Rauhan ajatuksia hautausmailla Ranskassa

Maailmansodat ovat jättäneet pysyvät jäljet Ranskaan. Sotien jälkiä ei pääse pakoon, ne muistuttavat ihmiskunnan historiasta lähes jokaisen kylän keskustassa. Uljaita patsaita, muistomerkkejä, betonibunkkereita hiekkarannoilla, suuria sotilashautausmaita ja tietenkin esimerkiksi Normandian valtavat D-day rannat. Näiden lisäksi on paljon erilaisia museoita, sotaisaa historiaa ei häivytetä tai peitellä. Sodat ovat osa ihmiskunnan historiaa, merkittävä osa Ranskan historiaa.

D-day beaches, Normandy American cemetery

Internet on pullollaan tietoa D-daysta; ennakkovalmisteluista, itse tapahtumista ja lopputuloksesta. Eittämättä käy selväksi että D-day oli yksi toisen maailmansodan käännekohdista Euroopan näkökulmasta. Tapahtumapaikat ja tapahtumien mielettömyys avautuvat vasten historian kulkua. 

Omaha Beach

Tutustuimme tapahtumapaikkoihin myöhään syksyllä, turistisesongista ei ollut tietoakaan mutta silti ihmisiä riitti hämmästyttävän paljon.  Jätimme auton Omaha Beachin parkkipaikalle ja kävelimme lenkin metsäpolkua pitkin haustausmaalle ja myöhemmin dyynejä pitkin takaisin rannan toiseen päähän. Matka ei ollut kilometreissä pitkä mutta jollain tavalla mielelle raskas. Tämä ei ollut kevyt hupikävely.

American cemetery opetti paljon erityisesti sodan skaalautuvuudesta. Rautaisannos tapahtumien kulusta on hyvin selkeästi esitetty ja selvitetty. 

Niin surullista kuin se onkin, tämä pohjustus oli tarpeen kun siirryttiin hautausmaalle. Ristien loputon määrä muutti mielen hiljaiseksi. Jokainen risti kertoi yhden ihmisen elämästä, usein nuoren sotilaan. Joku näitä nuorukaisia jäi kaipaamaan toisella mantereella.

Normandy American cemetery

Brittany American cemetery, Montjoie-Saint-Martin

Vaikka American cemetery Normandiassa on varmasti tunnetuimpia amerikkalaisten hautausmaista se ei ole ainoa laatuaan. Melko lähellä Mt-St- Micheliä, St James kaupungin lähellä, on vaikuttava Montjoie-St-Martinin hautausmaa. Alueella on hautausmaan lisäksi kadonneiden muuri, muistokappeli, kartat sekä useita patsaita.

4408 hautakiveä joista kristittyjä 4327. Daavidin tähti löytyy 81 hautakivestä. 500 kaatunutta joiden ruumista ei ole löydetty, 97 ruumista joiden henkilöllisyys jäi tuntemattomaksi. Veljespareja 21 kappaletta. Näiden lukujen äärellä mietin jälleen sodan hulluutta. Tämä hautausmaa ei ole massiivinen kooltaan, se on tunnelmaltaan rauhallinen ja kunnioittava. Montjoie ei ole turistinähtävyys ja sinne harva turisti vahingossa eksyy.

Brittany American cemetery

Pointe du Hoc 

Sodasta jäi muitakin jälkiä kuin pelkät hautausmaat. Normandiassa 300 m korkealla rantakalliolla käytiin Pointe du Hocin taistelu.  Veretön ei ollut tämä taistelu kummallekaan osapuolelle. Taistelun lopputulos kuitenkin oli selvä ja saksalaiset joutuivat luopumaan asemapaikastaa.

Pointe du Hocissa ajattelin kuinka paljon ihminen on valmis näkemään kurjuutta sodan vuoksi. Olisiko samalla panostuksella saatu rauha maailmaan? Miksi maailmasta puuttuu tahto rauhaan?

Pointe du Hoc

Mont d´Huisnes, German War cemetery

Sodalla on on aina vähintään kaksi osapuolta ja väistämättä kaikilla osapuolilla on uhrinsa. Saksalaisilla on Normandiassa kuusi hautausmaata joista Mont d´Huisnes suurin. Ironista kyllä, tämä hautausmaa sijaitsee kuvankauniilla kukkulalla josta näkymä Mt-St Micheliin on suunnattoman upea.

