Syksy vierähti Lehtolassa ja yhtäkkiä oli talvi. Lumilapio kaivettiin esiin ja pientä kiroilua oli ilmassa. Pakko myöntää, viimeinen viikkomme Suomessa oli ankara. Tavaraa pakattiin autoon nilkat sohjossa ja sormet jäässä. Yöunet jäivät vähiin, kun pohdiskelimme, pääseekö kesärenkailla edes liikkeelle. Onneksi naapurissa, tarpeen vaatiessa, olisi traktoreista vetoapua tarjolla. Pönttöuunia lämmitettiin tosimielellä, ilmalämpöpumppu puhisi ja onneksi torppa lämpeni. Unelmoimme Espanjan valosta ja lämmöstä, paikalliset sääennusteet näyttivät tuleville viikoille suotuisilta.
Marraskuun alussa karavaani starttasi ja täyteen pakattu automme suuntasi kohti Helsinkiä. Onni oli puolellamme, selvisimme sorateiden ylämäistä, alamäistä ja kurveista asfalttitielle ilman haavereita. Tämä on kyllä automatka, jonka muistan pitkään. Aluksi hirvitti, sitten jännitti ja lopuksi nauratti -ja koko ajan väsytti unenpuutteesta.
Mahanpohjaa kutitti kun Finnlines starttasi kohti Travemundea -nyt se on totta ja matka oikeasti alkoi. Määränpäämme oli Orihuela Costa, lähelle Torreviejaa. Hiukan vajaa viikko ajoa ja kilometrejä ainakin riittävästi. Itse jäin vuorotteluvapaalle ja Joni jatkoi normaalisti päivätöissä etänä Espanjasta.
Espanja ei ole meille kovin tuttu maana, pienet lomareissumme ovat aiemmin suuntautuneet enemmän Italian ja sen naapurivaltioiden suuntaan. Manner-Espanja on käytännössä meille tuntematon, mutta emmeköhän me jotenkin tutuksi tulla seuraavan puolen vuoden aikana. Tutustumistamme auttaa Espanjan landlordimme joilla tuntemusta ja vinkkejä riittää jaettavaksi.
Laivamatka meni jouhevasti, joogailemaan mahtui hyvin pienessä kuntosalissa. Saunassa ja porealtaassa oli tilaa, marraskuun alku ei taida olla turistikauden high peak. Lauttamatka on helppo tapa päästä Saksaan kohtuullisella kustannuksella ja pienellä vaivalla. Vaihtoehtoja toki on ajella Ruotsin tai Baltian läpi (ja lisätä erilaisia lauttapätkiä matkan varrelle tai sitten ei). Vaihtoehdot vaativat enemmän ajokilometrejä ja enemmän järjestelyjä yöpymisten osalta. Meillä oli rajattu aika käytössämme, joten Finnlinesin palvelut oli meille sopiva ratkaisu.
Travemunden satamaan lautta saapui iltasella. Ensimmäinen yöpyminen oli varattu läheltä satamaa hotel Schweizerhausista. Kustannus oli varsin kohtuullinen, hyvä parkkipaikka ja erinomainen aamiainen. Varsin näppärä vaihtoehto iltalautalla tulijoille, aamusella kätevä lähteä jatkamaan matkaa.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mielelläni kuulisin ajatuksiasi!