Missä olit silloin? Elokuu

Taisin edellisessä, heinäkuun muistoissani pohdiskella, että Eurooppa on elokuussa liian kuuma ja siellä on liikaa ihmisiä. Arkistoja tutkaillessa selvisi että joskus ollaan mekin hikoiltu oikein urakalla.

2013 Puglia, Italia

Saappaan korko kutsui meitä lomailemaan matkamessujen innoittamana. Messuilla näin kuvan Monopolin valkeasta kaupungista ja siitä se suunnittelu sitten lähti. Puglia oli juuri niin ihana kuin tv-sarja Unelma Italiassa meille nyt kauniilla kuvillaan kertoo. Aurinko paahtoi, ruoka oli suorastaan ällistyttävän herkullista, Primitivo-viini tumman täyteläistä ja meri puhdasta turkoosia. Täälläpäin Italiaa ei varsinaisesti ole kiire joten en usko että tunnelma on kovasti muuttunut. Vain turisteja ja turismia on tullut läjäpäin lisää, näin oletan.

Yövyimme useammassa paikassa reissumme aikana ja meillä oli mahdollisuus nähdä Puglian eri puolia. Kartalla etäisyydet eivät näytä kovin pitkiltä mutta teillä ruuhka ja sähläys oli melkoinen. Kuumuus verotti voimia joten paljon jäi vielä näkemättä. Puglia on sellainen osa Italiaa johon haluan palata ajan kanssa uudelleen -ehkä hiukan viileämpänä ajankohtana. Paljon jäi näkemättä historiaa ja kiehtovia kaupunkeja. Joku herkullinen ruokaelämys jäi vielä syömättä valkoisessa Monopolissa, pehmeässä ja tummassa elokuun illassa.

2019 Vietnamin kiertomatka

Jälleen matkamessujen inspiroimina (tämän jälkeen emme ole tainneet ko. messuilla käydä) päädyimme tekemään useamman viikon kiertomatkan pitkin Vietnamia reppureissutyylillä. Näihin viikkoihin mahtui mm. Hanoi, Halong bay, vuoristokaupunki Sapa ja useita rannikkokaupunkeja ( Danang, Hue, Hoi An) kohti etelää. Vietnamin historia on uskomattoman rikas ja ruokakulttuuri ylivoimaisen herkullinen. 

Kuuma oli Vietnamissakin elokuussa, monsuunikausi oli juuri alkamassa. Helteessä hehkuimme ja kastuimme useampaan otteeseen rankoissa sateissa. DIY- matkalla yövyimme laidasta laitaan erilaisissa majoituksissa. Hoi Anin lähellä vietimme minilomaa todellisessa luksusresortissa ja toisaalta Hanoissa yhden yön (hyvin, hyvin halvan) sellaisessa kopperossa ettei ihan heti uskoisi. Loput majapaikat taisivat olla tasoltaan enemmän tai vähemmän normaalimatkaajan perustasoa. 

Taisin menettää sydämeni pohjois-Vietnamin ruokaherkuille: banh mi, kookoskahvi, bun cha ja saman päivän tuore kalja, bia hoi. Vietnam on herkuttelijalle sopiva maa monella tapaa; raaka-ainevalikoima on laaja, hintataso erittäin edullinen ja herkullisia yllätyksiä on luvassa.

1995 & 2015 Lefkas, Kreikka

Lefkasilla olemme muistelleet kuinka ihanaa oli olla nuori ja elämä lupauksineen oli edessä. Tai vaihtoehtoisesti kuinka elämä on kohdellut meitä yhteisellä matkalla hyvin. Yhteistä matkaa on taivallettu jo yli 30 vuotta ja eiköhän me joskus käydä taas Lefkasilla vuosien kertymistä juhlistamassa.

Lefkas on mainio saari monella tapaa. Lähellä mannerta, paljon nähtävää ja löydettävää myös turismin ulkopuolelta. Olemme käyneet paljon Kreikan saarilla ja Lefkasissa on aina vain jotain erityistä viehätystä.

Missä olit silloin- blogihaaste

Missä olit silloin- blogihaaste 2026 on oivallisen blogistin Via Per Aspera Ad Astra julkaisema muisteluhaaste. Matkoja riittää yllättävän paljon ja ihania muistoja jaettavaksi.