Sen sijaan hautausmaa on tunnelmaltaan hyvin surullinen. Sodan aikana saksalaiset jättivät ruumiit jälkeensä, ruumiita ei pääsääntöisesti tuotu kotiin tai haudattu keskitetysti. Ruumiiden keräys läheisistä departementeistä sekä saarilta (Guernsey, Jersey) alkoi 1960. Ruumiiden joukossa oli saksalaisten sotilaiden lisäksi työleirin vankeja, keskitysleirien vankeja sekä siviilejä, myös naisia ja 21 lasta. 

Mont d´Huisnesiin on haudattu lähes 12 000 ruumista. Siltä osin kun tunnistus on ollut varma, haudattujen nimet löytyvät muistonäyttelyn kirjasta. Kirja on paksu ja aivan liian täynnä nimiä, mutta paljon myös nimettömiä kirjauksia "A German Soldier".

Hautausmaa ei ole kaunis, se on karu ja hyvin yksinkertainen, jopa tehokas jos tällaista termiä voi käyttää. Hautojen rakennus on ympyränmallinen ja se on kahdessa kerroksessa, yhteensä 68 eri kammiossa. 

German war cemetery

Tämä ei ole hautausmaa jolla käytäisiin suuressä vapauden tai itsenäisyyden aatteen tunnossa. Karuudessaan ja arkisuudessaan tämä hautausmaa summaa kaiken kauheuden. Hautausmaa ei kaunistele eikä täällä liput liehu, ympäristö on erittäin tarkasti ylläpidetty ja hautoja kunnioitetaan. 

Toivon että haustausmaan kukkulan päältä näkymä Mont-Saint-Micheliin on lupaus paremmasta tulevaisuudesta -yhdessä ilman sotaa. 

Suolaista hiekkaa -Monipuolinen Bretagne osa 2

Tämän tekstin otsikko on lainattu suoraan erään suosikkikirjailijani teoksesta; Joanne Harris, Suolaista hiekkaa. Ei sattumaa että ko. teos sijoittuu Bretagneen ja lukuelämys maistuu mereltä. Mereltä maistui myös meidän Bretagnen reissumme. 

Rannikkoviivaa pitkin

Bretagnen maakunnalla on rantaviivaa kunnioitettava määrä kilometrejä. Mielenkiintoista on se kuinka rannat vaihtelivat riippuen missäpäin Bretagnea sattui patikalle ryhtymään. 

Eteläisessä Quiberonissa (bretoniksi Kiberen) Atlantti tarjoaa hiekkarantaa kunnon turistityyliin. Kesälläkään meren lämpötila ei juuri nouse yli 16-17 asteen joten virkistäviä kylpyjä on luvassa. Lempeisiin sunnuntaikävelyihin tämä on loistava paikka. Rantaviivaa riittää, samoin leppoisia kanssakulkijoita sekä tasaista kulkua.

Pienen matkan kun kävelee kaupungin laidalle, päätyy aivan toisiin maisemiin. Kunnolliset kengät ovat tarpeen kun polku toisinaan katoaa tyrskyjen alle. Tänne osuu tuuli ja meri pauhaa koko voimallaan, ilmassa on suolaista hiekkaa.

Tréguennecin ranta ei ole helpon matkan päässä mutta matkanteon arvoinen Natura 2000- suojeltu alue. Täällä Audiernenlahden kaakkoisosassa merivirtaukset ovat vahvat ja se on haastava alue merenkulkijoille myös karikkojen vuoksi. 

Rannalta katsoen tilanne on leppoisampi. Hienoja hiekkadyynejä, loputtomasti hiekkarantaa ja villiä luontoa. Mutta uimaan ei tehnyt mieli, tämä ranta on ihastelua varten. Rannalta löytyy toisen maailmansodan muistoja saksalaisten bunkkerirakennelmien muodossa. Kylmää ja raskasta on ollut täällä merellepäin pitää vahtia.

Ranta sopii mainiosti myös hurjapäiden vesiaktiviteetteihin.

Plougrescant on Bretagnen mantereen pohjoisin kunta. Hiekkarannat jäävät unholaan kun täällä kuljetaan jyrkkiä rantakallioita. Ennenkuin tänne lähdet tarpomaan kannattaa auton parkkipaikka katsoa tarkasti. Me eksyimme ensin poliisivoimien loma-alueelle, uskoisin että sieltä olisi lähtö tullut nopeasti.

