Kotini on linnani, elämää Chateaun mailla

Pari kuukautta olemme nauttineet uudesta elämästämme lähellä Lavalia. Monenlaisia asioita on tullut vastaan mutta kyllä Ranska valloittaa! Täällä maaseudulla olemme saaneet nauttia kaikesta aidoimmillaan kuten täällä Loiren laaksossa tapana on.

Chateau

Chateau on huikaisevan kaunis valossa kuin valossa. kaikissa tunnelmissa. Linnaa katsellessa tulee mieleen satu Prinsessa Ruususesta, jotain samaa tunnelmaa siinä on. Aamuisin kävellessä tallille aina ihastelen linnaa ja sen todellista kauneutta. Ei haittaa vaikka joku paikka repsottaa, romantiikan tunnelma paikkaa monta kulumaa. 

Alun perin linna on rakennettu kesäasunnoksi mutta myöhemmin siitä on tullut perheen vakituinen koti. 

Koti on paikka jossa leivotaan sämpylöitä

Asustelemme Chateaun mailla, erittäin tunnelmallisessa portinvartijan/ tilanhoitajan kodissa. Kotimme sijaitsee alatallin päässä, nukumme proosallisesti vanhassa maitokeittiössä. Toki perusteellista remonttia on tehty käyttötarkoituksen muuttuessa ajan kuluessa. 

Talven tullen lämmityksestä on tullut päivän askare. Kotimme eristys ei ihan täytä pohjoismaisia normeja (tuskin mikään paikallinen asumus täyttää) ja niin ollen ilmanvaihto toimii loistavasti. Se onkin tarpeen kun toisinaan takka savuttaa sisään(kin) päin. Lämmitys toimii metrisiä halkoja syövällä takalla, ja jos viluttaa muitakin lämmönlähteitä löytyy. Takka on kuitenkin olohuoneemme sydän ja puuvarastosta ei puu kesken lopu. Myrskyt pitävät huolen Chateaun mailla puun karsinnasta ja silloin halkovajan täytettä syntyy aina lisää. Suomalaisittain on hämmentävää että takkaan tuupataan lähinnä jalopuita kuten tammea. Hyvä puu se onkin mutta todella tiivis ja vaikea poltettava.

Arki on arkea Chateaun maillakin. Sämpylöitä leivotaan (tosin varsin kyseenlaista hommaa Ranskassa, leipien supermaa kun on kyseessä), joogaillaan, katsellaan leffoja ja retkeillään. Elämä maistuu mainiolta ja kiireettömältä. Aikataulupainetta ei ole ja asiat tapahtuvat omalla ajallaan, kuitenkin yleensä joskus.

Lähinaapurit

Chateaun mailla on paljon asukkeja, valtaosalla on neljä jalkaa. Löytyy kissoja, koiria, hevosia ja kanoja. Vähemmän haluttuja vieraita ovat kaniinit, ketut, nutriat ja muut nelijalkaiset kuten hiiret ja myyrät. 

Usein aloitamme päivän askareet heppahommilla. Ferrari-tason hepat ovat yön tallissa, kaikki muut (ehkä kymmenisen kappaletta) viettävät aikaa yötä päivää laitumella. Ja kuinka upeat laitumet ovatkaan, kyllä on heppasilla hyvä olla! Kuvassa taka-alalla oleva heppa ei ole heinä-ähkyssä vaan odotamme varsaa syntyväksi alkuvuodesta.

Kanat ovat vaativaisia eläimiä mutta myös varsin omapäisiä. Armoton kaakatus kuuluu kanalasta jos aamuruoka on myöhässä. Melkoinen purputus kuuluu myös kun viikkosiivous on tehty, selkeästi oljet ja heinät ovat väärässä asennossa normaaliin nähden. Toisaalta kun tätä laumaa jaksaa hoitaa huolella niin he tyytyväisinä putkauttelevat säännöllisesti munia aamupalapöytäämme. Paitsi jos kanalan ovi on jäänyt auki, silloin lauma käy munimassa jossain pitkin linnan puutarhaa. Viimeksi löysimme melkoiset muninnat heinäsiilon kätköistä, niistä olisi syntynyt omeletti jos toinenkin.

En ole ollut kissaihminen mutta hyvin me tullaan juttuun. Tallilta löytyy pikkuinen (tai hän oli parikuinen kun tulimme) Georgie, hirvittävän kiukkuinen ja sähisevä, puolivilli Mama-cat ja keltaoranssi Firefly. Kullakin vahva oma persoonallisuutensa, vain pikkuinen Georgie suostuu syliteltäväksi. Tosin siitäkin on jo aikaa kun vietimme Georgien kanssa lähes symbioosissa kaikki päivämme, näin ne pienet kasvaa.