Missä olit silloin? Tammikuu

Missä olit silloin? Helmikuu

Missä olit silloin? Maaliskuu

Missä olit silloin? Huhtikuu

Missä olit silloin? Toukokuu

Missä olit silloin? Kesäkuu

Missä olit silloin? Heinäkuu

Kirkkojuttuja ja humputtelua

Keski-Loiren alueella on viisi "kovaa kirkkoa" joista voi perustella hyvän syyn matkustella siihen suuntaan. Kaikkien upeiden satulinnojen lisäksi tietenkin.

Toursin katedraalissa olemme käyneet aiemmin vuonna 2024, tänä keväänä otimme kohteeksemme Chartresin ja Orléansin katedraalit. Vielä jäi Bloisin ja Bourgesin kirkot valloittamatta ja samalla tulevaisuuden reissun kohteeksi.  Jos joku on kiinnostunut bongailemaan Unescon maailmanperintökohteita, näistä viidesta kirkosta Chartres ja Bourges sopivat listalle mainiosti.

Chartres, Neitsyt Marian katedraali

Chartresin katedraali pötköttää konkreettisesti keskellä kylää. Sitä ei voi olla näkemättä eikä tasatunnein kuulematta. Katedraali täyttää tilansa ylväästi ja se on todellinen goottilainen taidonnäyte. Kaikenlaisia kirkkoja ja temppeleitä on tullut reissuilla vastaan, mutta tämä on omaa kokoluokkaansa. 

Katedraalin numerot ovat muhkeat: 130m metriä pitkä, leveimmillään 46 metriä. Katedraalissa 176 lasimaalausta ja yli 200 patsasta kuorin 41 eri kohtauksessa. Katedraalin sisällä on niin paljon katseltavaa että niska kenollaan voi viettää aikaansa pitkän tovin. Katedraalin lattiasta löytyy labyrintti, tosin meillä meni hetki ennenkuin sen hoksasimme -tuolit olivat pahasti kuvion päällä. 

Historiaa katedraalista löytyy 1100- luvun alkutaipaleelta asti. Historiallisesti on merkittävää, että katedraalia ei ole tuhottu tai ryöstetty olemassaolonsa aikana. Toisen maailmansodan aikana katedraalin suunnattoman kauniit lasimaalaukset vietiin maaseudulle turvaan. Samoin korjaustoimenpiteet on tehty maltilla. Katedraali on edelleen lähes alkuperäisessä, goottilaisessa asussaan. 

Kun katedraalista astuu ulos, voi halutessaan taivaltaa vaikka Santiago de Compostelaan saakka. Taival on pitkä mutta varmasti vaeltajalleen antoisa.

Toki Chartressa on muutakin ihmeteltävää kuin katedraali. Kaupunki on varsin viehättävä ja helposti käveltävä. Alakaupungissa on vanhoja pesuloita Loiren rannalla, kuitenkin keskellä kaupunkia. Täällä Loire sirpaloituu hetkeksi ja siksi alakaupungissa on paljon pikkuisia siltoja. Kaduilla ja kujilla kuuluu elämän äänet, Chartres ei ole vain turisteja varten. 

Orléans, Pyhän Ristin katedraali

Joulun tienoilla kävimme Rouenissa (teksti löytyy täältä) ja Jeanne D'Arcin tarina päättyi siellä traagisesti hirsipuuhun. Tunnelmaa keventääksemme oli syytä matkustaa Orléansiin ja tutustua Jeanne d'Arcin tarinan alkuosaan. Orléans oli kummitellut useamman kerran matkasuunnitelmissamme ja ystävämme Marika sitä myös suositteli retkikohteeksi. 

En tiedä oliko meillä kirkkokrapula vai mikä, mutta Orléansin katedraalin kokemus ei yltänyt aivan samaan upeuteen kuin kaverinsa Chartressa. Hieno oli toki Orléansin katedraali, sitä ei käy kiistäminen. Katedraalissa on juuri käynnissä mittava sisäosien uudistustyö. Uskon että korjauksen valmistuttua katedraali pääsee loistoonsa. 

Orléansin katedraalissa on useita sivukappeleita jotka ovat hyvin kauniisti maalattu. Yhdestä sivukappelista löytyi mielenkiintoinen Gallen-Kallelan henkinen maalaus.