Meren väri muuttuu vähitellen turkoosimmaksi kuten Cote d'Armourin departementin rannoilla olen tottunut näkemään. Kunnon eväät mukaan ja mukava patikkaretki on edessä. Reissulla voi tirkistellä vaikka Jerseyn saaren suuntaan. On aivan sama mihin katselet, kaikkialla on avointa merta ja kaunista, villiä luontoa.

Tarinoita Bretagnesta:

Sisämaasta rannikolle -Monipuolinen Bretagne osa 1

Mereltä tuoksuva Bretagne

Paljon värejä, recap marraskuu 2025

Ostereita Bretagnessa

Sisämaasta rannikolle -Monipuolinen Bretagne osa 1

Kotoamme Mayennen departementista on lyhyt matka uusiin tunnelmiin. Kolmisen tuntia kun ajelee on jo Bretagnen rannikolla ja matkalla riittää pysähtymisen arvoisia paikkoja. Olen aiemmin kirjoittanut tarkemmin Bretagnen viehättävistä pohjoisen rannikkokaupungeista, ostereista ja iloisesta tunnelmasta, tekstit löydät täältä ja täältä.

Bretagnessa on paljon nähtävää ja alla mainittuna on vain jokunen paikka joissa kävimme. Monta valloittavaa kohdetta jää kuva-arkistoon ja muistiin talteen. Raitapaita päälle, bretoniksi on hyvä osata sanonta ty breizh ja matka voi alkaa.

Sisämaasta alkaen

Kevätretkemme suuntasi kohti Bretagnen etelärannikkoa. Ohitimme sujuvasti Bretagnen pääkaupungin Rennesin (joka on todella oivallinen paikka vierailulle, lämmin suositus) ja päädyimme kylään nimeltä Rochefort- en Terre, bretoniksi Roc´h -an-Argoed.

Rochefort-en Terre löytyi, nyt jo itselleni kovin tutuksi tulleesta, Ranskan kauneimmat kylät listauksesta. Kylä on kuin ranskalaisen maalaismaiseman tyyppiesimerkki. Ei ihme että se äänestettiin 2016 ranskalaisten suosikkikyläksi.  Matkailun yksi iloista on löytää salattuja aarteita suunnittelematta,  Rochefort-en-Terrestä jäi ihana kevätmuisto. 

Vannes, bretoniksi Gwened, on Bretagnen maakunnan Morbihan departementin pääkaupunki, asukkaita siellä on yli 50 000.  Historiassa riittää kerrottavaa, kaupunki on perustettu noin 2000 vuotta sitten. Kelttiläiset venetit rakensivat Vannesin paikkeille pääkaupunkinsa nimeltä Dariorigum. Roomalaiset rymistelivät perässä jokunen sata vuotta myöhemmin ja silloin kaupungin nimi oli Darioritum. 

Vannes on nykyisin satamakaupunki, keskiaikainen kaupunki, taidekaupunki, puutarhakaupunki ja paljon muuta. Meille Vannes oli yhden yön nukkumispaikka matkalla rannikolle. Olen varma että palaamme Bretagneen ja Vannesiin. paljon jäi tutkittavaa. Kävelimme iltasella kaupungin vanhassa keskustassa pitkin ihania pikkukatuja ja -kujia. Päivä oli ollut pitkä mutta antoisa, olimme herkullisen illallisen ansainneet Vannesin kauppahallin kalaravintolassa. 

Vannes vaimoineen on noin 1500-luvulta peräisin ja he ilakoivat Vannesin keskustassa erään ristikkotalon kulmassa.  Veistos on tunnettu Vannesin kaupungin tunnuksena. Samanlaisia iloisia kaksikkoja löytyy muualtakin Morbihanista. Todellista alkuperää näille veistoksille ei tiedetä, ne ovat ehkä olleet jonkun liikkeen tms. merkkeinä tai vaikkapa kabaree-mainoksia. Hauskoja kuitenkin, ranskalainen huumorintaji on ollut, ja on mielestäni edelleen, vekkulia.

Pont-Avenin kylä on tunnettu taidemaalareistaan. Erityisesti Paul Gaugain täällä asusteli ja maalasi useita tunnettuja teoksia mm. kylän myllystä. Jos taide kiinnostaa on kylässä viitoitettu kävelyreitti taideteosten aiheiden mukaan. 

