Buckligen Welt, recap toukokuu 2025

Vappujuhlaa ja Maibaumin pystytys

Toukokuu alkoi hellekelissä ja tutustuimme vappuaattona burgenlandilaiseen vappuperinteeseen, Maibaumiin. Jokaisessa pienessäkin kylässä on vapaapalokunta (ehkä täällä ei ole julkisen yhteisön ylläpitämiä palokuntia?) ja Maibaum pystytettiin VPK:n toimesta kyläläisten kannustaessa. Perinteiden mukaan Maibaum pystytetään vappupäivänä mutta perinteetkin muuttuvat ja nyt pystytys oli kylissä vappuaattona. Kotoisasti käänsimme Maibaumin kevätsaloksi, joksikin sitä piti kutsua, olisihan se voinut olla myös toukosalko.

Kävimme läheisessä Mariasdorffin kylässä katsomassa pystytystä. Tapahtumaan tarvittiin Maibaum, noin 20 metriä pitkä kuusi, josta oli oksat karsittu pois latvaa lukuun ottamatta. Latvus koristeltiin pitkillä nauhoilla. Sitten alkoi itse urakka: traktori, jonkunlaiset työntöseipäät tai -hakaset, reilu kymmenen ukkoa ja riittävästi aikaa. Tätä oli selvästi harjoiteltu aiemminkin, ei ollut yksinkertaista pystyttää pitkää ja kapeaa salkoa sille muurattuun koloon vapaapalokunnantalon eteen. 

Salkoperinne tuntuu täälläpäin olevan muutenkin muodissa, useassa talossa on oma salko pihassa. Salossa voi olla esimerkiksi syntymäpäivien kunniaksi nauhoja joissa on täytetyt vuosikymmenet tai vaikkapa 18 v- nauhoja. Salon voi myös pystyttää jos taloon on syntynyt uusi lapsukainen. Tällöin on tapana, salkoon tai sen läheisyyteen, tehdä kyltti jossa on pienokaisen syntymäpäivä ja hänen nimensä. Ei liene niin pientä juhlaa etteikö yksi salko pihaan mahtuisi? Meidän kukkulalla vietetään kesäkuussa häitä, vielä en tiedä ilmestyykö tontille salko vai ei.

Tällä hetkellä meille on epäselvää kauanko salko, vaikka Maibaum, on pystyssä. Odotetaanko että tulee tuuli ja hoitaa tilanteen? Tätä kirjoitellessa aika monen kylän Maibaum on edelleen pystyssä -tosin Mariasdorffissa se taisi olla jo poissa viime viikonloppuna. Toisaalta Kirchschlagin kylän  liepeillä oleva 70 v - salko on ollut siellä pystyssä nyt jo lähes pari kuukautta.

Pohdimme aiemmin kuinka näitä salkoja kasvatetaan, otetaanko puu ja sitten karsitaan sopivaksi kun pituus on riittävä. Näimme Unkarin puolella rajaa "metsäpellon" jossa salkoja kasvatetaan. Siellä ne kasvaa rivissä ja järjestyksessä mutta jo pienistäkin taimista on, latvusta lukuun ottamatta, oksat karsittu. On näille oltava jonkunlainen kysyntä kun kasvatus on ammattimaista.

Buckligen Welt 

Buckligen Welt on maantieteellinen alue ja se tarkoittaa käännettynä kyttyrämailla, tai ehkä markkinoinnillinen käännös voisi olla tuhansien kukkuloiden maa. Korkeutta alueella on 370-900 metriä ja se pääosin sijaitsee Niederösterreichin maakunnassa, aivan Alppien itälaidalla. Mäkeä siis riittää joka lähtöön ja jokaiseen urheilumuotoon. Täällä voi patikoida, fillaroida ja muuten vain rehkiä ylä- ja alamäkiä omalle kunnolle sopivalla tavalla. 

Toukokuu osoittautui paikallisittain hiukan viileäksi (suomalainen juhannussää siis, hiukan alle 20 astetta) ja otimme kaiken ilon irti patikkahommista. On oletettavaa että jo kesäkuussa lämpötila on sen sorttinen, että patikalle voi lähteä auringonnousun aikaan -aamun jälkeen on jo liian kuuma. 

