnistan sen sitruunasta). Jos oikein hyvä tuuri käy voi lautasella olla myös hiukan hapankaalia tai ehkä kurkkuviipale. Ruokajuomaksi iso tuopponen olutta sitä kaipaaville.

Yllättäviä asioita

Itävalta on käsittämättömän siisti ja puhdas. En muista törmänneeni roskisten puutteeseen tai epäsiisteyteen, en täällä maalla kuin isommassakaan kaupungissa. Ja jos jossain roska olisikin ollut, se on ihan varmasti turistipohjainen. Itävalta tuntuu turvalliselta. Wienissä edes ruuhka-aikaan metrossa ei ollut epämiellyttävä olo. Toisin kuin vaikka Hesan rautatieasemalla toisinaan.

Itävalta on kaunis, maasta löytyy kaunista maisemaa ihasteltavaksi. Talojen pihat ovat pieteetillä hoidettu ja nurmikot sentin tarkasti nyljetty oikeaan mittaansa. Talojen puutarhat ovat täsmällisiä. Joku intohimo tai fiksaatio paikallisilla on puutarhakitschiin, puutarhatontut ja muuta kummalliset koristeet könöttävät täsmällisesti omilla paikoillaan. 

Itävalta on vanhoillinen ja vanhanaikainen valtio, tähän mielipiteeseen nyt olen päätynyt. Sekä hyvässä että pahassa mutta kaipaan hiukan notkeampaa pohjavirettä. Toki voi olla että tämä kokemus korostuu täällä maalla ollessa. Tosin ei Wien tunnelmaltaan mikään tulevaisuuden airut ollut sekään. 

Joku osuvasti sanoi että "Itävalta on kuin Suomi 50 vuotta sitten". Täsmällisesti kiteytetty!

Hiljainen heinäkuu, recap heinäkuu 2025

Heinäkuu hiihteli omaa latuaan hiljaisena ja meille hyvin arkisena aherruksena. Heinäkuun ajan olimme kukkulan eläimistä vastuussa itseksemme, suomeksi ei eroa arkiaskareissa oli sitten sunnuntai tai keskiviikko. Kaikki eläin(heppa)ihmiset voivat helposti arvata mitä askareet olivat käytännössä, kanojen ja kissojen perushoidon lisäksi. 

Mieli lepää kun päivien rytmi on rauhallinen ja ennakoitava. Päiviin mahtui säännöllisesti joogahetki ja paljon aikaa lukemiseen, joskus köllöttelyä ilman kiirettä. Suomesta saimme terveisiä helleputkesta, täälläpäin keli pysytteli alle hellerajan. Ehkä se meidän hellevuoro vielä tulee, olisi melkoinen tuuri jos kesän ainoa kuumuus oli juuri silloin kun olimme Wienissä.

Graz, Itävallan Tampere?

Vapaan viikonloppumme käytimme Grazin reissuun. Grazin vanhakaupunki on myös Unescon maailmanperintökohde ja syystä. Grazista tuli mieleen Tampere, opiskelijakaupunki tunnelmaltaan ja turistejakin oli jokunen kuljeskelemassa. Burgenlandin kukkuloilla metsittyy helposti, siksi yllättäen edes meidän makuumme turisteja ei ollut liikaa. 

Keskellä Grazin kaupunkia on selvä "Hämeenkatu", ratikat huristelee tutusti ja kukkula on (kyllä Pyynikki kukkulasta käy) aivan kaupungin keskustasta. Asukasluku kummassakin kaupungissa suurin piirtein samaa luokkaa. Ei siis ihme että oli tuttu fiilis kävellä ja nautiskella auringosta.

Joitakin pieniä eroavaisuuksiakin löytyy. Tampereelta et löydä keisarin mausoleumia ja kirkot ovat tuoreempaa vuosikertaa kuin Grazissa. "Hämeenkadun" (Herrengasse) vierustat ovat täynnä mitä hurmaavampia vanhoja taloja, arkkitehtuurin koristeellisuudessa Tampere kyllä hiukan häviää. 