Markkinahumua

Orléans on eläväinen kaupunki ja siellä saa aikansa kulumaan helposti. Kävimme lauantaiaamuna ruokamarkkinoilla Loiren rantapenkalla sekä puistossa kirpparitarjontaa ihmettelemässä. Kirpparilla oli tarjolla lähes mitä vain ja hinta tuntui olevan neuvoteltavissa. Oli hurjan hauskaa ajankulua ihmetellä tavarataivasta. Kummallisia asioita on ihmisillä myytävänä ja vielä kummallisempia asioita ihmiset ostivat.

Illallinen vailla vertaa

Orléansissa riittää ravintoloita, kaikentasoisia ja eri lompakoille sopivia. Lähes kaikille ravintoloille on yhteistä se että varaus tarvitaan. Tuurilla toki voit päästä sisään irtopaikoilla. 

Varasimme illallispaikkamme pienestä, periranskalaisesta bistrosta. Illallinen alkoi laskeutumalla viinikellariin ja miettimällä mitä tänään juotaisiin. Olisi suuri ilo nähdä samanlainen viinikellarikonsepti Suomessa -ja vielä jos hintatasokin olisi maltillinen.

Syömiset valikoitiin suppeasta mutta erittäin laadukkaasta ruokalistasta. Usein suppea ruokalista on hyvän keittiön tae ja niin se oli nytkin. Pöytään kannettiin rustiikkisia mutta erittäin maistuvaisia annoksia. Illallisen jälkeen ilolla kävelimme kohti hotellia mahat piukkana herkuista.

Paljon värejä, recap marraskuu 2025

Marraskuu on minulle vaikea kuukausi. Valo vähenee ja erityisesti Suomessa se tuntuu koko kehossa. Joskus jopa niin voimallisesti ettei hyvästä asenteesta ja positiivisesta mielestä ole apua. Tekisi mieli vain nukkua koko pitkän kuukauden läpi. 

Tänä vuonna on jo kolmas marraskuu peräjälkeen jota emme ole Suomessa viettäneet, tunnustan etten ole ikävöinyt. Ikävää olen kuluneena kuukautena miettinyt paljon. Vuoden ajan olemme retkunneet ympäri Eurooppaa ja sopeutuneet kaikenlaisiin asioihin. Eniten ikävöin tällä hetkellä rakkaitamme, ystäviämme ja kavereitamme. Kun joulu lähenee tunne kasvaa ja ikävän aiheet laajentuvat perinteisiin ja ruokaan. Olen sanonut tämän aiemminkin mutta onneksi tekniikka on apunamme, linjat vain kuumaksi!

Väri-iloittelua marraskuun alkuun

Ylä-Bretagnen kasvitieteellinen puutarha on avoinna marraskuun puoliväliin saakka. Pyhäinpäivän kunniaksi suuntasimme värikylläisyyteen ja toiveissamme oli löytää syksytunnelmaa japanilaisista puutarhoista. 

Puutarha sai ensimmäiset kasvinsa noin 1850- luvulla kun linnaa rakennettiin. Tämän jälkeen historia (erilaiset sodat) pyyhki linnan mailla. Linna ja puutarha pysyivät yksityisessä omistuksessa lähes 170 vuoden ajan, vihdoin 1996 puutarha sai viimeisen silauksensa ja kasvitieteellisenä puutarhana avautui yleisölle. Puutarhassa on yli 25 hehtaaria ihmeteltävää ja erilaisia suuria teemakokonaisuuksia on kymmenkunta. Suunnattoman kaunis paikka, marraskuun harmauteen värejä löytyi jopa riehakkuuteen saakka.

Puutarhan webbisivuilla on erinomainen kartta jossa kerrotaan kulloinkin kukkivat lajikkeet ja missäpäin puutarhaa niitä voi ihastella (Puutarhan webbisivut löytyvät täältä). Jos kaipaat kuumana kesäpäivänä varjoa ja raikastusta tämä puutarha voisi olla sopiva kohde. Kevään raikasta vihreyttä aiomme itse mennä ensi vuonna ihastelemaan, ehkäpä iristen ja kamelioiden aikaan?

Kuningas Arthuria etsimässä

Normandia on täynnä satuja ja taikaa, tunnetuin lienee Kuningas Arthurin tarina. Ennen tätä patikkaretkeä luulin että superkuningas Arthur on ollut olemassa ja tarinat perustuisivat löyhästi historiaan. Patikka parantaa tietoisuutta ja nyt tiedän että ihan kaikki tutkijat eivät ole vakuuttuneet Arthurista ja hänen tarinoistaan. Eikö kuitenkin vähän voi uskoa tarujen maailmaan?