Patikalla on käyty sekä Burgenlandissa että Niederösterreichin puolella, niin Itävallassa kuin Unkarissakin. Ja vielä on niin paljon patikoitavia polkuja kartta pullollaan! Jos omasta patikkakunnosta ei ole ihan varmuutta voi käydä ensin Bad Tatzmannsdorffissa tekaisemassa virallisen UKK- kävelytestin.

Me kuitenkin kävimme ensin patikalla Steinstückelillä ja sen alapuolella olevissa vehreissä tammimetsissä. Lähikylämme Bernstein ei ole turha paikka kun keskeltä pöpelikköä löytyy suuntaa osoittava kyltti. Tosin kyltin suunnassa saisi rämpiä kilometrin jos toisenkin, ja paljon ylämäkeä, ennen Bernsteinin pikkukylää.

Geschriebensteinin luonnonpuisto on Unkarin ja Itävallan rajan ylittävä luonnonpuisto jossa on historian havinaa itsessään. Jos matka meinaa käydä raskaaksi voi aina piristää itseään pienellä historian oppitunnilla, myös biologian tunnin voisi näissä pyökkimetsissä pitää. Tunnustan että oma muistikuvani Euroopan historiasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen oli hiukan hatara. Nyt on päivitetty kovalevylle keisarikunnan vaiheet. Historian tunteminen tekee olemisesta mielekkäämpää mutta toisaalta historia aina selittää myös osaltaan nykypäivää. Itävaltahan ei ole kovin vanha valtio, tuulista on ollut.

Monikielisyydestä johtuen joskus luonnonpuiston kyltit meni hiukan ohi, siististi kuitenkin matkattiin. Jokamiehen oikeutta täällä ei tunneta, uskomme kuitenkin että maalaisjärjellä pärjää mainiosti.

Hochneukirchenin luona, lähellä Krumbachia, olo oli kuin maailman katolla. Ei sen vuoksi että olisimme olleet erittäin korkealla vaan koska näkymä oli avara ja aukea. Patikkaa sai tehdä aivan yksikseen ja omassa rauhassa. Ainoat kohtaamamme elävät oli tamma-varsalauma korkealla kukkulalla sekä maatilan lehmät jotka olivat matkalla laitumelle. Kyllä me sovussa samoilla aukeille mahduimme.

Toukokuuhun mahtui paljon muutakin...

Toukokuu alkoi mutta myös päättyi juhlien. Rakas kummityttömme Sumu sai valkolakin ja saimme osallistua etänä kekkereihin. Olipa tunteikas hetki, vastahan Sumu oli ihana pikkutytteli. Paljon onnea vielä kerran!

Juhlien väliin mahtui pitkä viikonloppu Budapestissä (tarkemmin täällä) sekä tavallista arkea monen päivän verran. Arkeamme kaunistaa kukkaloisto täällä kukkulallamme, puutarha on valloittava, eikä maisemissakaan ole moitteen sanaa.

Kesäkuussa vietetään rakkauden juhlaa, kauan odotetut ja paljon valmisteluja vaatineet häät ovat tulossa. Paljon on vielä tekemistä ja puuhastelua mutta olen vakuuttunut että juhlat tulevat onnistumaan loistavasti. On mielenkiintoista nähdä kuinka itävaltalaiset häät vietetään. Olemme huomanneet joitakin eroavaisuuksia tavoissa suomalaisiin perinteisiin verrattuna.

Kun häistä on selvitty ja elvytty, kesäkuun kruunaa rakkaamme Iina ja Tuomas vierailullaan meidän mäelle. Ihanaa nähdä pitkästä aikaa! Ei liene yllätys jos kerron että tätä odotan kovasti.

Vuorovetten saari; Mont Saint-Michel

Saari

Mont Saint-Michelin graniittikiveä kutsuttiin alun perin nimellä Mont Tomb. Vuosisatojen kuluessa graniittilohkareesta muodostui ranskalaisen kulttuuriperinnön keulakuva, siluetti liene kaikille tuttu. Unescon maailmanperintöluettelossa saari (ja kaistale lahden rannikkoa) ovat olleet mukana vuodesta 1979 aivan ensimmäisten luetteloitujen kohteiden joukossa.