Meillä on ilonamme kaksi kultaista noutajaa, Rosa ja Lisa. Ihanat rapapellet kulkevat pitkin tiluksia ja ovat kaikissa päivän toimissa mukana. Lähes joka ilta jompikumpi (tai kumpikin) käy ovellamme haukkumassa ovikellon merkiksi. Pohjattomalla ruokahalulla varustettu lady-kaksikko haluaisi tulla tsekkaamaan mitä illalliseksi on tarjolla -jos vaikka parempaa kuin Chateaussa? Tai tallissa, siellä ruokavarannot ovat suorastaan yltäkylläiset (varsinkin kun tonkii kaikki roskikset ja hevosten karsinat).

Tällä hetkellä elämme keskitalvea ja lämpötila on sen mukainen. Päivisin ollaan alle kymmenessä asteessa ja joskus öisin jopa nollan tienoilla. Kevät on kuitenkin tulossa kovaa vauhtia, tulppaanit ja narsissit jo kurkistelevat kukkaruukuissa. Kaupoissa näkyy jo hiukan siemeniä kylvettäväksi, piakkoin sitä saakin jo salaatit aluilleen. On hauskaa nähdä kuinka tämä kaikki ihanuus täällä puhkeaa kukkaan, vihreyttä täällä riittää luonnossa ympäri vuoden.

Feliz Navidad, juhlakautta espanjalaisittain

Joulu juhlista jaloin ja sitä espanjalaiset toteuttivat tarmokkaalla otteella. Asialleen vihkiytyneen mittarina voinee pitää mittarina juhlakauden pituutta ja jouluvalojen sekä koristeiden määrää. Valoa pimeään kaivataan Espanjassakin.

Juhlakauden aloitus

Jouluvalot Torreviejassa sytytettiin 1.12. ja oli aika aloittaa reilun kuukauden mittainen juhlakausi. Kirkko koristeltiin kukkalähetyksillä joita kaupungin yhteistyökumppanien lähetystöt toivat pormestarille tervehdykseksi kuluneesta yhteistyöstä. Kukkia tulvi erilaisten lähetystöjen tuomana usean tunnin ajan, soittokunta soitti ja tunnelma oli juhlava. 

Espanjalaisille Belen (jouluseimi) on tärkeä osa loppuvuoden juhlintaa. Torreviejan Belen avattiin virallisin seremonioin samassa aloitusjuhlassa. Belen oli noin 200 neliötä, erityisesti tätä tapahtumaa varten rakennettu lasinen rakennus. Belenissä oli vuonna 2023 yli 5000 figuuria eri kuvaelmissa. Avausiltana Beleniin oli aivan valtaisa jono, kärsivällisesti espanjalaiset lapsetkin jonottivat ilman kiukuttelua. Kävimme juhlakauden aikana useammankin kerran katsomassa joko Belenin jonot olisivat hiukan lyhentyneet. Ehkä hiukan oli mutta silti, vielä juhlakauden lopussakin, jonottelimme Beleniin hetken jos toisenkin.

Espanjassa opimme että ei ole juhla eikä mikään jos siihen ei jonkunlaista kulkuetta tai paraatia järjestetä. Viikon verran sulattelimme joulun aloitusta ja olimme valmiina todelliseen koitokseen, Inmaculada Concepción (Purisima Concepción) juhlakulkueeseen. Tapahtuma oli tunnelmaltaan harras ja juhlallinen, pyhimyksen pasoa kuljetettiin kynttiläsaattueessa ympäri kaupunkia orkesterin soittaessa. Hartaan tunnelman vuoksi olikin melkoinen yllätys kun juhlakulkue pysähtyi satamaan päästyään, paso käännettiin ympäri kohti merta ja alkoi hurja ilotulitus. 

Myöhemmin opimme että mascletas on aina paikallaan siinä missä kulkueetkin. Suomalaisesta näkökulmasta olen tainnut vain tottua erilaisiin juhliin kun ilotulitteet kaivetaan kätköistä esiin.

Alcoyn vinkeät pajet

Alcoyn kaupunki sijaitsee vuoristossa, vajaa 100 km Alicantesta koilliseen. Viehättävä pieni kaupunki jossa on historiaa kerrottavaksi monen tarinan verran. Jos satut pitämään patikoinnista Alcoy on juuri sinua varten, vuoristossa riittää polkua tallattavaksi.

Joulu on hauska juhlatuokio vuoden lopussa mutta espanjalaiset tietävät että oikea "juhla" on vasta loppiaisena. Loppiaisen Kolmea kuningasta jaksetaan odottaa ihan koko vuosi, erityisesti Alcoyssa heitä odotetaan innolla. Alcoyn loppiaisperinnettä on dokumentoitu vuodesta 1885 eteenpäin, ensimmäisiä tekstejä juhlinnasta on jo 1860- luvun loppupuolelta. Kolme kuningasta saapuvat juuri ennen loppiaista Alcoyn läheisille vuorille ja laskeutuvat loppiaisena jakamaan lahjoja kaupunkiin pajejen avustuksella.