Me lähdimme tutkimaan Arthurin lähdettä (Fosse Arthur) ja samalla patikoimaan yllättävän jylhissä maisemissa. Sonce- joki solisi ja matka maistui vaihtelevissa maisemissa. Melkein kuulin normannien hevosten korskahtelut ja sotilaiden hyväntahtoisen kiusottelun.

Meren rantaan 

Mont St. Michelin ihmeellinen saari luostareineen sijaitsee melko lähellä kotiamme. Saari on merkittävä kohde koko Ranskan mittakaavassa sekä maailmanlaajuisesti. Aiemmin kirjoitin saaresta ja luostarista juttua tarkemmin, se löytyy täältä.

Marraskuisena lauantaina suuntasimme Avaranchesin markkinoille. Herkkujen ihmettelyn lisäksi kuljimme pitkin vanhan kaupungin kujia. Kaupunki ei ole tunnettu turistikohde mutta erittäin viehättävä ja pääsee omalle suosittelulistalleni. Matkatoimistosta löytyy oivallinen kartta jossa on todellinen tietoisku kaupungin ja sen lähialueen historiasta. Avaranchesin korkeimmalta kukkulalta näkyi päivän seuraava kohteemme kuin haamuna keskellä merta. 

Tällä kertaa emme käyneet saarella mutta kuljimme pitkin merenlahtea. Tuuli tuiversi korvissa, nousuvesi oli käsittämättömän nopea ja hiekkaista rantaviivaa oli loputtomasti. Täälläpäin Atlantti on täynnä kalaa ja äyriäisiä, kävellessä tyhjät kuoret rouskuivat kenkien alla. 

Illalliseksi nautimme kotona todellista lähiruokaa, sinisimpukoita Mont Saint-Michelin lahdesta. Käypäinen kilohinta sinisimpukoille on täälläpäin vajaa viisi euroa kilo, ja herkkupatonki kylkeen noin euron luokkaa. Kaapista yleensä löytyy joku sopiva viini ruoalle kaveriksi. 

Vihreydestä valkoisuuteen

Viime vuonna näimme lunta maassa 22.11, nykyisestä kodistamme vajaa 100 km sisämaahan päin. Iloinen asia oli se että lunta ei juuri näkynyt tämän päivämäärän jälkeen. Tosin vettä satoi kuin Esteristä, erityisesti tammikuussa, mutta aina ei voi valita. 

Tänä vuonna 14.11 auton lämpömittari näytti lämpöisiä lukemia, eikä auto ollut edes suorassa auringonpaisteessa.

Tämäkään ei ole kestävää ja viikon päästä 22.11 (voikohan tämän päivämäärän jo ennustaa ensi vuodelle?) tilanne olikin hiukan toinen. Kirpeän kuulasta ja kaunista sen hetken kun se kesti. Tämä taisi riittää minulle talvitunnelmaksi tälle talvelle, katsotaan kuinka käy. 

H(a)ukkapaloja Itävallasta

Itävallassa on monta merkillistä asiaa, uskon tosin että joka maassa on omat ihmeellisyytensä. Täältä löytyy monta tuttua asiaa jotka muistuttavat Suomesta ja Suomea kovasti. Ohessa sekalainen läjä havaintoja maan ja taivaan väliltä. Mahdollisesti esitetyt mielipiteet ovat omiani -ilman faktapohjaa.

Almdudler

Virvoitusjuoma itävaltalaiseen tapaan jo vuodesta 1957. Juoma jota en ole koskaan aiemmin maistanut, vaikka verkkosivun mukaan Almdudler on laajalta tunnettu ja rakastettu. Noh, ehkä olen itse vain huono virvoitusjuomien juoja. Almdudler maistuu hiukan Pommacille, hiukan enemmän happoa ja loppusilauksena mukava yrttinen raikkaus. Ei huono mutta en osaa ajatella missä tilanteessa tätä joisin. Sokeriton versio voisi olla toimiva saunajuoma lämpimässä kesäillassa.

Samaisen verkkosivun mukaan Erwin Klein kehitti tämän juoman rakkaudenosoituksena vaimolleen Ingridille. En ollut aivan väärässä yrttien suhteen, juomasta löytyy (ainakin teoriassa) useita erilaisia yrttejä. Edelleen ikinuori pariskunta kippistelee Almdudlerin etiketissä. 