Mont Saint-Michelessä on Manner-Euroopan korkeimmat (suurimmat vaihtelut) vuorovedet, vaihteluväli on jopa 15 metriä. Saarelle kulkua helpottamaan ja lahden luonnon kulumista estämään rakennettiin pengertie vuosina 2006-2015. Alkuvuodesta vuoroveden vaihtelu on suurimmillaan ja silloin ei edes pengertie säily kuivana. On hetkiä jolloin kumpparit ovat tarpeen kun on menossa saarelle tai saarelta pois, kuivin jaloin ei selviä. 

Pitkän historian aikana on saarella ja saaresta taisteltu monta sotaa ja taistelua. Usein on taisteltu siitä kuuluuko saari Bretagnelle vai Normandialle. Sinällään itse saaren kuuluminen johonkin kuningaskuntaan ei ollut edes merkittävä koska olennaista oli luostarin vaikutusvalta. Luostari on taas kuulunut jo noin 1000-luvulta saakka normannien kirkon vaikutuspiiriin. 

Nykyisin Bretagnen ja Normandian välinen virallinen, maantieteellinen raja on määritelty, vesistön sijainnista riippumatta, 4 km saaren kalliosta länteen. Normandiassa siis ollaan kaikilla mittareilla.

Luostari

Kaikkiin vanhoihin ja kunnollisiin luostareihin liittyy tarina. Mont Saint-Michelissä vuonna 708  arkkienkeli Mikael ilmestyi unessa paikalliselle piispalle ja kehotti ryhtymään rakennushommiin. Aikansa se otti ja pari sataa vuotta myöhemmin benediktiiniläisyhteisö perusti ensin itsensä ja myöhemmin kirkkonsa. Vähitellen myös kylä alkoi kehittymään koska pyhiinvaeltajat tarvitsivat majapaikkaa pitkän matkansa jälkeen.  

Pyhiinvaeltajia tuli enenevissä määrin ja alkuperäinen kirkko kävi ahtaaksi. Kirkkoon rakennettiin neljä kryptaa ympäri saaren kärkeä ja näiden kryptien päälle vielä kokonaan uusi kirkko. Melkoinen saavutus noin 1000-luvun rakentajilta ja noiden aikojen logistiikkaratkaisuilla.  Pengertiestä ei ollut tietoakaan, vuorovesi vaihteli tuolloinkin ja lahdessa juoksuhiekka oli ja on edelleen vaarallisen upottavaa. 1200-luvulla luostariin rakennettiin vielä goottilainen kirkko-osuus: kaksi kolmekerroksista rakennusta, hienoimpina osina nähtävissä on luostari ja munkkien ruokasali.  

Ranskan vallankumous sai aikaan paljon ja kaikenlaista, eikä Mont Saint-Michel ole ensimmäinen luostari joka muutettiin noihin aikoihin vankilaksi. Vuoteen 1863 asti luostari toimi vankilana ja oletetaan että noin 14 000 vankia joutui kärsimään vuoroveden ja hiekan kärsimykset. Olosuhteet vankilassa tuskin olivat Suomen nykystandardien mukaiset.

Toinen maailmansota tuli ja meni, vain saari pysyi edelleen pystyssä. Mont Saint-Michel säilyi sodassa varsin hyvin vaikka saksalaiset miehittivät sen vuosina 1940-1944. Ehkä olosuhteet olivat saksalaisillekin liian ankarat? 

Vihdoin 1960-luvulla uskonnollinen yhteisö palasi takaisin luostariin ja alkoi rauhallisempi ajanjakso. Olisi suotavaa että se pysyisikin rauhallisena ja kestäisi historian myrskyt tulevaisuudessakin. Nykyisin vuosittain saarella vierailee noin 2,5 miljoonaa turistia joista noin kolmannes kiipeää saaren korkeimpaan paikkaan, luostariin, saakka.

Vierailumme

Olen tainnut aiemminkin todeta että Ranskan nähtävyyksistä en juuri mitään tiennyt reissumme alkaessa. Kunnon turistin tavoin tiesin Givenchyn pikkukylän ja Mont Saint-Michelin, ensimmäinen näistä tuli tutuksi jo aiemmin. Vierailimme saarella ja luostarissa pyhäinpäivänä 2024 kun olimme ajamassa viimeistä taipalettamme kohti Loirea. Onneksi olimme liikkeellä aamutuimaan ja olimme ostaneet liput parkkialueelle sekä luostariin ennakkoon. Saari ei ole suurensuuri ja kun turistimassat vyöryvät ovat saaren kapeat kadut ja portaat lähes tukalat. Ihmisiä on vain liikaa. 