Tontut liikkuvat joulukuun ajan Alcoyssakin mutta nämä pajet näyttävät kovin erilaiselta kuin suomalaiset serkkunsa. Pajet tuovat loppiaisena lahjat pitkien tikkailla parvekkeille (konkreettisesti useiden metrien korkeuteen) painovoimaa uhmaten. Tämän vuoksi Alcoyssa joulukoristukset kaduilla olivat joko punaisia tikkaita parvekkeilla, muovi-pajeja näyttämässä mallia parvekkeilla killuen tai sitten paje-julisteita. Jollain tavalla mieleeni tuli lapsuuden lakritsapötköt....erilaista joka tapauksessa. 

Ei juhlakautta ilman Beleniä, Alcoyssa asiaan oli paneuduttu erityisten Belen- näyttelyiden ja -tapahtumien voimalla. Vaadittiin useampi kirkko ja jokunen juhlatila kaikkien Belenien esittelyyn, täytyy todella ihailla kaikkien yksityiskohtien määrää.

Alicanten suurempi seimi

Alicanten jouluvaloja ihailimme hiukan ennen jouluaattoa. Alicantessa ei jäänyt epäselväksi että seimi on tärkeä, valo-Joosef oli rakennettu 19 metriä korkeaksi. On pakko sanoa että näky oli melko mykistävä kun valot vaihtelivat diskoteekki-malliin, vain musiikki puuttui. Espanjalaiset ovat rentoa porukkaa joten eiköhän siinä olisi Joosefin valoissa tanssahdeltu jos musiikkia olisi raikunut ämyreistä.

Alicanten joulu tarjosi tutumpaakin tunnelmaa. Erityisesti Ayuntamientoa (vapaa maalaiskäännös kaupungintalo tai kaupungin valtuusto) ympäröivä puisto oli tunnelmallisesti koristeltu. 

Satumainen Cartegena

Cartagenan kaupunki on täynnä kauneutta ilman jouluvalojakin. Joulukoristeet tekivät kaupungista kuitenkin aivan satumaisen. Aukioilla oli paljon valokoristeita ja pääkatu oli täynnä yksityiskohtia. Kaupungin pitkä historia näkyy rakennuksista ja ne luovat oivallisen raamin juhlakimallukselle. Jos jostain niin täältä joulumieli tarttuu kulkijaan, kenties mukillinen lämmintä ja pieni pala turronia niin kaupungin ihastelu taittuu mukavasti. 

Once again folks, Murcia

Murcian kaupungista muodostui meille monellakin tavalla tärkeä ja tuttu paikka. Viikoittain kävimme Murciassa joogan merkeissä ja mielellämme teimme sinne päiväretkiä muulloinkin. Saimme odotettuja jouluvieraita Suomesta joten pakkasimme autoon koko jengin, ihmiset ja yhden pikkuisen koiran, ihastelemaan Murcian joululoistoa tällä kertaa päivänvalossa.

Murcia on itsehallintoalueen pääkaupunki ja se näkyi joulukoristuksissakin, hiukan enemmän ja hiukan prameampaa. Kukkasia oli Ayuntamienton eteen istutettu tuhansia, puistosta oli luotu jouluinen puutarha. Joulutähtiä kaikissa mahdollisissa väreissä, massoittain tulilatvoja ja kaikenlaisia etelän kukkasia joita en edes tunnistanut. Näin kukkaihmiselle näistä kukista riitti iloa useammaksi viikoksi joogareissuilla, kukkaistutukset vaihdettiin vasta kevään karnevaalikauden kunniaksi. 

Murcian Ramblan toisessa päässä on suuri aukio Placa Circular. Puisto oli muutettu joulun ihmemaaksi ja puiston keskiaukiolle oli rakennettu luistinrata. Melkoinen suoritus kun ottaa huomioon että lämpötila oli rapian viisitoista astetta ja aurinko paistoi. Kovin pitkäaikaista huvia ei tästä luistinradasta luvattu vain joitakin päiviä ja säävarauksella. Me emme tällä kertaa laittaneet luistimia jalkaamme, ei tullut mieleenkään että niitä olisi Espanjassa tarvittu.

Samaan aikaa Circular-aukiolla oli tarjolla kaupungin joulutervehdys asukkaille. Jonottajille oli tarjolla sekä suolaista leivonnaista että olutta. Kummatkin jonot etenivät varsin rivakkaan tahtiin ja sopuisasti,  kaljajonossa ei ollut sen enempää ruuhkaa kuin piirakkajonossakaan. Hiukan seurueessamme pohdiskelimme kuinka sujuvasti sama tarjoilu olisi Suomessa sujunut. 