Buckligen Welt

B-kirjaimeen olikin tunkua. Buschenschankeista kirjoitin jo aiemmin täällä, ruokaan ja juomaan aihe tiiviisti liittyykin. 

Ajatus kuitenkin muuttui eilen kun kävimme patikalla Buckligen Weltin puolella. B W on äärimmäisen vaikea kuvailla ja on vaikea myöskään verrata sitä mihinkään aiemmin kokemaani. Buckligen Welt on kukkuloiden avaruus, korkeuserojen ihmeellisyys ja kuin taivaan katolla seisoisi. Täältä löytyy patikkapolkua joka kunnolle ja erityisesti hyväkuntoisille reittivalikoima on loputon. B W haastaa mutta myös palkitsee. B W on Itävallan salattu aarre, harvan turistin tuntema.

Grüss Gott

Paikallista tervehdystä kuulee kaikkialla. Toisin kuin Suomessa täällä tervehditään aina. Grüss Gott on katolilaiseen tapakulttuuriin liittyvä tervehdys, ehkäpä suomalaisessa kulttuurissa voisi verrata "Jumalan terve"- tervehdykseen. Voi olla että vertaus on aivan vääräkin mutta näin olen käsittänyt. Tänä kesänä olen lukenut useammankin paikallisen lehtiartikkelin jossa tervehdystä ja sen uskonnollista perimää käsitellään. Voisiko jopa puhua debatista, tärkeä asia tuntuu kuitenkin olevan. Olisiko ilmassa yhteiskunnallista muutosta?

Uskonnollisuuden näkökulma on tietenkin ilmeinen, mitä vastata tervehdykseen jos itse ei ole uskonnollinen? Guten Tag tuntuu jotenkin epäsopivalta. Joku on taas sitä mieltä että uskonnollisuuden leima tervehdyksestä on hävinnyt jo ajat sitten, heippa- tervehdys kuin tervehdys. Toinen pohdiskeli että olisiko Grüss Gott sopiva vanhemman väen tervehdykseksi edelleen ja muuten voisi siirtyä Guten Tag- tervehdykseen.

Omaan suuhuni Grüss Gott tuntui aluksi varsin kankealta ja vieraalta, nykyisin sitä vastailee sujuvasti ilman pohdintoja. Tärkeintä on muistaa aina tervehtiä.

Käteinen raha

(K- kirjaimeen oli tarjolla myös keisarit mutta heistä kirjoittelin Wienin reissun yhteydessä, teksti löytyy täältä )

Itävalta uskoo edelleen vahvasti käteisen rahan voimaan. Täällä tuskin törmäät ravintolaan joka ei käteistä rahaa maksuksi kelpuuttaisi. Juurikin luin Hesarista artikkelin jossa kerrottiin Suomessa toisenlaisesta kehityksestä. Sen sijaan täällä melko varmasti törmäät paikkaan jossa ei käy pankki- tai luottokortti. Tämä on tuottanut joitakin ikäviä tilanteita meille, muovi- ja mobiilimaksamisen kuluttajille. Olemme siis uudelleen oppineet setelien ja kolikoiden voiman, olemme myös oppineet tarkistamaan ennen lounasta sopivan maksutavan. Kahvien maksu pelastettiin autossa olevalla kolikkopussilla, edellisellä viikolla samassa kahvilassa kortti kävi.

Meijerituotteet

Itävalta on meijerituotemaa, ihan niin kuin Suomikin! Täältä löytyy rahkaa, kermaa, jogurttia, juustoa ja kaikkea tuttua ja turvallista. Täältä toki löytyy jotain kummallisuuksia kuten magertopfen, jonkunlainen rasvainen tuorejuustolevite. Hiukan kuin tiukkaa, kuiva-ainepitoista rahkaa. En keksi mihin sitä käyttäisin, maistuukin hiukan kitkerältä. Rahka sen sijaan on täällä nimeltään Skyr, ja erotukseksi edellisestä se on aina nimeltään Islantiin viittaava.

Muutama asia maitohyllystä puuttuu. Raejuustoa täällä ei tunneta, ei kyllä juuri Ranskassakaan. Hyvin perinteikkääseen tapaan lähes kaikissa meijerituotteissa on rasvapitoisuus kohdillaan. Täältä ei juuri kevyttuotteita, löydä sen sijaan pienin peruskuohukermaputeli on puoli litraa vetoisuudeltaan (rasvapitoisuus 36%). Ehkä kolesterolista ei aiheuta kansalaisilla suurempaa murhetta, ainakin voin kulutus tuntuu olevan runsasta.