Jälkeenpäin täytyy olla iloinen että oli vain sumuinen päivä. Kokemus osoitti myöhemmin että vettä tulee täälläpäin Ranskaa usein ja runsaasti, joskus jopa riesaksi asti. Sumu ei haitannut meitä, vain ne "hienoimmat" siluettikuvat saaresta jäivät ottamatta. Tästä huolimatta kuvia on pilvipalvelu pullollaan, erityisesti luostari oli todella vaikuttava. Ehdottomasti kannattaa käydä jos satut kulmilla olemaan, ihan asiakseenkin kannattaa lähteä. Mutta tee lippuvaraukset ajoissa, muuten voi olla hankalaa.

Muutama sana parkkipaikasta on liene paikallaan. Me olimme varanneet parkkimme etukäteen ja pääsimme jouhevasti paikallemme. Aikaisesta ajankohdasta johtuen shuttle bussi saarelle oli vasta kohtuullisen täynnä ja menomatkan huruuttelimme sillä. Kun lähdimme iltapäivällä pois oli shuttle bussiin parkkiksella aivan hurjan pitkä jono ja parkkis pullisteli autoja. Eikä siis ollut sesonkikausi lainkaan. Saarelta pääsee mainiosti myös kävellen parkkipaikalle, reitti on hyvin merkitty ja asfaltoitu.

Uskon että palaan saarelle, saaren muurit olivat hienot kävellä ja tunnelmoida. Jotain pieniä sopukoita jäi vielä löytämättä. Ensi kerrallakin vierailen joko aivan aamusta tai sitten myöhään iltapäivällä/ iltasella ja ihan varmasti en lounasaikaan ellei omat eväät ole mukana.

Budapestistä on moneksi

Itävallassa asumisessa on se hyvä puoli että täältä voi tehdä ulkomaanmatkoja kätevästi useaan maahan lyhyen automatkan päähän. Meidän kukkulaltamme ajelee Budapestiin (ilman vignettiä ja pikkuteitä pitkin) noin reilussa neljässä tunnissa riippuen liikenteestä. Onhan Budapestin kevät nähtävä joten kamat kassiin ja menoksi.

Meille Budapest on tuttu kaupunki aiemmilta Unkarin reissuiltamme mutta edellisestä vierailustamme on jo pitkä aika. Kovasti Budapest on muuttunut muistikuvistamme, vanhoja rakennuksia on remontoitu ja yleisilme on siistiytynyt merkittävästi. Julkinen liikenne toimii edelleen sujuvasti lyhyillä vuoroväleillä ja läpi kaupungin eri osien. Suosittelen lataamaan Budapest Go-appin, sillä pärjää kaikissa liikennevälineissä ja kaikilla lipputyypeillä. Pidä matkustuslippu voimassa sillä lipuntarkastajat ovat jokapäiväinen tuttavuus. Samoin mm. bussikuskit ovat lipustasi kiinnostuneita varsinkin jos linjalla ei ole ruuhkaa.

Batthyánin suku

Batthyánin suvun ensimmäiset elonmerkit ovat noin vuodelta 900 Balatonin alueelta. Olivat kuulemma vähän villimpää porukkaa nämä kantaisät. 1500-luvun puolesta välistä eteenpäin löytyy virallinen sukukirja ja 1740-luvulla eräs suvun edustaja rakensi varsin kauniin ja klassisen kivitalon aivan Kalastajanlinnakkeen kupeeseen, linnan viereen. Meillä oli mahdollisuus majoittua Budapestin matkamme ajan tässä rakennuksessa ja hulppea se olikin. Italiassa tätä taloa kutsuttaisiin palatsiksi, unkarin kielen vastinetta en valitettavasti tunne. Asuntoomme kuului suuri terassi jonka näköala ei olisi voinut olla hienompi.

Kultainen Budapest

Budan kukkulalla asustellessa näimme monenlaisia asioita joita en aiemmin ole ajatellutkaan. Turisteja pyöri kirkon ja linnakkeen vieressä ihan hurjan paljon päivisin, kun ilta saapui meno hiljeni ja kaduilla sai kävellä lähes yksikseen. Silloin myös näkyi kuinka hienosti vanhat, merkittävät rakennukset on valaistu hehkuvaksi. Energiansäästön hengessä ainakin Parlamenttitalon valot sammutettiin illalla klo 23, taitaa Tonavan lukuisat illallisristeilyt myös päättyä tuohon kellonaikaan. 