Näiden joulukokemusten jälkeen tuli jouluähky, rajansa se on koristeillakin. Pidimme muutaman viikon totaalista glitterivapaata ja siirryimme vapaa-ajalla patikkahommiin. Kalenterissa tosin vilkkui vielä loppiainen ja se vasta melkoinen spektaakkeli olikin.

Murciaa ei voi ohittaa ilman kurkistusta Ayuntamienton sisälle, sielläkin oli -yllätys !- Belen mutta tämän portaikon muistan varmasti pitkään. Felices fiestas para todos!

 

Port-du-Salut, juustoklassikko luostarista

 Asumme lähellä Entrammesin kylää. Vinkeä, pieni kylä jossa on isoja tarinoita, roomalaisten antiikkikylpylä ja luostarijuustoa. 

Port-du-Salut luostari

1800-luvun alkupuolella Ranskassa kuohui Napoleonin sotien mainingeissa. Napoleonille kävi niin kuin kävi ja hänet karkotettiin Elban saarelle. Kun jonkunlainen rauha palasi maahan palasivat myös trappistimunkit takaisin luostareihin. Entrammesin hylätty Port-du-Salut luostari sai myös uudet asukkaat ja virallisen paavin tunnustuksen luostaritoiminnalle 1816.

Trappistit ovat tunnetusti olleet ahkeria töissään ja Port-du-Salutissa he valmistivat juustoa. Nykyisin luostarissa on pieni joukko munkkeja jotka viljelevät puutarhassaan hyötykasveja lähinnä omaan käyttöönsä. Luostarissa on myös vaatimaton hostelli rauhaa ja hiljaisuutta kaipaaville. Pyhiinvaeltajia varten luostarialueelta löytyy pieni yöpymispaikka avuksi matkantekoon. Luostari sijaitsee kauniilla paikalla Mayenne-joen varrella. Luostarialue itsessään on yksinkertainen mutta huokuu rauhaa ja pysähtyneisyyttä. 

Port Salut juusto

Port Salut juusto on kotoisin Entrammesin luostarista. Juusto valmistetaan perinteisesti käsin pastorisoidusta lehmänmaidosta ja se luokitellaan puolipehmeäksi juustoksi. Juustokiekko painaa noin pari kiloa ja perinteisesti kiekko suojataan kitillä. Toki moderneina aikoina muoviakin käytetään. Port Salut juustoa valmistetaan käsin edelleen useissa eri luostareissa erityisesti Bretagnen alueella, mutta ei enää Entrammesissa. Sen sijaan luostarin vieressä sijaitsee laadukas fromagerie jossa kaikenlaisia juustoja on joka makuun ostettavaksi ja maistettavaksi. 

1870- luvulla luostarin johtaja teki diilin pariisilaisen juustokauppiaan kanssa. Koko Entrammesin luostarin tuotanto myydään yksinoikeudella vain tämän juustokauppiaan kautta. Nälkä kasvaa syödessä ja teollinen tuotanto-oikeus Port Salut juustolle myytiin 1950-luvulla. Joitakin vuosikymmeniä tämän jälkeen Port-du-Salut luostari valmisti vielä juustoa perinteiseen tapaan, vain nimi vaihtui.

Suomessa Valio oli etujoukoissa hereillä ja ryhtyi tuottamaan Port Salut juustoa 1951 tuotenimellä Luostari. Kenties tämä juustoklassikko löytyy joulun aikaan sinun juustotarjottimeltasi?

Terveydenhuoltoasioita

Minulla on kokemuspohja terveydenhuoltopalveluiden käyttäjänä ulkomailla. Viime vuonna tutustuin perinpohjaisesti Espanjassa Quiron- yksityissairaalan prosesseihin ja ihastelin tehokkuutta ja näppäryyttä. Toki matkavakuutus takataskussa elämä on helpompaa. Espanjan julkisen puolen toimivuudesta en osaa mitään sanoa, moni on sitäkin kehunut.

Täällä Ranskassa kaikki onkin sitten hiukan toisin. Maan terveydenhuoltojärjestelmä perustuu lakisääteiseen sairaskuluvakuutusjärjestelmään. Periaatteessa kaikilla talouksilla on kotitalouskohtainen omalääkäri joka hoitaa, ainakin alkuun, kaikki mahdolliset murheet. Omalääkärin kautta saa myös lähetteen erikoislääkärille jos sellaista sattuu tarvitsemaan. Tämäpä kuulostaa mainiolle paitsi....Ranskassa on hurja lääkäripula ja omalääkäreitä ei riitä kaikille. Ulkomaalaisen näkökulmasta on hyvä kertoa että vielä vähemmän löytyy englanninkielen taitavia omalääkäreitä. Ja jos löytyy on asiakkaaksi pääsyjonot aivan valtavat, FB- ryhmät ovat täynnä keskusteluja mistä oma englannintaitaja omalääkäri.