Alla olevassa kuvassa on esimerkki varsin tunnetusta taideteoksesta. Kuvan kivirakennus sijaitsi konkreettisesti kuohuvan kosken päällä ja siinä sijaitsi kylän yleisövessa. Uskon ja toivon että viemäröinti oli hoidettu nykyaikaisella tavalla -ei keskiaikaisesti.

Pont-Avenissa on suunnattoman kaunis joenvarsi käveltäväsi ja paljon herkkukauppoja. Lounaspaikan löysimme yläkaupungin puolelta kirjakaupasta jossa tarjoiltiin varsin maistuvaa keittolounasta. Parkkeerasimme viattomien lastenkirjojen nurkkaukseen ja kun asiaan tarkemmin tutustuimme sieltä löytyi hyvin valistavaa kirjallisuutta suorasukaisella kuvituksella. En ole ihan varma minkä ikäiselle lapselle näitä saduksi lukisin. Ehkä teini-ikäiset olisi sopivampi kohderyhmä?

Rannikolle päätyen

Bretagne on rannikkoa, ja rannikolla on lukematon määrä pikkuruisia kyliä joissa kesällä käy kuhina. Tänne ranskalaiset kokoontuvat kesäloman viettoon, täällä purjehditaan ja nautitaan merielämästä. 

Quiberon, bretoniksi Kiberen, sijaitsee kapean niemimaan kärjessä ja on juuri mainitsemani ranskalaisten "Hanko". Historiasta luin että sardiinintuotanto on ollut tälle pikkukaupungille hyvin tärkeää ammoisina aikoina. Quiberonissa tuuli puhalsi mereltä, aurinko paistoi ja nenä kärähti. Rantaraitilla oli menneen ajan tunnelmaa, vaikka oli talvikausi, näkyi turisteja kylillä kävelemässä. 

Ei kylää ilman linnaan ja yllättäen sellainen löytyi Quiberonistakin. Kävisi vaikka kauhuelokuvan kuvauspaikaksi.

Quimper, bretoniksi Kemper, on vielä mainitsematta. Ei ihme että meitäkin jo väsytti, muutamassa päivässä oli tullut lukuisa määrä uusia kokemuksia. Quimperissä vietimme muutaman yön. Quimper on rauhallinen pikkukaupunkin josta oli helppo tehdä retkiä eri puolelle Bretagnea.

Quimperissä oli markkinoilla kevät pidemmällä kuin kotiseudullamme. Mansikat olivat juuri saapuneet, galettea myytiin pikkuruisessa minivaunussa ja magnoliat koristivat kirkon pihaa kukillaan. Menomesta Quimper ei ole mutta ehkä juuri siksi sopiva.

Quimperin konditoriamestari oli hiukan kalpean sorttinen. Onneksi leivonnaiset olivat hyvin paistuneita ja herkullisia.

Paljon värejä, recap marraskuu 2025

Marraskuu on minulle vaikea kuukausi. Valo vähenee ja erityisesti Suomessa se tuntuu koko kehossa. Joskus jopa niin voimallisesti ettei hyvästä asenteesta ja positiivisesta mielestä ole apua. Tekisi mieli vain nukkua koko pitkän kuukauden läpi. 

Tänä vuonna on jo kolmas marraskuu peräjälkeen jota emme ole Suomessa viettäneet, tunnustan etten ole ikävöinyt. Ikävää olen kuluneena kuukautena miettinyt paljon. Vuoden ajan olemme retkunneet ympäri Eurooppaa ja sopeutuneet kaikenlaisiin asioihin. Eniten ikävöin tällä hetkellä rakkaitamme, ystäviämme ja kavereitamme. Kun joulu lähenee tunne kasvaa ja ikävän aiheet laajentuvat perinteisiin ja ruokaan. Olen sanonut tämän aiemminkin mutta onneksi tekniikka on apunamme, linjat vain kuumaksi!

Väri-iloittelua marraskuun alkuun

Ylä-Bretagnen kasvitieteellinen puutarha on avoinna marraskuun puoliväliin saakka. Pyhäinpäivän kunniaksi suuntasimme värikylläisyyteen ja toiveissamme oli löytää syksytunnelmaa japanilaisista puutarhoista. 