Kaikki mahdollinen pakataan lasipurkkiin erityisesti meijerituotteissa. Kerta-annosjogurtit, maidot ja kermat kaikki pulloon vaan. Nämä pullot eivät ole palautusjärjestelmän piirissä joten niitä kiikutetaan kierrätyspisteisiin oman innon mukaan. 

Ruokakulttuurista

Itävaltalainen ruokakulttuuri herättää minussa paljon ajatuksia. Ensimmäinen ajatus on että onko sitä olemassakaan? Tunnistan paljon lainaa naapurimaista mutta mietin mikä olisi oikeasti ehtaa itävaltalaista. 

Sianliha on arvossaan. Kaupan lihatiskiä vilkaistessaan huomaa että nautaa on niukemmin tarjolla ja se on kilohinnaltaan kallista. Täällä syödään paljon riistaa kuten kaurista ja peuraa. Esimerkiksi kukkulamme isäntäväki metsästää lähes kaiken kuluttamansa lihan, metsästä (tai pellolta) pöytään -lähiruokaa. Lihaa syödään paljon, kalaa ei juuri ole tarjolla ja sen kilohinta on laatuun nähden erittäin korkea. Samaisesta kaupan kylmäaltaasta löytyy myös broileria ja erityisesti kalkkunaa.

Knöödeleiden ideaa en oikein ymmärrä. Taikinamöykyn sisään leivotaan suolaista tai makeaa täytettä, kypsennetään ja lisukkeeksi tarjoillaan jotain lautaselle sopivaa. Peruskuppilassa knöödeleitä on kuitenkin lähes aina tarjolla. Jos valitsit suolaisen version, olut isossa tuopissa on oikein oivallinen ruokajuoma.

Kahvilakulttuuri on voimissaan pienimmässäkin kyläpahasessa. Jos kylässä ei ole kahvilaa, on se tosi pieni kylä. Lähikylämme Bernstein on pikkuruinen mutta sieltäkin löytyy kolme erilaista kahvilaa. Erinomaisen kahvin lisäksi täällä osataan tehdä herkullista jäätelöä ja vieläkin herkullisempia leivoksia. Paikallinen kahvi on lähes poikkeuksetta erinomaista.

Sunnuntai

Sunnuntai on pyhäpäivä ja se on pyhitetty asian vaatimalla tavalla. Kirkonkellot raikaavat pitkin kukkuloita ja väki käy kirkossa. Sunnuntaina mikään ei ole auki, on turha etsiä pikkukauppaa josta jotain pientä hakisi. Ei ole ei. Hyvällä tuurilla, mutta tarkista ensin!, voit löytää jostain lähistöltä hiukan suuremman bensa-aseman jossa on pieni elintarvikeosasto. Paino sanalla pieni.

Jonkun ravintolan voit löytää lounasaikaan sunnuntaina avoinna yllättävästäkin paikasta. Mutta se paikka pitää tietää ja etukäteen tarkistaa onko se juuri sinä sunnuntaina auki. Lounasaika päättyy joskus kolmen neljän tienoilla ja sitten ei ole auki enää pieninkään kuppila. Paitsi ehkä jossain auringonpaisteessa voi olla vielä kylän baari hetken auki. Poikkeuksia poikkeuksien perään mutta periaatteessa sunnuntaina mikään ei ole auki. 

Tästä syystä sunnuntai on oikein hyvä päivä käydä vaikkapa Slovakiassa (Bratislavaan ei ole pitkä matka) tai vielä lähempänä, Unkarin puolella kaupassa. Sunnuntaisin olemme usein myös patikalla, metsässä ei ole ruuhkaa.

Wienerschnitzel

Wieninleike tai paneroitu leike, termistöllä on väliä, on täälläpäin ravintolan menun peruspilari. Melkein väittäisin että jokaisessa kuppilassa jossa olemme syöneet, on tämä ruokalaji ollut listalla tarjolla. Tyypillisesti se tarjoillaan kylmän, kirkkaan perunasalaatin kera ja ei muita lisukkeita. En muista nähneeni sitruunakapris-koristeita kertaakaan kun olemme turistialueet jättäneet taaksemme (alla oleva kuva on keväältä Salzburgista, tunnistan sen sitruunasta). Jos oikein hyvä tuuri käy voi lautasella olla myös hiukan hapankaalia tai ehkä kurkkuviipale. Ruokajuomaksi iso tuopponen olutta sitä kaipaaville.