Julkisen terveydenhuollon järjestelmä aiheuttaa, ainakin omalla asuinpaikallamme ei-turistialueella, sen että yksityisiä sairaaloita tai terveydenhuollon palveluntarjoajia ei ole. Periaatteessahan kaikilla tarvitsijoilla on omalääkäri. 

Apteekissa

Pari viikkoa arkea linnan mailla ja tuli asiaa apteekkiin. Kaipasin lääkettä, esimerkiksi Bacibact- puuteri tai joku vastaava, pienen ihovaurion hoitoon. Luullakseni ihan käsikauppatavaraa Suomessa muttei Ranskassa. Olen käynyt kuluneella viikolla useammassakin apteekissa monenlaisella menestyksellä. Yhteistä kaikille käynnille on että englantia ei puhu kukaan ja oma ranskankielentaitoni on vähäinen, siis olematon. Jokaisella käyntikerralla olen kuitenkin saanut palvelua ja yritystä ongelman ratkaisuun on ollut vaihtelevasti. 

Opin Espanjassa että apteekista saa melkein mitä vaan osaa pyytää ja Suomessakin apua löytyy moneen vaivaan. Ranskassakin pitää osata pyytää, mistään hyllyistä ei lääkkeitä itse nappailla, ja samalla voi varautua siihen että reseptiä kaipaillaan tiskin toisella puolella.

Lääkärissä

Ikävästi tuli sitten asiaa lääkäriin kun kotikonstit eivät auttaneet. Lavalin kaupungissa on reilu 50 000 asukasta ja sairaaloita riittää joka lähtöön. Kokeilimme vinkin pohjalta ensin pientä terveysasemaa mutta siellä autetaan vain Lavalissa vakituisesti asuvia henkilöitä. Meitäkin autettiin antamalla oikean sairaalan osoite mihin kannattaa seuraavaksi suunnata.

En tiedä onko Polyclinique de Maine paikallinen terveyskeskus, keskussairaala vai kenties yliopistollinen sairaala mutta melkoinen kolossi se on. Vaikeinta lääkärin pakeille pääsemisessä oli ylittää vastaanottosihteerin kynnys kirjata minut jonoon. Sihteeri oli varsin kiukkuinen ja erityisesti koska ranskankieli ei vieläkään minulta taittunut. Google kääntäjällä selvisimme ja pääsimme jonon jatkoksi. Tämä sihteeri ei ehkä ole aivan viime aikoina käynyt asiakaspalvelun peruskoulutusta.

Siinä jonotellessa, useamman tunnin, ehti nähdä paljon sairaalan tapahtumia. Pahaksi onneksemme olimme jonossa myös lounasajan ja väitän että ei-pakolliset toiminnot pysähtyivät tässä sairaalassa hetkeksi täysin. Masut täynnä muurahaisarmeija ryhtyi taas hommiin; hoitajat, sihteerit, avustajat (ketä kaikkia he olivatkaan) kipittivät pitkin suurta aulaa mapeittain papereita mukanaan. Ja takaisin toiseen suuntaan samat tai ehkä eri paperit mukanaan. Samassa odotusaulassa oli jonkunlainen erityislääkäreiden konsultaatiotoiminto, vastaanotolle tulevat asiakkaat kiikuttivat sinne papereitansa enemmän tai vähemmän, jokaisella oli jonkunlainen kansio mukana. Tulin siihen lopputulokseen että Kanta-järjestelmän tapaista terveydenhuoltojärjestelmää tuskin Ranskassa on ja potilaan tulee itse arkistoida omat sairaskertomuksensa paperilla lääkäreille nähtäväksi. Tai sitten he kiikuttivat papereita lääkäreille varmuuden vuoksi, käyhän se toki näinkin. 

Vihdoin kun lääkäriin pääsimme, täsmälleen jonotusjärjestyksessä, löytyi klinikalta englantia taitava naislääkäri ja tutkimus hoitui alle viidessä minuutissa. Lääkäri pahoitteli ettei hänen englantinsa ole superhyvää, itse pahoittelin että en taida ranskaa lähes sanaakaan. Ystävällinen nainen kaiken kaikkiaan, toivon hänelle paljon jaksamista jonojen keskelle. Lääkärireissu päättyi samaisen sihteerin pakeille josta aloitimmekin. Sihteeri antoi lääkärin määräämän reseptin, hoiti maksutoimenpiteet (26,50 € ilman korvauksia) sekä antoi meille sopivia kaavakkeita täytettäväksi mahdollisia Ranskan "kela-korvauksia" hakemista varten. Luin tästä erinomaisesta linkistä EU terveydenhuolto että Ranskassa lakisääteinen sairasvakuutus korvaa noin 80% sairaanhoidon kustannuksista. Siis lähes ilmaista ja ainakin kovin erilainen järjestelmä kuin Suomessa. 