Kummastakin kaupungista löytyy joki keskeltä kylää, Tammerkoskelle tästä pisteet tehdasmiljöön ainutlaatuisuuden vuoksi. Grazissa on paljon nähtävää (museoita, kirkkoja ja ties mitä hienoa) mutta me vietimme aikaa kävellen ja ihmetellen. Pitkä lounas ja ihanat kakkukahvit, siitä oli meidän Grazin reissu rakennettu. Jos satun kulmille joskus, käyn ehdottomasti uudelleen! 

Buschenschankia etsittiin, mostschank löydettiin

Buschenschank on paikallisen viinitilallisen "pop-up-ravintola" joka saa olla auki vain tilapäisesti ja erikseen ilmoitettuina ajankohtina. Vapaasti kääntäen buschenschank tarkoittaa puskaravintolaa tai -baaria. Paikassa saa tarjoilla vain oman tilan tuotteita ja tyypillisesti ruokavalikoima on leipäpohjaista; leipää ja lisukkeita joka lähtöön. 

Paikka saa olla auki rajoitetun määrän päiviä vuoden aikana. Tästä syystä buschenschankit ovat auki yleensä sadonkorjuun yhteydessä ja elokuun viikonloppuina loma-aikaan. Me emme heinäkuussa avoinna olevaa buschenschankia löytäneet, alla olevaan kylttiin kuitenkin törmäsimme. Ja tietenkin kävimme elokuussa kokeilemassa...

Etelä-Burgenland ei ole turistille ihan helppo paikka. Täällä ei ole suuria nähtävyyksiä joita mainostettaisiin laajasti, kaikki paikat pitää löytää. Tienvarsilla on kylttejä joita kannattaa vilkaista toisenkin kerran. Kylttien koosta tai ammattimaisuudesta ei voi arvioida mitään tapahtuman laadusta tai suuruudesta. Sosiaalisesta mediasta tuurilla voit löytää tarkempaa tietoa -kunhan ensin tiedät mitä ja millä nimellä etsit.

Heinäkuussa ei siis onnea buschenschankin kanssa mutta löysimme mostschankin läheltä Unkarin rajaa. Konsepti on sama mutta oman viinin sijasta tarjoillaan most- nimistä juomaa eri lantringeilla. Kaupan viinejä, olutta ja muita juomatarvikkeita toki listalla oli normaali valikoima. 

Most on omenapohjainen viinityyppinen juoma, paikan omaa tuotantoa, joka laimennetaan "gespritzen" esim. soodavedellä ja lopputulos on etäisesti siideriä muistuttava pitkä juoma. Maistoimme tätäkin ihmetuotetta, siideriä se ei minusta makumaailmaltaan muistuta mutta raikas ja mukava kuitenkin. Kukkulan nuorempi väki varoitti että jos mostia enemmänkin juo voi se aiheuttaa liukasta vatsantoimintaa seuraavana päivänä. Siitä en tiedä mutta prosentteja tuntui laimennuksen jälkeenkin olevan jonkun verran. Onpa kova ikävä ranskalaisia siidereitä....

Mostschank Gusto ei ollut helposti löydettävissä. Kyltin vieressä oleva seppele kertoi että paikka on auki, jos seppelettä ei näy paikka on sinä päivänä kiinni. Vain viikonloppuisin kannattaa seppelettä toiveikkaasti vilkuilla. Ruokaa tarjottiin perinteiseen tapaan varsin edulliseen hintaan. Jos autoa ei liikkumiseen tarvitsisi voisi viihtyä pitkänkin illan rennossa tunnelmassa maukkaita annoksia napostellen.

Tätä tekstiä editoidessani, nyt elokuun puolivälissä, ulkona on yli 30 astetta lämmintä. Hiki virtaa ja meidän helleputkea on nyt riittänyt yli viikon. Superhienoa ja nautimme. Olemme palanneet normaaliin työrytmiin vapaine viikonloppuineen, kukkulan väki on palannut lomaltaan. Vielä on jotakin reissuja suunnitelmissa ennen kuin on uuden askeleen aika. 