Yllättäviä asioita

Itävalta on käsittämättömän siisti ja puhdas. En muista törmänneeni roskisten puutteeseen tai epäsiisteyteen, en täällä maalla kuin isommassakaan kaupungissa. Ja jos jossain roska olisikin ollut, se on ihan varmasti turistipohjainen. Itävalta tuntuu turvalliselta. Wienissä edes ruuhka-aikaan metrossa ei ollut epämiellyttävä olo. Toisin kuin vaikka Hesan rautatieasemalla toisinaan.

Itävalta on kaunis, maasta löytyy kaunista maisemaa ihasteltavaksi. Talojen pihat ovat pieteetillä hoidettu ja nurmikot sentin tarkasti nyljetty oikeaan mittaansa. Talojen puutarhat ovat täsmällisiä. Joku intohimo tai fiksaatio paikallisilla on puutarhakitschiin, puutarhatontut ja muuta kummalliset koristeet könöttävät täsmällisesti omilla paikoillaan. 

Itävalta on vanhoillinen ja vanhanaikainen valtio, tähän mielipiteeseen nyt olen päätynyt. Sekä hyvässä että pahassa mutta kaipaan hiukan notkeampaa pohjavirettä. Toki voi olla että tämä kokemus korostuu täällä maalla ollessa. Tosin ei Wien tunnelmaltaan mikään tulevaisuuden airut ollut sekään. 

Joku osuvasti sanoi että "Itävalta on kuin Suomi 50 vuotta sitten". Täsmällisesti kiteytetty!

Kevättä kohti, recap helmikuu 2025

Helmikuu on lyhyt kuukausi ja paljon täytyy ehtiä kun talven selkä on taittumassa. Virallisesti julistimme kevätkauden avatuksi lauantaina 22.2 kun nautimme lounasta aurinkoisella terassilla Dinanissa. 

Suuria linnoja 

Ensimmäinen helmikuun reissumme suuntautui keski-Loiren alueelle. Ajelimme Loiren rantapenkereitä pitkin keskellä viehättävää viinialuetta. Saumurin ja Chinon punaviinit, Vouvrayn Cremant ja kevättä ennakoivat roseet ovat täältä kotoisin.

Pieniä ja erityisesti suuria chateauta on joen varsi väärällään, millään ei voinut pysähtyä edes kuvaamaan kaikkia. Pysähdyimme siis kuninkaalliseen luostariin ja sehän olikin mainio, erilainen tutustumiskohde. Loire-joen varsi tarjoaa varmasti kaikille matkailijoille nähtävää ja koettavaa. Hyvä suunnittelu ja valmistautuminen voivat olla tarpeen erityisesti sesonkiaikaan. 

Merellistä tunnelmaa

Bretagnen retkeämme olimme suunnitelleet jo pidemmän aikaa ja meillä kävi huikean hyvä tuuri ilmojen puolesta. Yövyimme Dinardissa ja sieltä oli lyhyt matka kaikkialle: käydä patikoimassa sekä tutustua muihin rannikkokaupunkeihin. 

Saint-Malo ja Cancale niputettiin yhden päivän kiertoreissuksi. Bretagnen lahden pohjukassa on mukava matkustaa kun välimatkat ovat hyvin maltillisia. 

Kotimatkalle lähtiessä pysähdyimme vielä Dinanissa jossa historia havisi vahvasti, vanhimmat talot olivat noin 1100-luvulta. On aika käsittämätöntä että talot ovat vielä puupaaluineen pystyssä.

Herkkujen helmikuu

Reissut ovat oivallisia (teko)syitä poiketa arkiruokailusta ja helmikuussa me todellakin herkuttelimme.

Angersissa kävimme galettella, tämä ruokalaji ei todellakaan ole terveyspommi...

Saumurissa nautimme illallisen pitkän kaavan mukaan. Illan menu oli täynnä yllätyksiä ja herkkuja joka lähtöön.

Bretagnea ei voi ohittaa syömättä ostereita. Cancalessa mekin kävimme meren aarteita nautiskelemassa.