Toivon että tämä oli ainoa ja viimeinen lääkärireissu Ranskassa ollessamme. Jos tarvetta, huonolla onnella, tulisi en mene lääkäriin lounasaikaan. Kaikki hoituu aikanaan ja tavallaan mutta hoituu kyllä. Tästä huolimatta...Olisin mieluummin mennyt yksityiselle palveluntarjoajalle ja hoitanut tämän varsin pienen terveysmurheen nopeammin ja ehkä hiukan suuremmalla nipulla euroja. Näitä tilanteita varten on kattava matkavakuutus. 

Siinä jonotellessani kaipasin espanjalaisen Quironin tehokkuutta, asiahan olisi voinut hoitua jo espanjalaisen apteekin tiskillä. Toisaalta mietin myös minkälaista apua ja hoitoa mahtaa ulkomaalainen saada suomalaiselta terveysasemalta?

Päiväkävelyllä Honfleurissa

Honfleurin pikkukaupunki sijaitsee Seinen suistossa, Calvadosin departementissa. Monet kuuluisat 1800-luvun impressionistit, kuten Claude Monet, ovat ikuistaneet Honfleurin sataman ja kaupungin pikkukatujen rosoista kauneutta. Valo-olosuhde on Honfleurissa erityinen ja tunnelma pittoreski, kuvauksellinen kohde kaiken kaikkiaan. 

Honfleur on ollut keskeinen satamapaikka 1100- luvulta lähtien. Nykyisin läheinen Le Havren kaupunki on rakentunut moderniksi ja tehokkaammaksi satamaksi mutta Honfleurin satama on edelleen toiminnassa.

Kujilla kuljeskellen

Vietimme Honfleurissa aikaa ilman selkeää päämäärää tai vierailukohdetta. Lokakuun loppupuolella turisteja oli varsin maltillinen määrä liikkeellä joten tungoksessa emme joutuneet tallustelemaan. Tutustuimme satama-alueeseen ja kävelimme pitkin pikkuisia katuja. Kameran rullaan tarttui menneisyyden tunnelmaa ja ihastuttavia taloja muistoksi kepeästä päivästämme. 

Ranskan vanhimpiin kuuluva puukirkko, Eglise Sainte-Catherine tuli kuin yllättäen eteemme keskellä toriaukion markkinatunnelmaa. Kirkko oli kyllä yllättävä ja en voinut olla mielessäni vertailematta Kerimäen puukirkon ilmavaa kauneutta. Eglise Sainte-Catherine oli ulkoa harmaantunut, melko massiivisen näköinen ilmestys. Sisällä tumma tunnelma jatkui hämmentävällä tavalla sekoittuen keskiaikaiseen arkkitehtuurin tunnuspiirteisiin. Myöhemmin luin että kirkkoa on "paranneltu" ja laajennettu useampaan otteeseen vuosisatojen aikana ja tämän vuoksi lopputulos ei ole yhden tyylisuunnan mukainen. Jossain jopa luonnehdittiin kirkon ulkomuotoa kaatuneeksi laivaksi. En tiedä olisinko itse juuri tätä vertauskuvaa osannut käyttää mutta erilainen kirkko se joka tapauksessa oli.

Lounasaika

Honfleurissa on tarjolla kahviloita ja ravintoloita joka makuun. Kuten muuallakin Ranskassa, paikalla kannattaa olla puolen päivän tienoilla jos aikoo paikkansa herkkujen ääreltä varmistaa. Hintataso kaupungissa on korkeahko ja jotenkin emme mieleistämme pikkubistroa löytäneet. Tai ehkä ei vielä ollut ihan riittävä nälkä. 

Ajoimme pienen pätkän kaupungin ulkopuolelle Gonneville-sur-Honfleur nimiseen kylään. Sieltä löytyikin oivallinen, aito ranskalainen bistro tyypilliseen päivän menu-tapaan. La Merle Blanc tuo vieläkin hymyn huulille herkullisia makuja muistellessa.

Honfleurissa on paljon löydettävää joten pidempikin vierailu onnistuu mainiosti. Meille Honfleur tarjosi rauhallisen paikan kauneuden ihasteluun ja yleiseen haahuiluun. Silloin kun nähtävää ja kulttuuritarjontaa pursuaa kaikkialla on hyvä lepuuttaa aivojansa yleisen olemisen tunnelmassa. Ehkä juuri kuljeskellessa löytääkin ne mieleenpainuvimmat hetket. 