Ruusuja ja rakkautta, recap kesäkuu 2025

Kesäkuu on Itävallassa perinteisesti ruusujen aikaa. On ollut ihanaa todeta ettei tämä ole vain lausahdus vaan ruusut ovat valloittaneet kaikki mahdolliset paikat. Kaikissa mahdollisissa väreissä, muodoissa ja lajeissa ruusuja voi ihastella lähes missä vain. 

Ruusuja tarvittiin myös kukkulan puutarhassa kun täällä vietettiin häitä. Kesäkuun puolessa välissä kaikki oli valmista ja oli rakkauden juhlan aika. Kirjoittelin aiemmin häävalmisteluista ja juhlaperinteistä, suomalaisittain jotain tuttua ja jotain hiukan vieraampaa. Jos hääasiat kiinnostavat löydät tunnelmia täältä.

Kirschlagin kirkkopihan ruusut

Reilun kymmenen kilometrin päässä kukkulasta (alamäkeen tietenkin) on pienen pieni Kirschlag im Buckligen Welt niminen kylä. Kylä on pieni ja ei varsinaisesti turismin keskus. Kylässä on kauniita yksityiskohtia ja mielestäni kaunein kirkon takapiha jonka ikinä olen nähnyt. Kauniisti hoidetut ruusuistutukset ja soliseva pikkupuro ovat ilo silmälle. Kylässä on jokunen kauppa ja vuonna 1884 perustettu Gasthof, perinteissä siis löytyy.

Juhannustunnelmia 

Juhannus ei täälläpäin ole juhla eikä mikään, sitä ei siis juhlita. Tosin juhannusta edeltävänä torstaina, aatonaattona, oli uskonnollinen pyhäpäivä ja kaikki paikat kiinni. Se niistä karkeloista sitten. Häiden jälkeen korkeapaine jämähti Burgenlandin päälle ja juhannuksena hikoiltiin ihan urakalla. 

Hellettä uhmaten Joni lähti juhannuksena vuorenvalloitukseen Hochwechselille, koko päivän reissu mutta kaiken kiipeämisen arvoinen. Ainakin iloinen mies reissusta palasi. Onhan noissa maisemissa jotain käsittämättömän hienoa!

Rakkaimmat

Vihdoin koitti se hetki jota olin odottanut monta, monta kuukautta. Iina ja Tuomas tulivat vierailulle ja meilläkin oli lomanen. Vietimme ensin aikaa Wienissä joka oli yli 30 asteen helteessä melkoisen kuuma kokemus. Mutta kivaa meillä oli ja kaikki yllätyimme positiivisesti Wienin tunnelmasta. Wienin kuumia tunnelmia löydät täältä ja keisarillista menoa täältä.

Kun kulmilla melkein olimme kävimme myös Bratislavassa. Erinomainen päiväkohde erityisesti sunnuntaina kun Itävallassa kaikki paikat ovat kiinni.

Kaikki ihana loppuu aikanaan ja Iinan ja Tuomaksen oli aika lähteä takaisin Suomeen. Siellä odottaisi Kerttu-koiran lisäksi muuttohommat. Olisi suonut paluumatkan sujuvan mutta Wienissä oli ukkosmyrskyä ilmassa ja lento viivästyi useamman tunnin. Samalla Iina ja Tuomas myöhästyivät jatkolennolta joten hiukan venähti pitkäksi. Jälkeenpäin olen lukenut että Wienin kenttä on ukkosherkkä ja kesällä viivästymisiä tapahtuu. Turvallisuus ennen kaikkea ja täällä kukkulallakin säävaihtelut ovat melkoisia. Kun myrskyää tai tuulee niin se tapahtuu sellaisella puhurilla että kaikki sen huomaa.

Edessä on heinäkuu, kuukausi jolloin ei varmaankaan tapahdu yhtään mitään. Tai näin ainakin toivon koska olemme kukkulalla pääsääntöisesti itseksemme eläinten kanssa. Toivomme siis paljon aurinkoa, lämpöä ja rentoja sekä yllätyksettömiä päiviä. Hiukan samanlaisia kuin työelämässäkin kesälomalla. Rentoa kesämieltä kaikille!