Ristiriitaisia ajatuksia

Lauantaina kävelymme teemana oli tutustua Budapestin juutalaiseen, VII, kaupunginosaan. Kaupunginosa ei ole suuri mutta ajatuksia se herätti. Israelin nykytilanne ei ole yksiselitteinen ja erityisesti suuren synagogan liepeillä oli nähtävissä voimakkaasti kantaaottavia julisteita. Ei liene sattumaa että suuri synagoga oli myös lauantaina näkyvästi vartioitu vaikka oli juutalaisten pyhäpäivä ja synagoga suljettu.

Suuri synagoga on Euroopan suurin (Budapestistä löytyy pari muutakin hiukan pienempää) ja maailmassakin viidennen suurimman joukossa Synagoga valmistui 1859 ja se on rakennettu maurilaiseen tyyliin. Halpaa synagogassa vierailu ei ole (ei varmaan missään päin maailmaa), tiketti näytti maksavan euroissa reilun kolmekymppiä aikuiselta.

Synagogan alueelta löytyy kuuluisa Imre Vargan teos Elämänpuu vuodelta 1991. Teos on unkarinjuutalaisten marttyyrien muistomerkki joka on tehty metallisista suikaleista. Suikaleihin on kaiverrettu menehtyneiden henkilöiden nimet.

Pronssiin valetut kengät Tonavan varrella kertovat karua kieltä juutalaisten kohtalosta toisessa maailmansodassa. Teos sijaitsee lähellä Parlamenttitaloa, siinä kohdassa joen vartta missä juutalaisia teloitettiin vuosina 1944-1945, kengät piti riisua ennen laukauksia. Kengät jäivät, ruumiit putosivat Tonavaan. Täällä ajankohtaisia ajatuksia herätti kengissä olevat viittaukset Ukrainan sotaan; miksi ihminen ei opi historiasta? 

Ollakseni rehellinen haluan todeta että Unkarin oma poliittinen tilanne ei ole aivan yksiselitteinen. Tämäkin näkökulma mietitytti matkan varrella ja erityisesti Vapauden aukiolla (Szabadság Ter) olevan muistomerkin äärellä. Muistomerkissä arkkienkeli Gabriel symboloi Unkaria jota vastaan Saksan keisarillinen kotka hyökkää rajusti. Monumentin pystytti yhdessä yössä Unkarin hallitus ja toimijana erityisesti mainitaan Viktor Orbán jonka vallalla ei rajaa ole. Patsaan pystytys aiheutti paljon kritiikkiä Unkarissa, koettiin että unkarinjuutalaisten historiaa kirjoitettiin uudelleen, mustavalkopesua siis. On hyvä tutustua historiaan sen verran että Unkarin juutalaisten kohtalo oli toisessa maailmansodassa sama kuin muualla, mutta eri tekijöiden toimesta. Tässä tapauksessa kaikkea vastuuta ei voi sälyttää natseille.

Seesteinen sunnuntai

Jos lauantaina oli paljon kaikenlaisia ajatuksia mielen päällä meni sunnuntai toisissa merkeissä. Kävimme pitkällä kävelyllä Margitin saarella ja sehän vasta viehättävä paikka olikin. Tänne karkaisin kesällä karkuun Budapestin hellettä, vehreitä puita, varjoisia nurmikkoalueita, urheilupaikkoja, laulavia suihkulähteitä ja kehuttu uimalaitos. 

Söimme pitkän sunnuntailounaan Jouri-nimisessä ravintolassa (tämä on herkkusuun toteamus, ei maksettu vinkki) ja vielä jaksoimme suunnistaa eläintarhaan. Propsit Budapestin eläintarhalle, se on erinomaisen hyvin hoidettu ja mukava paikka. Askelia tuli ja kilometrejä kertyi, Budapest on helposti käveltävä kaupunki.