Normandia valloittaa

Päädyimme lomailemaan Normandiaan täysin sattumalta ja lähinnä kartan ohjaamina. Osuuhan maakunta melkein reitin varrelle kun Loiren alueella on matkan päätepiste. Onneksemme saimme erinomaisia matkailuvinkkejä työkaveriltani, oli jotain kiinnekohtia joiden varaan lomaviikkomme rakensimme. Ranskassa lomailun suhteen olemme jotakuinkin noviiseja, tässä sitä on suuri maa valloitettavaksi. 

Normandia on Ranskan maakunta joka jakautuu kahteen hallinnolliseen alueeseen, Haute-Normandie sekä Basse-Normandie. Keväällä paluumatkallamme Espanjasta tutustuimme Givernyssä sijaitsevaan Claude Monet'n kotitaloon ja puutarhaan ylä-Normandian puolella. Tällä kertaa keskityimme rannikkoseutuun ja lomailimme verkkaisesti matkaa tehden vajaan viikon pohjoisesta etelään päin. 

Viehättävää maaseutua

Ajelimme pitkin maaseutua pienenpieniä teitä pitkin ja näimme oikeasti, tai näin ainakin toivon, onnellisia maaseudun eläimiä suurilla laitumilla. Siellä sopii maiseman vehreydessä lehmän märehtiä ja miettiä maailman menoa. Lokakuun lopussa hyvinä päivinä lämpötila kipusi lähelle kahtakymmentä astetta. Syksy teki tuloaan ja matkalle mahtui myös sumuisia, vilpoisempia päiviä. 

Maaseutu oli ihanasti kumpuilevia peltoja ja jyrkempääkin rinnettä, jokaisen mutkan takana jotain viehättävää katseltavaa. Jos täälläpäin joskus joku ajelee kannattaa navigaattorista täpätä tullitiet pois ja nauttia todellisesta maaseudun idyllistä. Ranskalaiseen tapaan liikenneympyrät tulevat hyvin tutuksi, on hämmentävää kuinka paljon ympyröitä mahtuu suoralle tielle. 

Étretat

Étretat on pieni kunta Seine-Maritimen departimentissa. Niin pieni kaupunki Étretat on että sitä joutuu hiukan etsiskelemään kartalta. Étretatin kuuluisat rantakalliot on suojeltu ja niille kiivetessään kannattaa olla varovainen, turvakaiteita ei ole liiaksi rakenneltu. Itse kylä on erityisen viehättävä ja ilolla me siellä kävelimme. Näin myöhään syksyllä turisteja oli jonkun verran mutta voin kuvitella mikä suhina kaupungissa on kesäaikaan. 

Opimme lomallamme hyvin nopeasti, muutamassa päivässä, että lounaalle kannattaa tehdä lähtöä hyvissä ajoin, muutoin voi jäädä ilman. Sanotaan ranskalaisten ajantajusta mitä tahansa mutta ruokailun suhteen he ovat täsmällisiä. 

Kuvan pikkukuppilan ovella oli pieni jono noin 11.30 ja kyltin mukaan ravintola avautui kello 12. Päätimme tehdä lyhyen kävelylenkin korttelin ympäri ja kun palasimme noin 11.50 oli jono venynyt ihan hurjan mittaiseksi. Taisimme olla viimeiset asiakkaat jotka vielä pääsivät sisään istumaan. Vilpoisalla terassilla oli paikkoja ja nekin täyttyivät salamannopeasti. En muista nähneeni aiemmin missään yhtä nopeaa ravintolan täyttymistä, avaushetkestä noin viidessä minuutissa jokainen pöytä ja tuoli täynnä asiakkaita. Kyllä kannatti jonottaa, perinteisesti valmistetut simpukat rapeilla ranskalaisilla ja normandialaista siideriä kyytipojaksi -nyt olimme makujen ytimessä. Viihdyimme lounaalla mainiosti, pitkän kaavan mukaan ja koko menun mitalla. 

Välkommen ombord

Viimeinen viikkomme Lehtolassa sujui rauhallisesti matkaa valmistellen, tunnelma oli positiivisen odottava. Sää suosi, syksyinen ilma parhaimmillaan. Nyt oli aikaa ajatella ja rauhoittua kohti tulevaa. Lähtöaamuna havahduin että aamuisin on jo pimeää. Mukavista keleistä huolimatta syksy on jo Suomessa -ihan pian myös pitkä talvi. 

Syksyistä oli myös Vuosaaren satamassa. Onneksi lauttamatkalla merenkäyntiä ei ollut kovin kummoista, korkeintaan kohtuullista kiikuttelua. Laivamatkan kaava oli jo tuttu viime vuodelta, kuinka kulutamme lähes 36 tuntia ilman ulkoilmaa. Laivalle päästyä ensin joogataan (kuntosalissa ei ruuhkaa ole), sitten saunan kautta illalliselle. Toisena matkapäivänä toistetaan samaa kaavaa ja syödään joka välissä. Kaikissa muissa väleissä notkutaan ja odotetaan matkan päättymistä. Erinomainen matkustustapa kaikille umpistressaantuneille, laivamatka on totaalinen irtiotto -edes wifi-verkko ei (ilman lisärahaa) toimi. 