Puutarha sai ensimmäiset kasvinsa noin 1850- luvulla kun linnaa rakennettiin. Tämän jälkeen historia (erilaiset sodat) pyyhki linnan mailla. Linna ja puutarha pysyivät yksityisessä omistuksessa lähes 170 vuoden ajan, vihdoin 1996 puutarha sai viimeisen silauksensa ja kasvitieteellisenä puutarhana avautui yleisölle. Puutarhassa on yli 25 hehtaaria ihmeteltävää ja erilaisia suuria teemakokonaisuuksia on kymmenkunta. Suunnattoman kaunis paikka, marraskuun harmauteen värejä löytyi jopa riehakkuuteen saakka.

Puutarhan webbisivuilla on erinomainen kartta jossa kerrotaan kulloinkin kukkivat lajikkeet ja missäpäin puutarhaa niitä voi ihastella (Puutarhan webbisivut löytyvät täältä). Jos kaipaat kuumana kesäpäivänä varjoa ja raikastusta tämä puutarha voisi olla sopiva kohde. Kevään raikasta vihreyttä aiomme itse mennä ensi vuonna ihastelemaan, ehkäpä iristen ja kamelioiden aikaan?

Kuningas Arthuria etsimässä

Normandia on täynnä satuja ja taikaa, tunnetuin lienee Kuningas Arthurin tarina. Ennen tätä patikkaretkeä luulin että superkuningas Arthur on ollut olemassa ja tarinat perustuisivat löyhästi historiaan. Patikka parantaa tietoisuutta ja nyt tiedän että ihan kaikki tutkijat eivät ole vakuuttuneet Arthurista ja hänen tarinoistaan. Eikö kuitenkin vähän voi uskoa tarujen maailmaan?

Me lähdimme tutkimaan Arthurin lähdettä (Fosse Arthur) ja samalla patikoimaan yllättävän jylhissä maisemissa. Sonce- joki solisi ja matka maistui vaihtelevissa maisemissa. Melkein kuulin normannien hevosten korskahtelut ja sotilaiden hyväntahtoisen kiusottelun.

Meren rantaan 

Mont St. Michelin ihmeellinen saari luostareineen sijaitsee melko lähellä kotiamme. Saari on merkittävä kohde koko Ranskan mittakaavassa sekä maailmanlaajuisesti. Aiemmin kirjoitin saaresta ja luostarista juttua tarkemmin, se löytyy täältä.

Marraskuisena lauantaina suuntasimme Avaranchesin markkinoille. Herkkujen ihmettelyn lisäksi kuljimme pitkin vanhan kaupungin kujia. Kaupunki ei ole tunnettu turistikohde mutta erittäin viehättävä ja pääsee omalle suosittelulistalleni. Matkatoimistosta löytyy oivallinen kartta jossa on todellinen tietoisku kaupungin ja sen lähialueen historiasta. Avaranchesin korkeimmalta kukkulalta näkyi päivän seuraava kohteemme kuin haamuna keskellä merta. 

Tällä kertaa emme käyneet saarella mutta kuljimme pitkin merenlahtea. Tuuli tuiversi korvissa, nousuvesi oli käsittämättömän nopea ja hiekkaista rantaviivaa oli loputtomasti. Täälläpäin Atlantti on täynnä kalaa ja äyriäisiä, kävellessä tyhjät kuoret rouskuivat kenkien alla. 

Illalliseksi nautimme kotona todellista lähiruokaa, sinisimpukoita Mont Saint-Michelin lahdesta. Käypäinen kilohinta sinisimpukoille on täälläpäin vajaa viisi euroa kilo, ja herkkupatonki kylkeen noin euron luokkaa. Kaapista yleensä löytyy joku sopiva viini ruoalle kaveriksi. 

Vihreydestä valkoisuuteen

Viime vuonna näimme lunta maassa 22.11, nykyisestä kodistamme vajaa 100 km sisämaahan päin. Iloinen asia oli se että lunta ei juuri näkynyt tämän päivämäärän jälkeen. Tosin vettä satoi kuin Esteristä, erityisesti tammikuussa, mutta aina ei voi valita. 

Tänä vuonna 14.11 auton lämpömittari näytti lämpöisiä lukemia, eikä auto ollut edes suorassa auringonpaisteessa.

Tämäkään ei ole kestävää ja viikon päästä 22.11 (voikohan tämän päivämäärän jo ennustaa ensi vuodelle?) tilanne olikin hiukan toinen. Kirpeän kuulasta ja kaunista sen hetken kun se kesti. Tämä taisi riittää minulle talvitunnelmaksi tälle talvelle, katsotaan kuinka käy. 