Unikkojen aikaan

Paluumatkalla kotiin muistin elävästi miksi aina olen mieltänyt unikot vahvasti Unkariin liittyväksi asiaksi. Maaseudulla pellot olivat räjähtäneet kukkaan muutamassa päivässä ja värikäs ilotulitus oli valmis. Tietääkö joku miksi unikkoja viljellään sekä punaisia että violetteja? Viljeltyjä ne pellot olivat, unikot kasvoivat viimeisen päälle selkeissä riveissä, kävin ihastelemassa lähempääkin.

Hui hulinaa, recap huhtikuu 2025

Huhtikuun ensimmäinen viikko oli suhinaa täynnä. Linnassa piti saada projektit valmiiksi, Joni rakensi puuttuvaa linnan ikkunaa, minä ahkeroin tenniskentällä (kyllä, klassisella nurmikko- sellaisella) sekä kylvin ja istutin kukkasia minkä ehdin. Vielä ehdimme pienelle lähimatkailureissulle (tunnelmia löytyy täältä) ja oli aika sanoa heipat Loiren laaksolle ja uusille ystävillemme. Au revoir!

Tien päällä

Yllättäen reissujalkaa olikin jo alkanut vipattamaan ja oli hauska lähteä reissuun ja samalla olla hetki ihan vain turistina. Vajaan viikon reissumme vei Ranskan Alsacen kautta alppimaisemiin, viikonlopun vietimme Salzburgissa. Reissutarinaa tien päältä löytyy täältä, Salzburgissa syötiin, laulettiin ja tanssittiin, pääsiäisen tunnelmaa täällä.

Ystäväni kirjoitti taannoin viisaasti että teidän elämä on uuden löytämistä mutta myös jäähyväisiä. Ja niin se on, sekä löytämisen riemua mutta luopumisen haikeutta. Toisaalta juuri ystävämme ja läheisemme ovat aina mukanamme vaikkemme usein näekään. Sillä ei ole kovin paljon merkitystä, eikä edes muutosta aiempaan verrattuna, jutteletko puhelimessa välillä Itävalta-Suomi vai Tampere-Rovaniemi. Tietotekniikalle suuri kiitos yhteyksistä!

Kukkulan kuningas

Kun lähdimme Ranskaan minua tituleerattiin linnan rouvaksi. Nyt emme asu linnassa vaan....no, mikä tämä nyt on? Ihan vuori tämä ei ole mutta ei mikään pikku mäkikään, joten kunnon kukkula voisi olla hyvä termi.

Bernsteinin kylä on lähin ja se on Burgenlandin maakunnan sekä Oberwartin piirikunnan korkeimmalla oleva kylä. Meidän kukkulamme sijaitsee Bernsteinin lähellä mutta korkeammalla, reilun 600 metriä merenpinnan yläpuolella. Asustelemme kartanon tiluksilla viehättävässä erillistalossa. Kartanossa asuvat landlordimme, pakettiin kuuluvat myös kissat, koirat, kanat ja neljä heppaa. Sekä aivan uskomattoman hieno kasvihuone/ orangerie! Uutta aamua saa tervehtiä näissä maisemissa, mieli ei voi olla kuin iloinen:

Lähimatkailua

Termi lähimatkailu saakin täällä aivan uuden ulottuvuuden, lyhyen ajomatkan jälkeen voit löytää itsesi joko Unkarista tai Slovakiasta, ei ole moni muukaan maa kovin kaukana. Me lähimatkailimme lähimpään, Unkarin Szombathelyyn, verestämään muistojamme. Ja kyllähän ne herkut kaupan hyllyltä edelleen löytyivät:

Oli Szombathelyssakin kevät jo pitkällä:

Huhtikuun lopussa lähimatkailimme myös Itävallan rajojen sisäpuolella. Tutustuimme Burgenlandin pääkaupunkiin Eisenstadtiin ja ihastelimme siellä Esterhazyn linnaa, uskon että tänne palaamme vielä uudelleen. 

On tunnustettava että reissusuunnitelmia on niin paljon että riittääköhän kesä edes kaiken tekemiseen. Se jää nähtäväksi mutta varmasti näemme ja koemme paljon sellaista jota emme osaa edes suunnitella. Burgenlandin mainoksen mukaan aurinko paistaa täällä noin 300 päivää vuodessa, ehkä siis myös kesällä meidän kukkulallamme. Kesänviettoa ajatellen mainos ei kuulosta huonolta, ainakin huhtikuun loppupuoli oli todella helteistä.