Majoitusvaihtoehtoja oli Saksan päässä hiukan nihkeästi tarjolla ja päädyimme Lübeckin paikalliseen perushotelliin. Pitkän laivamatkan jälkeen sitä kummasti arvostaa helppoutta ja näppäryyttä majoituksen suhteen. Hyvien yöunien jälkeen oli vuorossa tämän matkan ainoa pitkä ajopäivä Ranskan puolelle, Valenciennesiin.

Lübeck-Valenciennes, 756 km

Sunnuntaisin raskaalla liikenteellä on pakollinen lepopäivä ja moottoriteillä on leppoisa tunnelma ajella. Lähdimme liikkeelle aikaisin ja saimme matkata ensimmäiset pari sataa kilometriä kuin Tre-Hki moottoritiellä konsanaan. Ensimmäiset rekat näimme vasta puolen päivän tienoilla, silloinkin vain satunnaisia kappaleita. Pitkä ajopäivä parin pysähdyksen taktiikalla, alkumatkasta jaksaa autossa istua. 

  

Valenciennes sijaitsee noin 20 kilometriä Belgian rajalta. Luulen että tämä pieni kaupunki ei varsinaisesti ole mistään tunnettu (korjatkaa jos olen väärässä) mutta varsin herttainen se kuitenkin oli. Istumisesta puutuneina kaipasimme kävelyä ja lähdimme keskustaan etsimään sopivaa illallispaikkaa. Sunnuntai ei Valenciennesissä ole varsinainen menopäivä ja tarjonta oli varsin rajattua. Onneksemme ranskalaiset ovat ruokakansaa ja etsiskelyn jälkeen mekin sopivan ravintolan löysimme.

Valenciennes tuntui oikein mukavalle pikkukaupungille, olisi mukava siellä viettää päivä kujia kuljeskellen. Ranskassa paikalliset Nokian kokoiset pikkukaupungitkin tuntuvat olevan varsin viehättäviä.

Syyskauden avajaiset

Käsittämättömän lämmin syyskuun alku hellii torppalaisia. Ilmassa on aamuisin pientä kirpeyttä, joka haihtuu nopeasti lämpöisiin tuuliin ja jopa helteeseen pihamaalla. Näistä luonnonilmiöistä pitäisi olla huolissaan mutta näin kesämaalaisena nautin joka hetkestä.

Venetsialaiset ohitimme ilman suurempia juhlallisuuksia, Eräjärven kesämökkiläiset paukuttelivat ilotulituksia rantatonteillaan, sen jälkeen onkin ollut hiljaisempaa. Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna kutsuimme rakkaimmat syyskauden avajaisiin rosvopaistin äärelle. Helppoa tarjottavaa rosvopaisti ei ole, aikaa ja huolenpitoa se tarvitsee valmistuakseen. Ihan varma en ole ryhtyisinkö hommaan uudelleen, paitsi sopivassa kesäkelissä ja seurassa kenties?

Aamusella, valmiiksi kaivettuun ja ladottuun kuoppaan, tehtiin tulet ja aloitettiin (täysin järjetön) kuopan lämmitys. Kun kuoppa oli kokkien mielestä riittävän lämmin oli aika laittaa valmiiksi paketoitu paisti muhimaan. 

Hiekat päälle ja lisää nuotiopuita palamaan. Aika monta tuntia myöhemmin oli rosvopaisti lisukkeineen valmis ja juhlat valmiit alkamaan. Vielä tarkeni juhlistaa syömällä ulkosalla ja nauttia yhdessä tuikkujen valosta pimeässä illassa. Ihana puheen porina valtasi Lehtolan pihan, paikalla olivat ihan kaikki pikku-Kerttua myöten. 

Uuden edessä on tärkeää hyvästellä asioita, paikkoja ja ihmisiä. Tällä kertaa emme tiedä milloin näemme tällä porukalla uudelleen tai palaammeko Suomeen, saati Eräjärvelle torppaan. Muistot syntyvät luomalla ja kokemalla yhteisiä hetkiä. Tämä porukka on tunnettu loistavista ruokakekkereistä. Pitkä, yhteisten kokemusten ketju ei toivottavasti katkea vaan kenties muuttaa muotoaan. Rakkaimmat ovat aina mukana, vaikka fyysisesti olisivatkin toisaalla. 

Lähtö lähenee ja mielessä kulkee monenlaisia tuntemuksia. Uudesta emme mitään tiedä mutta positiivisin, rohkein mielin uusia kokemuksia kohti -kyllä elämä kantaa.