Sadonkorjuun aika, recap lokakuu 2025

Lokakuu alkoi autossa istuen, yllättävän raskasta hommaa repsikan puolellakin. Kilometrejä riitti Itävallasta pohjois-Italian kautta Ranskaan, muutama lomapäivä pidettiin reissun varrella. Samalla reissulla tuli tarkastettua pieneltä osin kunkin maan viinituotantoa, sadonkorjuu oli juuri alkamassa; tilanne on lupaava. Kirjoittelen automatkailusta myöhemmin, kokemuksia kertyi reppuun oivallinen määrä.

Talvikotimme

Uusi kotimme sijaitsee Pays de la Loiren puolella, aivan Bretagnen ja Normandian rajalla. Ihana, perusranskalainen ja romanttinen erillistalo on kotinamme tulevan talven. Isäntäväen matkustellessa meillä on "lähes oma koira" Stella ja Fifi-kissa kaipaa toisinaan rapsutuksia. Laitumella nurmikon pituudesta pitää huolta äijälauma, kolme sopuisasti käyttäytyvää ruunaa. 

Kävimme Vaucéssa aiemmin keväällä tutustumassa isäntäväkeen joten olo oli varsin kotoisa kun saavuimme. Auton pakkaus ja purku meni jo rutiinilla, koti on olotila. Ilo oli käydä jälleen ranskalaisessa ruokakaupassa boulangerien herkkuja unohtamatta. Iltasella takkaan tuli, illallisen kaveriksi lasillinen punaviiniä ja olimme valmiita uusiin seikkailuihin.

Sadonkorjuun aika

Normandia ja Bretagne on omenaseutua. Kotitontillamme kasvaa 154 omenapuuta jotka tuottavat omenaa ainakin riittävästi. Omenaa tuli tänä vuonna poikkeuksellisen paljon ja isäntäväki kutsui monsieur Hubert kavereineen pelastamaan tilannetta. Monsieur saapui koneiden, traktorin ja trailerin kanssa. Tehokasta toimintaa muutama tunti ja omenasato pieneni selkeästi. En ole aiemmin nähnyt kuinka omenaa kerätään maasta kuin nurmikonleikkuu konsanaan.

Lokakuun aikana monsieur Hubert kävi muutaman kerran. Tätä kirjoittaessani, marraskuun alussa, omenaa on vieläkin puut väärällään. Ensi vuoden alussa uuden sadon siideri on valmista juotavaksi ja sitä onkin sitten hauska maistella. Ranskassa en ole huonoa siideriä maistanut ja se lupaa hyvää myös tämän vuoden erästä. Luvassa on kuulemma myös tuorepuristettua mehua ja joskus aikanaan sitten calvadosta. Jälkimmäisen valmistumiseen taitaa mennä jokunen hetki.

Kuin ei pois olisi ollutkaan

Oli helppoa solahtaa takaisin ranskalaiseen elämänmenoon. Liikenneympyrät, brasseriet, markkinat ja lounasaika ovat lähes instituutioita, ne pysyy aina arvossaan. Kävimme lauantaimarkkinoilla Fougeressa, tunnelma oli mainio ja niin tuttu. Mainio oli myös ensimmäinen tämän syksyn galettemme jonka lounaaksi söimme.

Kotosalla olemme osa kansainvälistä yhteisöä, tontiltamme löytyy brittejä ja uusi-seelantilainen, aktiiviseen tuttavapiiriin kuuluu jenkkejä, lisää brittejä sekä suomalainen Anneli. Olemme saaneet paljon uusia tuttavia ja päässeet mukaan monenlaiseen kivaan tekemiseen. Yhteisiä illallisia, rakennusprojekteja, elokuvakokemuksia (vinkeä kokemus ranskalaisella tekstityksellä) ja kalenteri näyttää jo varsin täydeltä loppuvuoden osalta. Täällä yhteisöllisyys on vahvaa, muistuttaa vanhanaikaisesta suomalaisesta kyläkulttuurista. 

Lempeä lokakuu päätettiin kurpitsajuhliin, isolla porukalla kaiverrettiin taideteoksia ja syötiin loistava illallinen, erään vieraan synttärijuhlat tuli samalla vietettyä. Uskon että kaikkien puolesta voin sanoa että hauskaa oli!