Bretagnessa (toki myös Normandiassakin) taidetaan siiderin tekeminen ja valikoimaa on kuin oluissa konsanaan. Ravintolassa siideri tarjoillaan posliinikannusta ja juodaan posliinikupeista, teekuppi lähinnä tulee mieleen. Rance-joki laskee Dinanin lähellä suistoon ja sieltä on kotoisin Val de Rance- siideri, makoisaa kuin mikä.

Ostereita Bretagnessa

Bretagne sijaitsee Ranskan länsirannikolla, Englannin kanaalin ja Biskajanlahden välisellä niemimaalla. Rantaviivaa riittää ja Atlantti tyrskyää, vuoroveden vaihtelu erityisesti Saint-Michelin lahdella on todella voimakasta. Golf-virran vaikutuksesta ilmasto on leuto erityisesti talvisin, vastaavasti kesäisin lämpötila jää edelleen melko matalaksi. Bretagnen pääkaupunki on Rennes. 

1950- luvun loppupuolella Bretagnesta irrotettiin osa joka nykyisin tunnetaan Loire-Atlantiquen departmenttina, osana Pays de la Loiren aluetta. Samaan aikaan Pays de la Loiren alueen pääkaupungiksi valittiin Nantes, sekin oli aiemmin osa Bretagnea. Myöhemmin alueiden yhdistämistä on vaadittu uudelleen ja on väläytelty bretonin-kielen aseman vahvistamista. 

Taas on lounasaika

Suomessa ei tule syötyä ostereita, hinta voi olla yllätyksellinen. Hintatasoa ei tarvinnut pohtia Cancalessa joka on Bretagnen ostereiden pääkaupunki. Jos osterit eivät satu olemaan herkkuruokaasi Cancalessa on lukuisia viehättäviä ravintoloita joista valita. Tai ehkä käyt nauttimassa osterit alkupalaksi majakan vieressä ja suuntaat lounaalle johonkin mukavaan ravintolaan?

Cancalen rantabulevardin päässä on majakka ja "aidot, oikeat" osteriasiat tapahtuvat sen juurella. Majakan vieressä on pieni aukio jossa on kahdeksan paikallisen osterikasvattajan torikojut. Ostereiden hinnoittelu riippui osterin koosta ja take-away (ilman avausta) oli hiukan huokeampia. Kuten sanottu, hinta ei päätä huimannut. Valittavana on kahta erilaista osteria, kiviosteria sekä lättäosteria. Nimikkeet eivät ole virallisia, ihan itse ne nimesin nautiskellessani. Joka tapauksessa osterit ovat eri makuisia riippuen lajikkeesta ja kasvupaikasta.

Kun syötävät osterit oli valittu täytyi tehdä tärkeä valinta viinin suhteen. Asiaa onneksi auttoi majakan toisella puolella oleva pieni pakettiautokioski josta valinnan varaa löytyi laseittain oikein mainio määrä. Tällä kertaa valinta osui Chablisin heleisiin makuihin.

Meitä oli vinkattu etukäteen missä nämä toriosterit syödään, mahdollisuus etikettivirheeseen oli ilmeinen. Pehvat portaille, ihan siihen naapurin viereen vaan, ja piknik-tyyppinen lounas oli valmis alkamaan. Itse pidän ostereista sitruunan kera, pieni puserrus ja suun täydeltä meren raikkautta. 

Ostereita syödessä syntyy paljon biojätettä, osterinkuoria. Syöminen on sormille hiukan tahmaista hommaa, ainakin näin tottumattomalle. Puhdistushommat onnistuivat sitruunanpuolikkaan kera, onneksi repussa oli mukana serviettiä. Ja ne kuoret....ne paiskottiin siihen portaiden alapäähän rannalle. Oli hassua kun iso äijäseurue kippasi kymmeniä kuoria rantsulle niin että kilinä kävi. Kuoria oli paiskonut aikojen saatossa joku muukin, niitä oli paljon ja vielä enemmän. Kuoria oli niin paljon ettei rantahiekkaa enää näkynyt. Jännä kyllä, paikalla oli erillinen roskis johon ne käytetyt sitruunanpuolikkaat pystyi lajittelemaan. Muuta roskaa tästä lounaasta ei pitäisi syntyä, me työnsimme servietit takaisin reppuumme.

Olen ostereiden ystävä ja kyllä ne Jonillekin maistuu. Tulen muistamaan Cancalen ostereista, kokemus oli verrattoman herkullinen. Vai muistaisinko sittenkin lounaalla nautitun kala-annoksen jonka rakuunakastike oli käsittämättömän herkullista.